perjantai 29. helmikuuta 2008

Edistystä

Jei. Sain vihdoin suuni auki työkkärissä ja samalla sanottua etten halua työskennellä varsinaisesti kosmetologina vaan enemmänkin myyjänä ja meikkaajana. Kylläpä helpotti. Ens kerralla sitten tapaminen onkin ihan toisessa työkkärissä eri puolella kaupunkia. Hautepierren työkkärissähän minä aikaisemmin olinkin kirjoilla ja sen kynsikurssiasian takia siirryin tuonne palvelupuolelle. No nyt saan ainakin toivottavasti huokasta hieman tämän asian tiimoilta. Jaksaavat juoksuttaa, eikä mitään oikeesti saada aikaiseksi.
Kulta just soitteli omasta anpe-tapaamisestaan ja ihan yhtä hankalaa oli ollu. Kaksi tuntia jollotusta ja sitten ilmoittivat et vielä toiset kaksi tuntia jollutusta tai sut laaseroidaan (radiation) työnhakijoiden listalta. Ihan hauska, koska Mintun pitäis tulla ihan any time now ja ois pizzaa ja vinkkua luvassa. Oikein mukava etteivät ilmottaneet 4 tunnin sessiosta etukäteen.
No nyt se on kuitenkin tulossa kotia päin, onneksi.

Edistystä toisessakin mielessä, nimittäin Strasbourgin shoppailumahdollisuudet kasvavat olemattomasta nähtävästi huomattavaan tämän vuoden kuluessa.
Halleihin on jo tuloilmoituksensa lätkäissyt englantilainen New Look. Glamourissa on ollu monesti puljun vaatteita ja kenkiä ja lupaavalta vaikuttaa. Edullista ja muodikasta (ei mitään uutta siis sinänsä).
Kaksi valtavaa ostoskeskusta on rakenteilla, toinen ihan pääkallopaikalle Place Kleberille:

ja toinen kanaalin rannalle.

Näin toiveikkaana jään odottelemaan illanviettoseuraa

torstai 28. helmikuuta 2008

Bags

Kevään laukkuhimotuksiaVuittonilta:




Ihanaa vaihtelua sille iänikuiselle monogram canvasille.
Vain hieman out of my price range...

Värit


Eilen nettiä selatessani inspiroiduin tästä Pantone.incin kevät värisuunnitelmasta. Antibiooteista johtuvan yleisen nuutuneisuuden yritän selättää viimeistään huomenna. Tekaisen sellaisen kevätmeikin, että ei oo ennen nähtykään. Pitäis kyllä yrittää olla vakuuttavasti nuutunut 09.45 huomenaamulla työkkärissä, kun en varmasti ole ollut tarpeeksi aktiivinen heidän mielestä. Enhän mä olekkaan :D Uudistettiin just kullan kanssa mun cv viimeisimmän työkkäritätin mielen mukaiseksi. Ois pitäny käydä sitä tyrkyttämässä kaikkiin mahdollisiin puljuihin. Oikeesti ei oo kauheesti inspannu, kun ensin olin viikon poski turvoksissa ja sitten viikko pahoinvointia lääkkeistä.

Ajattelin tutkia meikkiarsenaaliani siinä toivossa, että omistaisin joitain näistä väreistä jo valmiiksi.



Eiköhän näillä jotain saada aikaiseksi

tiistai 26. helmikuuta 2008

Pronssia


Ei siis mitalimuodossa vaan meikissä (tietenkin).
Tähän käytin Nyx Pearl Mania sävyjä Mink Pearl (vaalea kulta) ja Walnut Pearl (tumma suklaanruskea) Ripsari Rimmelin Magnif'Eyes.
Otan vastaan neuvoja miten saada kunnon meikkikuvia aikaiseksi. Ilman salamaa tulee pimeitä ja salama syö kaikki värit :( Kuppakamerako vise?

Muuten tänään tuli meikattua ihan röntgeniin lähdön kunniaksi. Hauska päivä olikin sitten siellä odotushuoneessa istuessa. Täällähän ei tunneta mitään terveyskeskuksia eli kaikki verikokeet ja röntgenit käydään lähetteellä ottamassa yksityisillä kliniikoilla. Sainpahan ainakin ne kuvat itselle et voin ihastella täydellisiä hampuleitani vaikka joka päivä :D Omalle lääkärilleni oli laittanut viestiksi et kaikki hyvin eikä tulehdusta juuressa. Eli nyt on tämän viisaudenhampaan kanssa käyty kahdesti hammaslääkärillä ja siellä kuvauksessa (vaikka todella tuskainen onkin) Nyt voinkin sitten esittää kysymyksen: miksi minulla on 7 päivän antibioottikuuri syötävänä? Pitää vielä erikseen varata aika stomatologille (joku erikoistyyppi, hampaat, ikenet, ruokatorvi??) joka päättää sitten mitä tehdään.
Oma hammaslääkärini ei voi leikata, koska hänellä ei ole hammashoitajaa, eli ei tarpeeksi käsiä.
Hankalaa. Ennen sitä vaan meni terveyskeskukseen ja siellä otettiin kuvat ja toimittiin niiden vaatimalla tavalla. Ja äiti oli pitämässä kädestä kiinni. Oikeesti se äitin käsi olisi kovinkin tarpeellinen, koska en oikeastaan reagoi ollenkaan puudutukseen... Ainakaan tähän päivään mennessä, en ole puutunut kunnolla . Kuulostan rääviltä sori!!

sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Elokuvia

Haluaisin kuulla mielipiteitä, miten onko teidän mielestä kiva kun näistä uusista ihq-balleriinoista tursuaa varpaanvälit näkyville?


Kengät ovat muuten sopivat, mutta ainakin minun mielestä hieman hooponnäköiset.

Torstaina viisaudenhampaan aiheuttamista tuskista huolimatta annoin kullan viedä minut elokuviin. Reipas rakkaani oli taas voittanut ilmaiset liput ja siksi menimme katsomaan ensimmäistä kertaa ranskalaista elokuvaa teatteriin. Notre Univers impitoyable oli onneksi ihan hauska ja viihdyttävä leffa, mutta oikeesti jos olisin maksanut siitä 9.50€ en olisi ollut yhtä otettu. Eilen taas sain vihdoin englanninkieliset tekstitykset Musta Jää elokuvaan, joten ilahdutin puolestani Kultaa suomalaisella uutuudella. Sanookin tuossa jälkeenpäin et aika kauhea, mutta hyvä eikä loppujenlopuksi eroa paljoa ranskalaisesta tyylistä.

Tuo saikin miettimään ranskalaisia elokuvia. Itse olen usein liian ennakkoluuloinen ja samoihin kaavoihin kangistunu. Miksi ei muuten olla aikasemmin käyty katsomassa ranskalaisia elokuvia teatterissa? Koska neiti ei halua. Aikaisemmin ajattelin et voivoi jos en ymmärräkkään kaikkee tai tipun kärryiltä ja sitten oottelen loppua kyllästyneenä. Niinhän nyt voi käydä ihan minkä tahansa leffan kanssa. Kuitenkin täten lupaan yrittää luopua ennakkoluuloistani ja olla avoimempi.

Hyviä ranskalaisia elokuvia siis tähän mennessä ja kotona katottuina ja ihan sekalaisessa järjestyksessä:

- Mon meilleur ami (komedia 2006) Ystävyydestä ja pettämisestä
- Brice de Nice (komedia 2005) Mukasurffausta ja pelleilyä
- Hors de prix (komedia 2006) Romanttinen komedia
- La Douplure (komedia 2005) Sama
- Assassin(s) (draama 1996) Kauhea tarina, koskettava elokuva tai toisinpäin
- A lintérieur (kauhu 2007) Hirveä, mutta toisaalta aika erikoinen
- Les Rivieres Pourpres (trilleri 2000) Hyvä jännäri
- Didier (komedia 1997) Mies koiran ruumiissa. Pakko olla hauska tai sitten ihan susi

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Kevään meikkitrendit

Kevät on ihanaa aikaa. Lämpötila nousee ja tuoksuu uudelle elämälle. Joillakin on synttärit ja muutenkin paljon kivoja juhlia, esim rakas pääsiäinen.
Yksi ikuinen ilonaihe keväällä, kaiken jo mainitun kivan lisäksi, ovat kevään meikkikokoelmat.
Muistan keväällä 2001 kun valmistuin lukiosta, Rimmelin ihanan kevätlookin joka koristi minua yokuvissa. Taisivat olla ensimmäistä kertaa markkinoilla ne Rimmelin voidemaiset luomivärit. Ihme kyllä, en muista lookin nimeä, vaikka yleensä muistan meikkien nimet paremmin kuin ihmisten (lemppari Helena Rubinstein huulipunasävyni nimi on Fashion Victim jne jne jne)

Tämän kevään Rimmel vaikuttaa myös pitkästä aikaa katsastamisen arvoiselta. Harmi vaan, kun Strasbourgista saa Rimmeliä vain Monoprixistä paljon kallimmalla ja jostain syystä ilman lookkeja. Eli kuten aina, pakko lähteä Saksaan kauneusostoksille:



Kuka raskisi tökätä silveltimensä tähän Diorin Flower Blossom hohtopuuteriin,
hintaakin keväiset 52$:



Pettymys tähän asti näkemistäni lookeista on Lancome, uudella halvannäköisellä sökerryksellään L.U.C.I. Onneksi 5 vuotta Lancomella säheltänyt meikkitaiteilija/taiteellinen johtaja Gucci Westman päättää tähän 5-vuotisen pestinsä.
Voi kun vielä joskus näkisin jotain niin mieleistä kuin Tom Pecheuxin Lancomelle luomat Purple Rain tai Instinct:




Ja se kolahtamaton L.u.c.i (Luminescent Colorless Color Intelligence) Whatever, samaa liipa laapaa kuin muutkin Westmanin kokoelmat. Sanoisinko vesivärimäinen:




Kannattaa (jos tykkää räpellyksestä) käydä katsastamassa howto videot lancomen sivuilta.
Huom. hintaa kahden luomivärin paletille kipeät 45,50 ja se on vielä Ranskassa, Suomen hintoja en uskalla edes arvailla.

Onko joku meikkisarja erityisen rakas tai ihan surkea?
Kiinnostuitko kokeilemaan jotain näistä kevätuutuuksista?

Mais bien sure

Kengät tulivat ja takaisin menevät. Ihanat, mutta la redouten koko 41 on sitten 26,3 senttiä pitkä... Jennillekkin tiedoksi siis et palautus ei ole ilmaista! Soitin SAVhen ja minua taas rouviteltiin. ARG, noh kuitenkin perjantaina vien kengät sinne motoristiluolaan mistä ne hain ja uudet 39 odottavat siellä. Ja tästä palvelusta joudun maksamaan 5€ :) Sydäntä lämmittävää. Taitaa jaaha nämä postimyyntikokeilut tähän. Pyyhkeet olivat paperin ohuita ja takki hmm seitinohut...

Ulkona tosi surkea ilma, vettä sataa varmaan toista kertaa tänä talvena. Pitäis rueta imuroimaan, mut ei inspaa sitten yhtään. Kulta on kippee ja siitä ei oo avuksi. Vois yrittää stempata itteensä ja laittaa makaroonilaatikon uuniin imuroinnin ajaksi.

Eilen oli taas ihan hulvaton Confession Intimes telkussa. Siinä on aina jaksossa useampi tarina, pari parisuhde sotkua ja sit semmonen nuori sisaruspari. Nuorempi halusi silikoni-implantit ja vanhempi ei millään halunnu antaa sen niitä ottaa. Eli jotain 15 minuttia näiden tappelua ja sitten se nuorempi kävi leikkauksessa ja loppujen lopuksi molemmat olivat tyytyväisiä. Isosisko sanoi alussa et jos meet leikkaukseen en tule sinua katsomaan enkä tue muutenkaan. Täh sisaruusko ei sitten olekkaan syteen tai saveen??
Sitten kun operaatio tuli ajankohtaiseksi isosisko kuitenkin onneksi käänsi kelkkansa ja hyväksyi toisen päätöksen. Rupesin vaan miettimään, et miten jos mun pikkusisko haluaisi silikonit? Onneksi ei todellakaan kumpikaan tarvita keinotekoista täyttöä minnekään

maanantai 18. helmikuuta 2008

Postimyynti

Ei oo muuten ihan äsken, viime kerta kun olen tilannu jotain postimyynnistä, Ebaytähän en laske ko kategoriaan. Tuntuu ettei oo mitään järkee tilata vaatteita eikä edes kenkiä, koska omaan hmm. persoonallisen muotoisen vartalon. Kenkäni on muuten ranskan suurinta naisten kokoa eli 41.
Hirviö, amatsooni, siksiköhän katsoovat niin pitkään kadulla...

Anyway, nyt la redoute postimyyntifirma lähestyi MADAME Sannaa ensimmäisen tilauksen toivossa. Pyydyksenä oli 16€ shekki. Mukana tulleesta kivasta pikku kataloogista löytyi sitten nämä suloiset balleriinat:




Piti sitten vielä tilata joku muu tuote, että sai ilmaiset postikulut ja nappasin kympillä kasan pyyhkeitä. Eikä siinä vielä kaikki, kaupan päälle tulee vielä suklaanruskea kevät trenssi :D Pakettini pitäisi tulla huomenna tuohon läheiseen moottopyöräliikkeeseen (why, elkää kysykö), josta voin sen sitten käydä noutamassa. Jännä kun täällä kaikki normaalit postit ja paketit tuodaan kotiovelle, mut jostain syystä ei postimyyntipaketteja. Niitä varten pitää valita oman kaupungin listalta joku yksityinen liike joka vastaanottaa sen puolestasi. Toivottavasti balleriinani eivät ole juuri sopivat motoristipojille...

lauantai 16. helmikuuta 2008

Putki

Viime viikolla on tullu vierailtua muiden luona, meillä on ollu vieraita ja ollaan käyty ulkona. Nyt tuntus et vois vaikka rauhoittua ihan vähän.
Ystävänpäivänä oltiin kantabaarissa ja sain yhditettyä kivasti suomalaisen ja ranskalaisen valentinen (ystävän ja kullan) oli tosi mukava ilta ja syötiin ihan hyvin vaikka jätettiinkin väliin tämä houkutteleva ystävänpäivä tarjous:


Siitä viime perjantaisesta työhaastattelusta sain vastauksen tänään ja tietenkin, kun olin päiväunilla. En ymmärtäny puoliakaan mitä se nainen selitti, mutta herttanen oli ja lupasi pitää cveeni tallessa.
Eilen oli tosi kivat opiskelijabileet keskustassa yhden suomalaisen erasmuksen luona. Mikä teki illasta erityisen mukavan oli varmaan se, että meitä oli viisi suomalaista tyttöö paikalla. Hyvä emäntä tarjosi jopa Kossuhömpsyt koko porukalle. Porukkaa oli pienessä kämpässä ihan kunnioitettavasti. Oli brasilialaisia, espanjalaisia, irlantilaisia, saksalaisia, ruotsalainen ja suomenruotsalainen (muuten pariskunta ja täällä tavanneet, romanttista!) Päädyttiin tietysti baariin jatkoille, säästääksemme naapureita koko ajan kovenevalta kielten sekamelskalta. Kotiin päästiin piiiiitkän ja raskaan kaupungin läpi kestävän marssin jälkeen viiden aikaan aamulla. Kuviakin olis, mutta kullalla on Guitar hero omalla koneellaan kriittisessä vaiheessa, ei paree häiritä. Varmaan reilu sensuuri kuvien suhteen on muutenkin tarpeen.

tiistai 12. helmikuuta 2008

Ehkäisystä aborttiin, Pro-choice

Onneksi minä elän 2000-luvulla.
Onneksi minä elän sivistysmaassa.
Onneksi minä en ole ikinä joutunut itse kasvokkain abortin kanssa.
Eilen sain raivokohtauksen katsoessani Iltalehden videota abortinvastaisesta mielenosoituksesta.
Aikuinen mies kantaa kuvia abortoiduista sikiöistä Helsingin keskustassa. Selittää pää kallellaan, miten nykysuomessa ihmiset vaalivat oikeuttaan vapaaseen seksiin kalliinpana, kuin syntymättömien lasten oikeuksia. Vaikka nainen raiskattaisiin ja hän tulisi raskaaksi se ei ole lapsen vika. Ei se olekkaan, mutta missä vaiheessa se on sitten naisen vika. Vaikka nainen tulisi raskaaksi insestistä, kunhan kukaan ei kiusaa lasta, kommentoi asiaa julkisesti niin kaikki on ok.... Jotain aivan pöyristyttävää. Miehellä on joka tapauksessa vapaa valinta raiskaako puolustuskyvyttömän naisen, mutta nainen ei saa valita voiko ja haluaako hän synnyttää raiskauksen hedelmän. Ehei. Nainen kantakoon perisynnin painon kehossaan eikös?
Lähentelee muslimi-linjaa, eli onko suden vika jos se syö herkullisen näköisen lampaan? Samperin lampaat piiloon huivin alle niin kaikki kunnossa.

Katseltiin eilen illalla paria asialle omistautunutta nettisivua ja kappas näitä keski-ikäisiä MIEHIÄ löytyy netin ihmemaasta useampiakin levittämässä saatettaan. Jotka käyvät mainostamassa sivujaan esim. nuorille tytöille suunnatuilla Demi.fi sivuilla....
"Minä olen kristitty ja puhun Jumalan suuna ja päänä." "Minä tiedän kaiken ja vaadin, että asiat tehdään minua meillyttävällä tavalla."

Reippaat Jumalalle otolliset miekkoset Ebeling ja Markka:

http://www.kolumbus.fi/mika.ebeling/

http://www.jjmarkka.net/

http://www.city.fi/artikkeli/Ihmiset+v%E4%E4r%E4n+asian+puolesta/1094/

En todellakaan kehota ketään lukemaan näiden MIESTEN tuottamaa sovinistiroskaa, mutta ihan näin vertailun vuoksi.

Ilman jeesusteluja voin sanoa, etten ikinä ole ollut, enkä tule olemaan siinä tilanteessa (jos vain Jumala raiskaukseltakin varjelisi) että tarvitsisin aborttia. Mutta naisena pidätän siihen oikeuden. Tunnen kuitenkin pari ihmistä joita tämä vaikea ja elämää mullistava asia on koskettanut. Ja olen myös nähnyt miten se vaikuttaa naiseen.

Kukaan ei tee aborttia hetken mielijohteesta, mielellään tai ilman seuraamuksia.

Saitti jossa äidit iloitsevat jälkeenpäin päätöksestään pitää lapsi:

http://www.abortionfacts.com/life_or_choice/babies/babies_saved_by_prolife_work.asp

Ei siinä mitään, mutta nuo kommentit:

- elexis syntyi kun olin lukiossa (onkohan tytöllä ollut mahdollisuus jatkaa opintojaan)
- miten saatoin olla raskaana jälleen? (oisko oma vika)
- en halunnut aborttia, mutta lapsen isä halusi (ite päätät)
- Alannah oli kaksi kuukautta vanha, kun valmistuin lukiosta (edelleen toivottavasti teiniäiti jäi turvallisesti kotiin ilman ammattia)
- minä säästyin abortilta (onneksi olkoon, muutenhan et varmaan olisi siitä kertomassa)

Tätä en suosittele kenellekkään herkälle katsottavaksi, mutta sanoisin että vastenmielistä ja kuvottavaa mässäilyä (katso kuvia abortoiduista sikiöistä, työkaluista sun muusta)

Lopetan tähän, koska ajauduin sellaisille sivuille, joita en olisi halunnut nähdä. En kuitenkaan koe itseäni murhaajaksi/natsiksi, kuten monilla sivuilla esitetään. Jos saisin toivoa jotain nyky-yhteiskunnassa lopetettavan (kuten amerikkalaisilla sivuilla viattomien lasten tappamista) niin toivoisin ihmisten lopettavan luonnonvarojen tuhlaamisen, saastuttamisen, sodat, väkivallan ja vainoamisen.

Rakastan elämää, monia ihmisiä, luontoa, eläimiä, lapsia ja valinnanvapautta.

Ja muistetaanhan kaikki niin miehet kuin naiset se ehkäisy!

lauantai 9. helmikuuta 2008

Nyx Ultra Pearl Mania









Tänä aamuna juuri ennen työhaastatteluun lähtemistä, saapuivat tilaamani Nyx irtoluomivärit. Tapojani ja suosituksia seuraamatta päätin heti kokeilla ihania uutuuksia. Tilasin kerralla koko setin eli 24 väriä.

1. Nude Pearl
2. Pearl
3. White Pearl
4. Silver Pearl
5. Charcoal Pearl
6. Black Pearl
7. Fanta Pearl
8. Baby Blue Pearl
9. Lime Pearl
10. Ocean Blue Pearl
11. Baby Pink Pearl
12. Purple Pearl
13. Sky Pink Pearl
14. Turquoise Pearl
15. Lilac Pearl
16. Space Pearl
17. Yellow Gold Pearl
18. Orange Pearl
19. Mink Pearl
20. Mocha Pearl
21. Oro Pearl (Horo :D)
22. Rust Pearl
23. Walnut Pearl
24. Penny Pearl

Hyvä laatu, tosi kivat värit, edullisia ja kivan kokoiset purkit 5ml.
Ollaan tästä pikkuhiljaa lähdössä Guillaumen luokse aperolle ja ehkä baariin eli kerron työhaastattelusta huomenna.

perjantai 8. helmikuuta 2008

Stressi

Eilen oli taas työkkäriaamu. 10.00 olin virkeenä paikalla. Todella mukava ja rento koulutusvastaava. Sanoi ihan suoraan, että sitä rahallista avustusta on todella vaikee saada. Pitää taas pyytää ne hintatarjoukset, koska nämä annetut päivämäärät ovat liian myöhään. Sitten mukaan cv + hakukirje, täällä motivaationkirje (lettre de motivation). Sittenkin ne korvaa maksimissaan vain 900€. Blaa Blaa. Sekin oli pahoillaan... Niin kun et saa edes työttömyyskorvausta etkä sosiaaliapua. Sepä se. Jos se vaan auttais työnsaannissa, niin eikö se ois sen arvoista?

Sen jälkeen aamupäivällä meidät oli kutsuttu anopille syömään ja syötiikin sitten antaumuksella. Lohta, perunoita ja omenapiirakkaa. Suunnitelmissa oli sen jälkeen suunnata Kehliin Mintun kanssa. Retki olikin tuottoisa, kaikenmaailman tilpehööriä tarttui mukaan:

Kuten nämä Essencen kevätmeikkiuuutuudet, Fructiksen Oil repair pikahoito, kysilakanpoistoaine ja sytkärintäyttökaasua (ihan kaasu-uunin sytyttämistä varten, elä äiti kuvittele mitään muuta)

Illalla oli tarkoitus katsastaa uudelleen Elsasin suomiseuran toimintaa, hienossa La Bourse ravintolassa. En muista kerroinko surkuhupaisasta viimekerrasta, kun oltiin todellakin ainoat suomalaiset paikalla. Noh tällä kertaa olikin seuran vuosikokous ja porukkaa sen mukaisesti. En usko, että tulee näissä riennoissa useammin käytyä. Leidit edustivat hieman eri ikäluokkaa kuin me ja vaikuttivat muutenkin olevan ihan eri aaltopituudella. Olli sai jossain vaiheessa soiton kaveriltaan ja lähti hyvin liukkaasti omille teilleen. Onneksi kokous ei kestänyt kuin jotain kaksi tuntia ja siinä vaiheessa kun muut rupesivat tilailemaan ruokiaan me kans Mintun kanssa kadottiin iltaan.

Olli löytyi sitten parin kaverinsa seurasta Les Frères Berthomista. Istuttiin ja turistiin puoleen yöhön asti, jolloin reippaimmat työssäkävijät lähtivät kotia kohti. Mehän emme kuulu edellä mainittuun ryhmään kullan kanssa eli lopettelimme olusemme rauhassa. Lanternin vessassa oli selvästi joku salakerhon kokoontuminen, siihen malliin tyypit virnusivat.

Tarjoituksemme oli kokeilla uutta yöbussilinjaa. Viimeinen ratikka lähtee keskusta 00.30 ja siihen jos et ennen (viime vuonna) kerinnyt niin oottelit aamu neljään jossain baarin nurkassa. Lähteemme mukaan yöbussi kulkee tasatunnein Homme de Feriltä ratikkalinjojen mukaisesti. Ooteltiin siinä sitten tunteroinen eikä linkkua vaan kuulunut. Alkoi palella ja tulimme siihen tulokseen, että varmaan joku on ymmärtäny väärin. Ehdotin sitten et voitaisko soittaa anoppi hakemaan, kun se ei kuulemma nuku öisin. Se sitten lupasi tulla hakemaan keskustasta. Ajattelin treffipaikalle kävellessämme katsastaa kuitenkin vielä normaalin bussipysäkkimme aikataulut. Ratikan ja bussipysäkin välimatka ehkä 200m.. Ja siellähän se iloisesti luki. Yölinja, joka tasatunti tältä pysäkiltä. Tuttu naamanvenähdys. Päätin olla hakkaamatta päätäni seinään, ettei anopin tarviis rueta ihmettelemään. Turvallisesti kotona oltiin vasta kahden jälkeen.

Tänä aamuna sain puhelisoiton Nocibé-kempparista hyvin pirtsakalta myymälävastaavalta. Keskustassa sijaitsevaan liikkeeseen olin käynyt heittämässä cveen joskus ennen joulua. Haastattelu huomenna 11.00 :D Nyt jos ei onnaa niin...

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

You Are 84% Democrat

You are a card carrying Democrat, and a pretty far left one at that!
There's no chance anyone would ever mistake you for a Republican.

Ranskan hyviä puolia :D

15 asteen helteen kunniaksi ajattelin nyt listata vaihteeksi positiivia juttuja, joihin olen törmänny Ranskassa.

1. Kulta: Ei kaipaa selittelyjä, ihanin

2. Lämpö: koko vuoden ympäri on lämpimämpi kuin Suomessa. Kesällä se hiostava 35, talvella se mukava 15.

3. Televisio: tähän tulee nyt useampi kohta.

- Guignols: Hauska tyyliin Itsevaltiaat, mutta parempi. Eli päivän uutiset, kaikkia pannaan yhtälailla halvalla. Ja ihanin juotaja Patrick Poivre d'Arvor ( Zinedine Zidane mainostaa sponsoreitaan, jalkapalloliigaa ei saada myytyä televisioon tänä vuonna) Canal +

- Confessions Intimes: Reality-tirkistelyä tavallisten ihmisten ongelmiin (mustasukkainen nainen, joka kieltää mieheltään kaikkien toisten naisten katselun, huom. myös normaalit lehdet ja mainokset, klassikko) TF1

- Super Nanny: Hirviöpentuja kasvattamaan tulee tiukka, mutta samalla mukava superlastenhoitaja M6

- Nouvelle look, pour une nouvelle vie: Aika uusi relooking eli muuttumisleikki-ohjelma.
(ei vise kauhee suksee, kun en ees löydä linkkiä) M6

- Pascal, le grande frere: Ongelmateinit ruotuun (laatuviihdettä siis, aika samanlainen kuin super nanny, mutta hankalempia tapauksia) TF1

4. Hyvä ruoka: Melkein kaikki käy (paitsi puput, sammakkot tai etanat... hell no!)

- Raclette: tästä oonkin jo maininnu. Ihan ykkönen

- Tarte Flambee: Itse tehtynä ja runsaalla oluella alas huuhdeltuna paras

- Pizza 36: meidän oma lähipizzeria, kokeilleet tietää miksi

- Cassoulet: Etelästä kotoisin oleva papu-lihapata

- Hyvät salaatit ja vinaigrette

5. Juotava: Mikäs hyvän ruoan kruunaa

- Olut: Ambree eli keskitumma

- Siideri: aito ranskalainen, ei ensansseja, ihan eri tavalla hyvää kuin suomalainen

- Viini: itse tyksin kovasti roseesta, mutta tietty muitakin hyviä on sattunu kohdalle.

- Cremant: elsasilainen kuohuva, juhlavimpiin tilaisuuksiin

tiistai 5. helmikuuta 2008

Vous êtes unique...


Olette ainutkertainen...

Siis näin hellästi köyhää, mutta uskollista asiakasta muistettiin tänään Yves Rocherilla.
Sain kaksi tuotetta yhden hinnalla ja koska meillä vaihtuu kanta-asiakaskortti, niin se entisen kortin täyteen ja minkä tahansa lahjan. Ahneena tietenkin olin jo käyny hyllyjä läpi ja valkannut hinnakkaimmasta päästä 28,50 maksavan kiinteyttävän voiteen. Nyt kun tuo painokin on tippunu viis kiloo niin ois kiva jos nahka kuitenkin pysyis mukana menossa.

Ihan muuten niinku Suomessa ei ois Yves Rocheria.. Osaan olla kyllä todella eksoottinen.

Kävin tänään kaupungilla pyytämässä hinnat kahdesta yksityisestä tekokynsikursseja järjestävästä koulusta. Torstaina työkkärissä sitten pitäis saada ne päättäjät vakuuttuneiksi, että sellainen kannattais mulle kustantaa..

Käytiin vielä Auchanissa ruokaostoksilla. Mentiin kaupungista ratikalla ja anoppi tuli sit autolla heittämään kotia. Auchanin yhteydessä meillä on valtava ostoskeskus, jossa ei sinällään ole mitään jännää tai kivaa ostettavaa ainakaan mulla. Mutta yksi ainainen pysähtymisen ja suuren haikeuden aiheuttaja on ikkunallinen eläinkauppa. Voi niitä pupuvauvoja! Tänään oli kolme erillistä koppia täynnä. Mustia, harmaita, maitokahvinvärisiä... Extra nain eli hermeliinejä oletan. Jos vaan en ois allerginen niin voi että meillä voi olla ihqq yhdessä. Onneks on kulta jota saa helliä ilman Aeriustakin

sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Kiva pinkki

Tein tänään aivan mahtavaa kiinalaista kotikokista löytämälläni reseptillä. Kannattaa kokeilla. Tosi helppoa, kevyttä ja ennenkaikkea hyvää.


Huomista odotellaan aika jännittyneinä, että minkälaisissa merkeissä soittaavat työkkäristä. Onneksi kulta vakuutti, että ei ne voi mua pakottaa mihin tahansa paikkaan jos se ei todellakaan vastaa antamiani hakukriteerejä.

Mietin muuten, että meneekö tämä blogi jotenkin liian monimutkaiseksi? Onko kukaan löytäny sitä, minkä takia on tänne alunperin eksynyt?

lauantai 2. helmikuuta 2008

Ai niin

Unohdin mainita, että kyseinen nainen oli mademoiselle naimaton siis ja kuitenkin reippaasti aikuinen. Oiskohan saattanu olla kade? Hän koki vielä tarpeelliseksi mainita, että hänen mielestään vaikutin kylmältä "J'ai l'impression que vous êtes un peu froide". Tietenkin yritin olla vakavan oloinen enkä kikatella turhia, kyseessä kuitenkin työhaastattelu! Olin kuitenkin omasta mielestäni rehellinen ja avoin. Virallisissa tilanteissa tietenkin vielä yritän erityisesti puhua mahdollisimman hyvää kieltä, kullalta kun on tarttunut kaikenlaista epämääräista sanastoa ja ilmaisuja.

Työhaastattelu

Voi elämä. Jotenkin hommauduin ihme liemeen, ihan huomaamattani viimekerralla työkkärissä. Todellakin se tehokas ihminen soitti erääseen työtarjouksen laittaneeseen epilointifirmaan ja tarjosi minua. Nyt kävi niin huonosti etten osannut tarpeeksi selvästi ilmaista, etten todellakaan ole kiinnostunut tavallisesta kosmetologityöstä. (hirveetä kieltä) Sanoin kyllä, että olen kiinnostuneenpi myynti ja meikkauspuolesta ja niissä koen olevani vahvoilla. En todellakaan halua sulkeutua jonnekkin ihme hoitolan takahuoneeseen repimään karvoja kenestäkään.

Elkäähän mitään. Jouduin siis työvoimatoimiston velvoittamana lähettämään cveen tähän edeltä mainittuun Espace Epilation puljuun. Noh se nainen soitteli sitten eilen et pääsenkö kello 14.00 haastatteluun.
Ihan hieno hoitola, nuoria hymyileviä kosmetologi tyttöjä paljon. Se itse pomo oli kauheen nätti, herttanen, ehkä marokko-algeria akselilta peräisin oleva, about 35 nainen. Okei mennään sitten yhteen niistä kauhua herättävistä takahuoneista, jossa ovessa oli jonkun tehokkaan Yazminan nimi.

Se sitten käy kyselemään niitä ärsyttäviä iänikuisia kysymyksiä. "Miten kauan olet ollut Ranskassa?" "Miksi olet tullut?" "Miksi olet ollut melkein vuoden työttömänä?"... ja jatkuu samaa rataa. "Ai olet tullut Ranskaan jonkun miehen perässä? Mulla alkaa mieliala laskea. Tää on just tätä, jota sain kuulla aika paljon silloin 3,5 vuotta sitten. Ja sukulaisilta. "Lutka se on, joka ensimmäisen ottajan mukaan lähtee". Noh nostin vähän leukaa pystyyn ja sanoin, että päivääkään en ole tätä päätöstä katunut ja tekisin saman päätöksen jos uudestaan olisi tehtävä. "Mitäs tämä sinun mari (mies) sitten tekee työkseen?" Olin itse käyttänyt sanaa copain (poikakaveri) alussa. Minä vaan että "diplomi-insinööri ja eihän se minun mies ole". Nainen kääntää selän ja sanoo kovaan ääneen "Mutta tehän asutte yhdessä?? No ei se kai mikään katastrofi ole... Mulla tipahti leuka tässä kohdassa aika pahasti.

"Kokeillaanpas sitten näitä sinun työskentely tapoja, sinullahan tietenkin on aikaa?". Tässä vaiheessa en kehdannut sanoa, että se minun synninteko partneri kyllä itseasiassa odottelee kaupungilla. Se kiskas housut pois ja kapusi hoitopedille. Oli muuten karvaset jalat.. Noh sitten piti selittää mitä aioin tehdä ja se sitten komentoi koko ajan miten hänen mielestä tulisi tehdä. Epiloin sitten kuumavahalla toisen jalan ja hän totesi vaan että näkee kyllä, ettei mulla ole minkäänlaista rutiinia. Noh eipä vise koulusta olekkaan kuin mitä yli neljä vuotta, enkä edelleenkään tee hoitoja mielelläni. Monikin kosmetologi tekee muuta työtä juuri esim. myyntiä. Melkein kaikki esim. Sokoksen kosmetiikkapuolen myyjät ovat kosmetologeja (ainakin Kajaanissa) Eihän kalliita kosmetiikkatuotteita myydä ihan tavallisella kaupallisella koulutuksella?

Ja sitten se sano et joo ei hän mulle sitä työpaikkaa tarjoa, mutta soittaa maanantaina sille minun työkkärivastaavalle ja keskustelee sen kanssa jos saatasiin minulle just se kynsikurssi-tyylinen harjoittelu joku-ihme-sopimus. "Sinähän olet kiinnostunut ja valmis oppimaan". Työkkärin listoilta poispotkimisen pelossa selitin jotain epämääräistä et "joo kai ". "Koska eihän kaikki halua tehdä epilointia" Hello! Teki mieli sanoa, että niinpä! Enhän minä tähän paikkaan halunnutkaan, vaan se työkkärin täti pakotti. Todellakin ne poistaa listoilta ne, jotka eivät vastaa heille annettuihin tarjouksiin.
Jännä sinäänsä, kun enhän minä hyödy mitään siitä työkkärin listoilla olosta. Ainakaan rahallisesti, koska Ranskassa työttömyyskorvausta saavat vain ne, jotka ovat jo työskennelleet nimimissään 6 kuukautta. Ei paljon naurata. Ajatelkaan esim. nuoria valmistuneita. Kultakin on työkkärissä kirjoilla, mutta eihän sieltä rahaa tipu ehei. Jos rahaa jostain syystä elämiseen tarvisee, saa sitä sossusta jos asuu joko yksin tai samaa sukupuolta olevan kanssa... Nyt vois sitten kysyä et no milläs me eletään? Ja karmea totuus on että vanhempien siivellä. Minullahan on marraskuussa viety hakemus sossuun ja päätöstä en ole saanut. Enkä ole uskaltanut soitella perään, koska nehän on varmaan tehny tarkastuksen anopin luo missä minä virallisesti asun. Kattoneet, et joo siellähän ne haurehtaa... kaksi nuorta miestä, nuori epäilyttävä ulkomaalainen nainen ja vanhempi rouva. Kultahan asuu virallisesti täällä. Heheheh. Surkee tilanne.