Näytetään tekstit, joissa on tunniste purple. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste purple. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. tammikuuta 2011

Humpty Dumpty

Onpas taas aika vierähtäny viime postauksesta ja vuosikin on vaihtunu ja mitä kaikkea muutakin...
Siis viime kerrallahan jäimme siihen, että Suomeen jouluksi lähtökään ei ollut varmaa ja loppujen lopuksihan pääsimme viiden tunnin odottelun jälkeen matkaan. Joulu meni kivasti niinkuin aina, kivoja lahjoja annettiin ja saatiin jne. Kiireellä hankittu joulukuusi oli super näpsäkkä ja ilmatkin suosivat lomalaisia.



Sitten kun palailtiin tännepäin toissa lauantaina onkin ollut ohjelmaa ihan loputtomasti. Stazzy oli viime viikon meillä käymässä ja kokeiltiin paikallisia ravintoloita ihan olan takaa. Olin koko viikon töissä (todella outoa näin tammikuun aluksi) ja siinä välissä kerittiin katsastamaan myös hieman alennusmyyntejä. Huomenna pitää vielä ennen töihin menoa käydä uudestaan ihan ajatuksen kanssa katsomassa takkia ja kenkiä. Viime viikolla ei ryysiksen takia saanu oikein mitään katsottua kunnolla.
Viime torstaina oli tosi kiva Laura Mercier-päivä, koska meidän myyntipisteessä oli vieraileva tähti Pariisista käymässä, nimittäin Haussmanin LM:n myyntipäällikkö. Oli tosi ihana seurata hänen työskentelyään, kysellä kaikkea ja saada osallistua meikkien tekoon. Varsinkin Laura Mercierin Flawless Face-ihon meikkausruriini tuli paljon tutummaksi ja muutenkin sain kaikkea pientä hyödyllistä infoa. Hienoa oli huomata miten hyvin hän tunsi tuotteet ja kirjasi asiakaskorttiin jo etukäteen kaikki tuotteet ja sävyt mitä hän tulisi meikissä käyttämään.

Viime lauantaina olin taas Diorilla ja sain valmistella uudet kevään meikki-lookin grillit valmiiksi, eli näperrellä kaikki paketit auki ja järjestellä tuotteet grilliin. Ne on laitettu esille tänään ja huomenna palaan taas sorvin ääreen ja odotan, että pääsen itse kokeilemaan ainakin uutta Diorshow 360-pyörivää ripsaria :)

Viikonlopun kynnet, eli uutta Essenceltä:



Oikein nätti ja raikas hileinen violetti. Tämä on jo ennen joulua julkaistusta Fairytale-kokoelmasta.



Huonona puolena kestävyys, nimittäin Mavalan Colorfixistä huolimatta lohkeili jo seuraavana päivänä :(



english: Wow, it's been over three weeks since my last post, and I apologise for the silence. Last time I told you that we weren't even sure weather if we were going get to fly or not. Well our flight was cancelled but we got on the next flight and finally had to wait only five hours at Frankfurt. Christmas went well, as always and I got some lovely presents and got to give some to my loved ones too :)
After we returned home on Saturday the 8th I've been working non stop and we've also had
a house guest.
Last Thursday I had a really special day at Laura Mercier. We had Marine from Paris as a guest star and I got to see her work her magic on the clients and pick her brain a bit on the side. She did some wonderful looks and I was in awe of her professionalism and her impeccable knowledge of the products. She wrote every shade and product down on the face chart before starting the look, talk about knowing your products! I got the prepare the clients and their face make-up, I'm now so much more familiar with the flawless face-technique. What a great experience! And last Sunday I got to prepare the new make-up look for Dior, it's being launched today... But yeah, more about that tomorrow, I'll test the new Diorshow 360 mascara asap and tell you what I think about it. Nails are from his weekend and the polish is from Essence's Fairytale-look and it's called 04 Humpty Dumpty. I love the colour but it chipped pretty badly the very next day, even though I was wearing Mavala's Colorfix as top coat...

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Enchanted Fairy + Silver Blast

Nyt sitten "rankan" siivouspäivän päätteeksi hieman vanhan kierrätystä. Halusin nimittäin kokeilla uutta P2:sen hopeista crackling-päällyslakkaa:



Lopputulos on ehkä hieman... käärmeennahkamainen, eli ihan kiva :D Kuvissa vielä lisänä kirkas päällyslakka joka tuo hopeisen glitterin vielä paremmin esiin.



Mitäs olette mieltä?



english: So here is yesterday's mani with a new twist. I paired Essence's 36 Enchanted Fairy with P2's new Crackling top coat in Silver Blast + a clear top coat to get the silver sparkle to show better. The crazy texture reminds me of snakeskin, so it's kinda cool right?

tiistai 26. lokakuuta 2010

Enchanted Fairy

Mitenkä tämä bloggaustahti onkaan päässyt näin huonoksi... Kaikkee tekemistä ja töitäkin on, mutta ei nyt niin paljon, ettei kerkeisi tännekin välillä kirjoittelemaan. Oisko tämä nyt jonkunlainen hiljainen vaihe meneillään, pientä inspiraation puutetta :)

Olisin mielelläni järkänny jotain pientä illanviettoa marraskuun kuudennelle, Halloweenin tekosyyllä, mutta kun työkuviot eivät ole vielä ihan selvät niin en uskalla vielä tehdä mitään varmoja suunnitelmia. Samaisen lauantain aamulle on meidän iloksemme järjestetty myös talonyhtiön kokous talon kellarikerrokseen. Pelkään, että menetän hermoni alakerran tätin kanssa heti alkuunsa ja luvassa on jotain epämiellyttävää... Pitikin muuten kirjoittaa aiheesta ihan oma postauksensa, se ainakin luvassa vielä tällä viikolla.

Kynsillä uutta Essenceä:



Tämä oli ihan heräteostos DM:stä, mutta nyt olen tähän vallan ihastunut!



Ihanan peittävä, vaalea, hieman helmenhohtoinen violetti. Peittää superhyvin jo yhdellä kerroksella. Kahdella kerroksella viimeisen päälle Barbie-kynnet.



english: At first I thought, well, this is one of those light pearly watercolour polishes, oh well I'll give it a try. Then when I did give it a try I totally fell for this colour 36 Enchanted Fairy from Essence. Super coverage, perfect bubblegum pearly lilac colour... Cute Barbie-nails in a few seconds :)

perjantai 20. elokuuta 2010

H&M Purple

Kiirettä pitää! Jotenkin tähän parin päivän osioon on kerääntynyt hirveä määrä tekemistä. Minähän en koskaan tee mitään tänään, jos sen voi vaan mitenkään jättää huomiselle.
No nyt on kuitenkin ollu cv:n ja hakukirjeen väätöä siskon ensikeväistä harjoittelua varten (toivottavasti löytyy joku kiva paikka täältä meiltä, eikun, se on löydyttävä!). On ollu myös yhden ihmisen koulutehtävän tekoa ja eilen olisi ollut meidän 6-vuotis hellyyspäivä jota ei kertakaikkiaan keritty viettämään. Tänään lupasin viedä parille työkaverille cv:eitä jakoon, eli aion ottaa kaikki vähäisistäkin suhteistani irti ja sitten olisi tarkoitus yrittää juhlistaa eilistä merkkipäivää ruuan merkeissä. Huomenna nimittäin olisi kullan työkaverin kanssa suunniteltuna retki Troyes-nimisen kaupungin tehtaanmyymälätaivaaseen... Mitähän siitäkin tulee, neljä naista yhdessä autossa... kulta ei aikonut tulla mukaan, vaikka uudet farkut voisivatkin tulla ihan tarpeeseen. Ei, hän lähtee pelaamaan poikien kanssa petankkia ja antaa meidän rouvien mennä keskenään :)

Kynsillä uutta H&M 4-packistä:



Siis edelleen menossa se Summer Nails-neljän paketti ja tänään vuorossa violetti lakka.



Ihan kiva väri, mutta laadultaan minusta ei ihan niin huippu, kun mitä tuo aikaisempi vihreä olisi antanut odottaa... lähti nimittäin kulumaan kärjistä aika nopeasti. Hyvä päällyslakka saattaisi auttaa asiaan.



english: I've got to run... I seem to be running a lot these days, I've been working on finding my sister an internship for next spring. And I have many other projects on the way at the same time, of course. But here's the second polish from H&M Summer Nails 4-pack and this is simply called Purple. I don't find the quality as good as with the previous Green one. Maybe with a good top coat it would stay pretty longer, this tends to wear out easily from the tips.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

My Little Orchid

Eilen oli taas töitä ja ihan sairaan pitkästyttävä päivä... Ihan oikeesti, ei yhtään ainutta asiakasta, tuli vaan mieleen, että jos möisimme (kovin kysyttyjä) koulutarvikkeita ja kelloja olisimme lyöneet rahoiksi.
Oikeesti mun ei ois edes pitäny olla töissä eilen vaan työnvälityksen tyttö oli sekoillu ja tultiin vastaavan kanssa molemmat töihin. Hän sitten lähti takas kotiin ja minä sain vanua loppupäivän ihan turhan panttina. Onneksi kulta oli varannu pöydän Kammerzellista ja saimme vihdoin ja viimein Passeport Gourmandin korkattua. Ja söimme taas niin maan perusteellisesti...

Tänään mulla on treffit yhdessä (näitä puljuja alkaa olla jo joka nurkalla) paikallisessa työnvälityksessä joka vastaa Diorista ja nakkaan paperini sisään sitä loppukuun keikkaa varten.

Tässäpä vielä eiliset lyhennetyt työkynnet:



Tämä 02 My Little Orchid on toinen lakka Essencen Return to Paradise kokoelmasta ja oikein kiva tumma metallinen violetti.



Lätkin tämän kiireessa toissa iltana kun muistin, että pitäs jotain edustavaa laittaa töihin. Kuivui tosi nopsaan ja vaikuttaa selvästi kestävämmältä kuin aikaisempi vihreä.



english: Again a new polish from Essence's Return to Paradise LE. This dark metallic purple is 02 My Little Orchid. I applied this in a hurry and I think the quality is classic good Essence, it also seems to stay on better than the previous green one.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Shy Purple

MNY-lakkojen kokoelma vaan kasvaa ja tässä uusin lisäys 545:



Nyt pitäisi kyllä alkaa rajoittaa näitä violetteja lakkahankintoja (miksei muitakin :P) Ajattelin pullon perusteella, että tämä olisi samaa laatua kun tuo aikaisempi 449, näitä vaaleita, kevyitä ja kauniita...



Ja onhan tämä, mutta toisaalta on kyllä myös todella vaatimaton ja sopii sellaiselle joka haluaa vähän jotain väriä, mutta ei mitään liian räväkkää. Ei minulle siis.



Nämä vaaleat lakat sopivat toisaalta todella kivasti pohjaksi leimailuun, koska näistä nousee hyvin esille vaaleammatkin leimailut.



Tällainen vintage-aiheinen tästä tuli tällä kertaa :) Kuviot Essencen uusista stampy-laatoista Black Pearl Konadin erikoislakalla, päällyslakka myös Konadin.



english: Yet another new polish from MNY and this innocent beauty is 545. I loved the colour in the bottle but this is somewhat too discreet for me. I thought this would be a great base for some stampings and I paired this with a flower design from Essence's Stampy-plate with Konad's Black pearl special polish. Top Coat also from Konad.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Blue & Teal

Rauhallista ja helteistä sunnuntaita!

Alakerran kauhukakaralla taitaa olla synttärit, koska takapihalle on koottu melkein pientä tivolia vastaava muovivekotinkokoelma. Ei taida heilläkään olla mikään paras päivä meneillään, kun vähän väliä joku miniatyyri-ihminen parkuu kuin viimeistä päivää... Olisimme karanneet jonnekin muihin rauhallisempiin maisemiin, mutta valtava musta vierasbemari tukkii sopivasti autotallin oven. Tuo meijän käytävä on muuten kokenut sen kauan odotetun muodonmuutoksen, raporttia siitä tulossa!
Laitettiin muuten tuossa jokunen tunti entinen jääkaappi myyntiin nettiin ja kun oltiin äsken syömässä niin joku täti soitti ja ilmoitti tulevansa puolen tunnin päästä hakemaan sitä :D Ilmaiset netti-ilmoitukset toimii siis ihan kivasti!

Tämä taisi olla torstain meikki:



Tämä on taas tätä tuttua Essence + Crazy about Colour kategoriaa...



Tällä kertaa käytössä 01 Colour Affair luomiväriduo. Pohjustuksena Alverde ja liikkuvalle luomelle vielä musta Smokey eyes-kynä. Sen päälle petroolin sinistä, luomivakoon ja siitä ylöspäin mattavioletti.



Kulmaluulla vaalean helmiäinen ja alaripsirajassa violetti. Rajasin yläripsirajan mustalla, josta suurinosa tarttui ripsientaivuttimeen :)



Poskipuna 01 Wawawawooo ja poskipäille 01 Colourmania hohdeposkari. Huulikiilto H&M Retro Chic ja sen päälle aavistus Essencen huulipunaa 42.



english: Here's my fotd from last Thursday. I'm still in love with Essence's Crazy about Colour LE and these great colours combine to so many nice looks. I started with Alverde's e/s base and covered the moving lid with Essence's black smokey eyes jumbo pencil. On top of the black a shimmery blue from 01 Colour Affair duo and in the crease a matte purple. I blended the purple into a pale shimmery shade on the brow-bone. I lined the upper lash-line with black and the lower one with the purple e/s. As blush 01 Wawawawooo from Cute as Hell and 01 Colourmania on the cheekbones for highlight. Lipgloss Retro Chic from H&M and a hint of Essence's lipstick in 42 for more colour.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Just a Fling

Eihän me minnekään ulos syömään sunnuntaina päästy, kun minuun iski ihan karmiva maailmanlopun allergia. Outo juttu sinänsä, koska täällähän on satanut jo useamman viikon, että mitähän töhkää ilmassa mahtaa oikein enää leijailla? Ainakin silmiin käy kyllä joku nyt tavallista pahemmin... Eikun lääkäriin setiritsiini-reseptiä uusimaan :)

Kynsillä H&M:n kesälakka Just a Fling:



Tämä on oikein kaunis pinkkiin taittuva violetti, mutta jotenkin odotin tältä enemmän...



Pullossa näkyi jännä (hihii) metallinen hohde, jota kynsillä ei saa oikein millään näkymään ja koostumus on väsyttävän paksu.



Sain loppujen lopuksi kuivumaan pikakuivattajalla, muuten ei varmaan olisi kahdella kerroksella olisi kuivunut koskaan.



english: Here's a great new purple for this summer from H&M, as if I hadn't quite a few in my collection already :) This polish has a sickeningly thick formula and getting it to dry took a really long time. I finally got it to set with Essence's Top Speed topcoat. There's a really nice metallic sheen to this polish that shows more on the bottle than on a nail...

torstai 29. huhtikuuta 2010

Omituiset tavat-haaste

Tämän kivan haasteen sain *~SL:ltä!

» Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä. »

1. Jumitan rutiineihin liian helposti. Esimerkiksi ruuan suhteen, onko aina pakko laittaa niitä paria juttua jonka osaa hyvin ja joista jo valmiiksi tykkää? Miksen osaa kokeilla reippaasti jotain uutta ja samaa pätee tietenkin myös ulkona syömistä. Ainoa poikkeus on ehkä juomat, baarissa jostain syystä uskallan aina kokeilla jotain uutta...

2. Tykkään järjestelemisestä ja nautin siitä kun kaikki tavarat ja asiat ovat omilla paikoillaan. Tykkään myös tehdä listoja ja laskeskella kaikkea turhaa. Tässä syy miksi juuri esim. kynsilakkojen keräily on niin mukavaa, niitähän voi järjestellä värien, merkkien, koon, numeroiden ja nimien mukaan :P

3. Yritän aina viimeiseen asti välttää tiettyjä sosiaalisia tilanteita esim. jonnekin soittamista. Se vaan on minulle ollut aina vaikeaa ja outoa kyllä tämä "pelko" on helpottunut täällä Ranskassa asuessa. Nykyään ei ole enää yhtä vaikeaa soitella tuntemattomille ihmisille vaikkapa työasioissa, vaikka voisi kuvitella asian olevan päinvastoin. Ehkä siinä voi ottaa toisella kielellä toimiessa jonkun muun roolin tai ainakin jotenkin olla ulkopuolisena. Vaikea selittää, olisi kiva kuulla jos jollain muullakin on samanlaisia kokemuksia :)

4. Jostain syystä pidän eniten englatilaisesta huumorista. Ranskalainen on joskus ok, esim aina ihana Gad Elmaleh, mutta menee minulta muuten monesti täysin ohi. Suomalainenkin humori on ihan ok, mutta parasta on kuitenkin englantilainen tyyliin Black Adder, Men Behaving Badly, Keeping up Appearances tai Little Britain. Muuten osaa kyllä nauraa myös itselleni ja itsekseni.

5. Pelästyin pahanpäiväisesti tuossa yhtenä päivänä, kun huomasin puhuvani yksin ja vieläpä ranskaksi, wtf?

haastan osaltani kaikki jotka haluavat tämän tehdä :)

Ja vielä tähän kuvailoksi tämänpäivän tuunatut kynnet:



Pohja siis Essencen 02 Lilac Forever, kuviot Konadin laatasta m36 Black Pearl erikoislakalla ja päällyslakka Konadin myös.



english: I got this strange habits-tag from *~SL.
1. I get into routines far too easily, I always make and order the same food that I know and like. I'd like to be more open and try out new things.
2. I love to see order around me and I also love sorting out thing and making lists. One of the reasons I love polishes, I can range them by colour, name, number or brand :P
3. I usually try to avoid certain social situations like calling somewhere. Strangely it's gotten easier here in France, somehow I feel more like an outsider in those situations when I speak French and so it's easier :)
4. I think British humour is the best in the world, better than Finnish or French. I love so many britcoms like Black Adder, Men Behaving Badly, Keeping up Appearances and Little Britain.
5. I caught myself talking to myself the other day, in French...

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Lilac Forever

Työnvälityksestä soitettiin eilen ja sain kuulla, että Givenchyn koulutus on jo ensi maanantaina. Pääsen siis Pariisiin ja vielä ihan yksin! Koulutus kestää 14.30-18.00 ja ajattelin ottaa junaliput ihan heti aamusta, että kerkeän kierrellä vähän ja käydä syömässä rauhassa. Varmasti tällä kerralla on lämpimämpi keli ja jospa olisi jo jotain ihania kesäjuttuja näyteikkunoissa ja ihmisten päällä :)

Tänään kokeilussa toinen Crazy for Colour-kokoelman lakka 02 Lilac Forever Essenceltä:



Väri on just ihanan raikas ja kevyt!



Mutta minä vaan taas sain aikaiseksi jotenkin kuplaisen lopputuloksen...



Kaikenkaikkiaan oikein pirtsakka kesälakka, toivottavasti pysyisi vähän paremmin kuin se toinen tästä kokoelmasta.



english: So I'm off to Paris on Monday for my Givenchy training, what great news! My first time all alone in Paris and my first work-related trip :)
As I was a bit disappointed with the teal polish from Essence's Crazy for Colour, I'm now giving a try to the other polish I got from this LE. This purple beauty is 02 Lilac Forever and I'm so loving the fresh and light, yet intense shade.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Perjantai!

Piiiiiitkästä aikaa saan ihan tänne asti laitettua päivänmeikkiä. Kyllä se vaan on niin paljon kivempaa laittautua perjantaita varten Paskalistan raikuessa taustalla. Toivottavasti naapureistakin oli yhtä virkistävä kokemus xD. Soitin tuossa aamusta sinne kemppariin johon olen menossa ensi perjantaina keikalle. Mä ihan oikeasti inhoan vieraille ihmisille soittamista ja mietin valmiiksi etukäteen suurinpiirtein sanottavani valmiiksi. Piti siis soittaa Marionnaudin johtajattarelle viikkoa ennen keikkaa ja ilmoittautua. Puhelimeen vastasi mies jonka esittäytymisestä ei saanut oikeesti sanaakaan selvää ja minä sitten, että päivää soittelisin tällaisissa asioissa, että voisinko saada johtajatteren langanpäähän ja miekkonen sanoi, että hän on :) No saatiin hyvin asiat sovittua ja hän kuulosti kuulevan asiasta ensimmäistä kertaa... Työnvälitystoimisto ei siis ole ollut kempparin kanssa yhteyksissä.

Minä oisin tästä lähdössä mielelläni kartsallepäin, mutta ystävämme putkimestari Yves on tulossa taas kerran neljän pintaan korjaamaan tämän toimiston patterin vuotoa. Joka huoneessa on siis ollut jo putkiremppaa uuden lämmitysken asennuksen jälkeen. Eläköön ranskalainen ammattitaito!

Aika perinteistä, mutta niin kotoista vaaleanpunaista ja violettia:



Pohjustus Alverdellä ja koko liikkuvalle luomelle vaaleanpunainen ykkönen 120 paletista. Ulkonurkkaan ja luomivakoon violettia jonka häivytin mattavalkoiseen korostusväriin kulmaluulla.



Vaaleanpunaista silmän alasisänurkkaan ja violettia ulkonurkkaan.



Nestemäinen rajaus Essencen Summer of Love kaksipäisellä härpäkkeellä.



Poskipuna Essecen Cute as Hell ja huulipuna 33.



english: It's been ages since I've showed a fotd here. This is classic and easy, but I love pink and purple together, so this is one of my go-to looks. I started with my Alverde e/s base and patted a light pink e/s from the 120 palette over the lid up to crease. On the outer corner a dark purple blending above the crease into a matte white e/s on the brow-bone. The liquid liner is Essence's liner/eyeshadow apparatus from the Summer of Love Collection. Blush is from Cute as Hell LE and lipstick 33 from regular range, Essence that is :)

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Beatiful Blogger

Sain aivan ihanan tunnustuksen Fifiltä!! Tämä plakaatti pitäisi antaa seitsemälle eteenpäin, minä laiskana annan taas kaikille blog rollissani oleville leideille :)



Sitten taas jatketaan kynseilyjutuilla!



Leimailin aikaisemman lakan päälle kaikkea pientä kivaa...



Perhoset Konadin levystä m15 White Pearl erikoislakalla ja kukat laatasta m26 Violet Pearl erikoislakalla.



Päällyslakka viimeisiään vetävä Konadin top coat.



english: I got this lovely award from Fifi and I'll pass it on to all the great inspiring ladies on my blog roll :) I got into stamping again and this is what I came up with. As base Essence's 27 No More Drama, butterflies from Konad's plate m15 with White Pearl Spacial polish and flowers from plate m26 with Violet Pearl SP. Top Coat from Konad as well.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

No More Drama

No tietenkin se kevätflunssa iski myös minuun... Luulin aluksi, että joo eihän tässä mitään, vähän kurkku karhee ja siinä se. Joo ei. Pää on ns. täynnä ja välillä on kylmä ja välillä kuuma. Onneksi on tv-kaista ja lämmintä juotavaa. Tänään ois pitäny aloitella puutarhahommia ja ainakin laittaa jotain pientä itämään ikkunalle. En taida ihan oikeesti jaksaa :)



Siispä esittelyssä eilistä manikyyriä Essencen 27 No More Dramalla.



Joku vois sanoa (äiti esim.) et eiks sulla ala jo näitä violetteja lakkojakin olla jo useampi. Tosiaan kyllä, niitä alkaa olla jo parit!



english: I'm still very much under the weather and flu seems to be a lot heavier than what I originally thought... My head is full of something and I'm so tired. So I'm giving you yesterday's manicure with Essence's new 24 No More Drama. And yes, I think my stock of light purple polishes is almost full ;D

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Louise at a Summer Party

Nyt nämä uusimmat lakkahankinnat esittelyssä yhdessä ja erikseen:



Ihanan metallinen tummanvioletti. Ihan kaikkea hehkua ei kuvaan saa mitenkään mukaan...



Mutta todella kaunis monivivahteinen sävy ja peittää hyvin jo yhdellä kerroksella.



Sitten yhdistin kerroksen Essencen Glitter Topperia sävyssä 01 Louise. Aika bailukynnet tuli, sopisi hyvin esim. uuteen vuoteen tai muuhun hileiseen juhlaan.



english: So here are my newest polishes, on their own and together. The Summer Party from P2 is a really rich metallic purple, again I couldn't capture all the shine and intensity with my camera. I paired it up with Essence's Glitter Topper in 01 Louise.