maanantai 31. elokuuta 2009

Beauté Slave

Olipa kyllä kerrassaan ihana päivä eilen! Perhepiknikillä oli koko anopin suku koolla ja vain kullan isoveli jäi kotiin potemaan jotain mystistä tautia. Kaikki vieraat toivat jotain mukanaan ja ruoka olikin todella monipuolista ja hyvää: perinteisiä salaatteja, aivan taivaallista porkkana terriiniä (joka muistutti porkkanalaatikkoa) ja valkoviinissä haudutettua kinkkua... Illemmalla sain vielä kokeilla anopin serkun ja samalla illan isännän punaista sitikkaa :)



Päivänmeikissä Clarinsin syksyn lookki Beauté Slave:



Helppo ja kaiken värisille silmille sopiva meikki, varsinkin harmaat ja vihreät silmät tulevat violetin vierellä kauniisti esiin.



Pohjustuksen päälle rajasin molemmat ripsirajat ja sisäluomen P2-merkin violetilla kajalilla. Pehmensin kynänjäljen MACin punertavan violetilla Nocturnelle luomivärillä. Yläluomella taputtelin pohjustuksen päälle koko liikkuvalle luomelle kulmakarvoihin asti ihonväriäni vastaavaa luomiväriä 28 nude paletista. Taivutin ripset huolellisesti ja ripsarina Astorin Air Max.



Rusoposkille poskipuna H&M Hello Kitty paletista ja huulipuna HR Ritual 06 Beloved.

Mietin tuossa aikaisemmin, että en aio antaa blogistani tulla mitään anonyymien leikkikenttää, kun tässä selvästi yrittämällä yritetään pahoittaa mieltäni. Se on epäilemättä ainakin tällä viimeisimmällä mielessä (kommentoi neljä kertaa 15 minuutin sisällä) ja siksi otankin tästä eteenpäin kommenttien valvonnan käyttöön. Toivottavasti järkevästi käyttäytyvät kommentoijat eivät jätä sen takia kommentoimatta, vaan että saan tähän mielipiteiden vaihto hommaan jonkun tolkun :)

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Next Week

Ollaankin tässä lähdössä maalle viettämään sunnuntaita jonnekin serkkulaan, enkä kerkee enään laittaa päivänmeikkiä, mutta ajattelin sen sijaan laittaa pienen teaserin ensi viikon syyslookeista:



Narsin syksyn marjaisa look



Bobby Brownin juhlakauden lookki



Ja Clarinsin ihana Beauté Slave. Näitä siis kokeillaan ensi viikolla!

perjantai 28. elokuuta 2009

Natural 20's

En sitten tiedä johtuko aikaisemmasta marjamanikyyristä, mutta mulle tuli ihme into kokeilla Creamylicious kokoelman violettia huulikiiltoa...

Kappas sehän onkin melkein kirkasta, värin huomaa, jos pystyy sen itse tahdonvoimalla kuvittelemaan. Eipä mitiä, kokeilin siis huulikiiltoa ensimmäisenä ja ajattelin vaan tehdä puolen minuutin smokey eyessin sen kaveriksi.



Pohjustuksen päälle Essencen smokey eyes-kynä pandaefektillä. Pehmensin kynän jälkeä Glam Rock kiven harmaalla luomivärillä ja kynäsiveltimellä.



On tässä viimeaikoina käyny nuo kulmakarvakommentit sen verran elannolle, että tänään päätin mennä au naturellina. Antaa harottaa vaan! Ripsirajasta hieman luomivaon yläpuolelle häivytyssiveltimellä neutraaliharmaa Wet'nWildin trio paletista.



Barely there huulikiilto Essencen 01 Wild Berry Sorbet ja poskipuna saman merkin Etho Couture-kokoelmasta 01 Tuvalu.

Olipa kiva, kun puhelin soi tuossa meikatessa ja se eilinen englannin oppilas/hyvä kaveri soitti ihan vaan jutellakseen :) Lisää tyttöjenjuttupuheluita!

Aamukynnet

Syksyiset, jos ei ihan jouluiset marjakynnet Essencen Creamylicious kokoelman Raspberry Smoothie lakalla:



Nimettömässä rusetti Konadin laatasta m56 mustalla Black Pearl erikoislakalla.



Olen kuulut paljon kehuja Konadin päällyslakasta ja kyllähän se toimiikin kuin unelma... Yleensä helposti suttaantuva musta erikoislakka ei liikahtanutkaan päällyslakkaa laitettaessa! Ero tavalliseen päällyslakkaan on kuin yö ja päivä.

torstai 27. elokuuta 2009

Nail Mail

Olin tosi iloisesti yllättynyt eilen, koska OC Nailartin tilaus oli jo saapunut. Kulta vaan jostain syystä luuli, että maksikirje olisi ollut hänelle ja oli jo aukonut paketin ennekuin kerkesin kissaa sanoa.
Joka tapauksessa paketti oli postitettu todella nopeasti ja tuli vähän outo olo, kun huomasin, että Katherine oli maksanut yli 9$ postikuluja, jotka olivat siis minulle ilmaiset:



Konadin erikoislakat olivat juuri ne oikeat hieman epäselvistä värikartoista (nimet eivät täsmää) huolimatta:



Kokeilin jo ranskistippilaattaa ja huomasin, että se toimii vain vedettäessä sivuttain...

Nyt lähden hakemaan Jeetä ratikkapysäkiltä ja aloitamme englannin tehokurssin piknikin merkeissä :)

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Haunting

Päivänmeikkinä tänään MAC:in loppukesän Makeup Art Cosmetics-kokoelman värikkäin osa, kuvittaja Maira Kalmanin inspiroima lookki Haunting.





Väriä sitten kerrakseen. Olisin mielelläni käyttänyt 80 palettia tämän toteuttamiseen, mutta siinä on vain yksi keltainen ja se ei ollut juuri se oikea. Eli kaivoin esiin 120 pro paletin ja käytin siitä kahta matta luomiväriä. Kirkas keltainen koko luomelle puoleen väliin luomivaon ja kulmakarvojen väliin asti, suorana viivana silmän sisänurkasta ylöspäin.



Alaripsirajaan tummahkoa turkoosia ulkonurkasta sisäänpäin noin puoleen väliin asti. Samaa turkoosia yläluomelle luomivakoon ulkonurkasta sisäänpäin taaskaan ei puolta väliä pidemmäs. Lookissa on alunperin rajaukset ja ihonsävyinen korostusväri, mutta ajattelin jättää ne nyt tänään pois.



Muut lookin sävyt ovat ehkä yhdistettynä vähän out there, mutta loppujen lopuksi oikein kesäinen lookki. Poskipuna Yves Rocherin 52 Abricot Doré ja huulipuna huulirasvan päälle (kevennykseksi) HR Ritual 37 Fabulous.

Ja haastan samalla kaikki halukkaat kokeilemaan tätä lookkia, olisi kiva nähdä muiden versioita tästä :)

tiistai 25. elokuuta 2009

Chocolate Shake

Tämä kyseinen väri ei kyllä ole kovinkaan sitä ominta minua, mutta tavallaan kuitenkin tykkään... Kyseessä on siis Essencen Creamylicious kokoelmasta kynsilakka 04 Chocolate Shake ja onhan tää tavallaan aika style:



Pullossa näkyy pientä pinkkiin taittuvaa metallisuutta, mutta kynnellä se häviää. Levittyi kuin unelma, kuivui tosi nopeasti eli katsotaan vielä miten kestää. Ehkä leimailen vielä huomenna tuohon päälle jotain.

Kävimme kullan kanssa yhdessä esittäytymässä silmälääkärille tuossa aikaisemmin. Vastaanottovirkailija oli aika ovela veikko ja yritti arvailla kansallisuuttani sosiaaliturvanumerostani... Kyseli sitten lähtiessämme miten kullan suomenopinnot edityvät, ehem. Epämääräistä kansallisuutta edustanut erittäin herttainen lääkäritäti antoi mulle yhden päivän piilolinssit kokeiltavaksi! Jännä oli lähteä vastaanotolta ilman laseja ja naureskelinkin kotimatkan itekseni... Toivottavasti ovat käytössä hyvät ja saan jatkossa reseptin näille.

Pieni tiedotus muuten, Strasbourgin Emmaus ei olekaan auki tiistaisin, eikä muuten perjantaisinkaan :( Käväistiin sen sijaan siis parissa aasialaisessa marketissa ja kahmin aidot oikeat sushitarpeet kotiinvietäväksi!

Creamylicious

Käväisin aika pikaisesti eilen Saksan puolella yhden kaverin kanssa hänen autollaan. Ei kierreltykään kovin kauaa, mutta DM:ssä huomasin, että Essencen uusin Creamylicious-kokoelma oli jo esillä:



Kaikki kynsilakat oli aivan ihania ja ne oli pakko saada kokoelmiini. Otin myös uuden perusmustan rajauksen ja syksyisen vadelmanvärisen huulikiillon. Aurinkopuuteri olisi ollut ihana baked-tyylinen, mutta muistutti liikaa Sun Club-aurinkopuuteria.

Ollaan tänään lähdössä saman kaverin kanssa kuin eilen, Emmauskierrokselle, viime kerrasta onkin liian kauan. Strasbourgin Emmaus on valtava aarreaitta, josta löytyy sohvat ja kalusteet, astiat, kirjat, majakot ja seurapelit... Barbara Cartlandit ja keittokirjat odottakaa minua!!

maanantai 24. elokuuta 2009

Get over it already!

Minä kun luulin, että olin jo siirtynyt työttömän tylsässä elämässäni ja blogissani eteenpäin (seitsemän postausta) siitä surkeasta elokuun neljännestätoista. Mutta turha luulo, pampamhan se sieltä hirveästä aiheuttamastani tuskasta johtuen ulahti ja rupesi hämmentämään keittämäänsä soppaa uudelleen....

Kantavana ideana tässä minun blogissa on ollut alusta alkaen (21.1.2008) on ollut esitellä meikkiuutuuksia, kaikkea jännittävää ja kiinnostavaa kauneuden alalta. Alussa ehkä puhuin enemmän ulkomailla asumisesta ja kosmetiikkaosuus oli pienempi. Nykyään ideana on esitellä kaikenlaisia meikkejä, minulle sopivia ja joskus sopimattomampia, vähän niinkuin taiteen nimissä. Kaikkihan ei kaikille sovi, se on ihan kivenkova fakta. Enkä ole koskaan väittänyt, että minulle kaikki sopisi, mutta saanhan silti kokeilla ;) Otan minkä tahansa uusimman meikkilookin joltain kosmetiikkamerkiltä, toteutan sen ja selitän koko meikintekoprosessin omin sanoin. Jos meikkaisin samalla tavalla, samoilla (jonkun mielestä minulle sopivilla sävyillä) joka päivä, ei tätä blogia varmaankaan olisi olemassa. Muutenhan voisin keskittyä tuotearvosteluihin tai vaikka muiden tekemisien kritisointiin. Mutta nuo asiat eivät minua niinkään kiinnosta ja ne taitavatkin olla jo joillain muilla käytössä... olen itse motivoitunut jatkamaan valitsemallani linjalla. Omassa blogilistassani tuossa vasemmalla on muuten esillä mielestäni hyviä ja kiinnostavia blogeja, meikeistä ja muusta. Nykyään meikkiblogejakin on olemassa tuplasti viime vuoteen verrattuna ja sieltä varmaan jokainen löytää mieleisensä. Kaikki taaplaa tavallaan ja yritän pitää jonkinlaisen spesialiteetin tässä blogissa.

Voi elämän kevät, että joillain voi joskus olla niin vaikeeta ja että vitsit toimii vaan yhteen suuntaan. Tais sitten minä olen vain niin poliittisesti epäkorrekti, etten osaa edes vitsailla sopivista asioista.

Viikko sitten sain mielestäni todella tarpeetonta ja epämiellyttävää huomioita. Kyllä suoraan sanottuna ärsyynnyin ja otin itseeni, lapsellinen kuin olen. Otan todella huonosti vastaan negatiivista palautetta, minkäs teet. Pahaa puhetta blogi päätti ottaa minun blogini esille huonona esimerkkinä meikkiblogista. Jotkut muut esitellyt blogit olivat jo valmiiksi hänen mielestään erittäin hyviä, toisissa fontti- tai taustaongelmia. Nämä grafiikkaongelmaiset muuten sittemmin pikaisesti rupesivat ruukkaamaan ulkoasuaan... Oisko pitäny siitä hoksata, että kyseessä olikin rakentavasta kritiikista! Ja tähän kommentojien mielestä minun olisi pitänyt osata todellakin vain OHITTAA tämä kaikki! No ei tällä kertaa, valitettavasti. Minun blogissa esittellyt meikit olivat vaan huonosti tehtyjä ja muutenkin blogi ei kiinnostava. Ruodittiin koulutushistoriaani ja teilattiin värienkäyttöni. Ajattelin kirjoittaa vastauksen omaan blogiini ja kumota vääriksi kokemani väitteet. Olin tietenkin aika ärtynyt, koska bloggaus on minulle rakas harrastus, enkä täysissä järjissäni tietenkään laita huononnäköistä jälkeä kaiken kansan nähtäväksi. Pahaa Puhetta blogin mielestä kannattaisi joko vaihtaa käyttämäni värisävyt vaaleille sopivammiksi tai muutenhan minulle jää vaihtoehdoksi vain blogin lopettaminen...

Minulle naurettiin makeasti pahaa puhetta blogin kommenteissa ja samalla annettiin ymmärtää, että pahaa puhetta onkin jotenkin tarkoitettu vitsiksi ja että minä otin koko jutun liian vakavasti. En voi ymmärtää, miksi joku haluaisi kirjoittaa asiakseen toisten puutteista tai virheistä (edelleen ilman mitään krediittejä), enkä todellakaan voi ymmärtää niitä ihmisiä jotka lukevat moista negatiivista pohdintaa. Eilisen yli kahden sadan ihmisen joukossa oli kuitenkin monenlaista lukijaa ja tuntuu pahalta, että nämä ihmiset tulivat blogiini negatiivisellä ennakkokäsityksellä, jonkun toisen sanomisten perusteella. Ja tietenkin myös minun oman huonon vastaukseni/reagoimiseni perusteella HARMITTAA!

Se lääkejuttu oli vitsi, kirjoitettu passiivimuodossa, jos huomasitte. Jos joku oikeasti ahdistuu jostain meikkiblogista ja sen kuvista niin siitä saa silloin kyllä minusta vitsaillakin... Mutta näköjään ainoa vitsailija tässä jutussa saa/voi olla pampam. Sanna on vaan lapsellinen ja törkeä henkilökohtaisuuksiin menijä. Ahdistukseen on muuten nykyään saatavilla hyvät lääkkeet, mutta ihan ensin kannattaa kuitenkin lopettaa blogini lukeminen! En missään vaiheessa viitannut, että hän olisi käyttänyt lääkkeitä tai, että hän niitä tarvitsisi. Hellou?? Mutta kaikenhan saa käännettyä päälaelleen jos haluaa. Kyllä se lääkkeiden käyttöön viittaaja oli loppujen lopuksi pampam enkä minä: "Kiitos, taidanpa kuitenkin nyt tietää, keneltä kysyä neuvoa lääkkeistä, jos niitä sattuisin joskus tarvitsemaan.:)" Että silleen!

Mutta, että ruetaan hakkumaan lukijoitani ja keksitään heille jopa oma nimi, on todella turhaa ja suorastaan panettelua. "Postauksen kommenttiboksin kahlaaminen oli melkoisen mielenkiintoista. Sellaiset lukijat kuin bloggaajakin? Inhoan kommenttiboksissakin esiintynyttä kateus-korttia. Se on niin kulutettu ja perätön heitto, että on uskomatonta, miten "salonkilaisetkin" jaksavat jauhaa siitä." Ala-arvoista! Kyllä kommenteissani suurinosa ihmistä vain päivitteli pampamin kapeanäköisyyttä eli vaaleille vain pastellia-näkemystä... "Onko tämänkin blogin lukijoissa todella niitä, jotka ihailevat Sannaa ja Sannan kauneutta, ja toivoisivat osaavansa loihtia yhtä hehkeitä päivämeikkejä kuin Sannakin?" TÄH??? Kukaan ei tasan tuloe tule tänne ihailemaan minun kauneuttani eikä hehkeyttäni (näin naisten kesken), eivätköhän lukijani tule blogiini ihan sen sisällön ja inspiraation takia. Tai voisinpa toivoa, että positiivisen yleisfiiliksen takia. Kateus-kortti esiintyi muuten kommenteissani laskujeni mukaan vain sen yhden ainoan kerran, että se siitä jauhamisesta ja sekin sattui olemaan todella hyvältä ystävältäni... Selvästi joskus jotain muuta henkilöä puolustettaessa tulee vain tahattomasti lisättyä pökköä pesään.

Kysymys kuuluukin minun osalta; tarvitaanko kyseisen pahaa puhetta blogin antamaa (negatiivista) palautetta/arvonteluja ja onko sen kirjoittaja sellaisessa asemassa, että voi sitä nimimerkin takaa antaa? Blogin niminkin kertoo, että kysessä ei ole rakentava kritiikki vaan anonyyminä arvostelu. Kyllä kriitikoillakin on yleensä jonkinlainen koulutus asiaan ja sitä kuulua... asiantuntemusta. Muutenhan kuka tahansa voi rueta teilaamaan omaksi ja muiden huviksi toisten tekemisiä.

"Onko pakko osata itse meikata paremmin, jotta voisi ilmaista negatiivisen mielipiteen toisen meikeistä? Huhhuh. Tämä unohtuu tosin monelta muultakin bloggaajalta. On hiukan hassua, miten edelleen elää se käsitys, että blogin ulkoasusta tms. valittavien anonyymien pitäisi itse näyttää ensin omat taitonsa, ennen kuin voi arvostella muiden aikaansaannoksia..." Eli vastaus tähän kysymykseen on kyllä!! En tarvitsi kenenkään esittelevän blogiani huonona esimerkkinä ja piste. Ei kukaan halua. Anonyymit kriitikot eivät ole mielestäni mitenkään erityisen varteen otettavia ja sen takia olisikin omalta osaltani pitänyt jättää vastaamatta pahaan puheeseen. Kyllä kritiikkiin pitää jotain perustaa olla, vaikka sitten väriopista. Esim. elokuvakriitikko Peter von Bach ei olekaan kuin vain professori ja tohtori, on varmaan nähnyt tuhansia elokuvia ja tietää mistä puhuu, eikä teilaa elokuvaa oman mutunsa perusteella.
Suomessa on myös monia lahjakkaita meikkitaiteilijoita, mutten koskaan ole kuullut esim. Raili Hulkkosen alkavan kritisoida jonkun toisen ihmisen tekemiä meikkejä? Neuvoja ehkä annetaan, mutta ei negatiivisessa mielessä.

"Kovin vaalealle "elovena-tytölle" ei välttämättä tummat, murretut sävyt ole täysin omiaan. No, ehkä Sannan mielestä on, mutta ulkopuolisen silmään tunkkaiset sävyt vaalealla iholla tuovat melko helposti halvannäköisen ilmeen. Kyllä vaaleakin voi käyttää onnistuneesti tummia sävyjä, mutten millään saa niitä sopimaan Sannan väritykseen. Valitan." Kiitos nyt vaan tästäkin rakentavasta kritiikistä! Älkää sitten toki lueko blogiani! Onneksi joku vaan tietää paremmin.

Ette voi kuvitella miten inhottavalta tuntuu, kun minun omaa nimeäni käytetään puhuttaessa jostain näin typerästä jutusta. Kyllä se Pampam varmaan ottaa nimimerkin piilossa asiat vähemmän itseensä, uskokaa pois. Se mikä järkytti myös on ihmisten liittoutuminen kasvottoman riidanhaastajan taakse. Sanna on sellainen ja tällainen, enkä kyllä koskaan lue enää niin huonosti käyttäytyvän ihmisen blogia. Kuulkaas, onneksi ei kenenkään tarvitse!!! Minä olisin ollut niin paljon onnellisempi ilman tätä koko selkkauta, että. Minä olen haukkunut pampamia?! Missä kohtaa, näyttäkää toki minullekin! Miten nimimerkkiä voi haukkua....

Minun äitini on ylpeä minusta ja blogistani. Hän kertoo usein miten kiva on katsella kuvia ja lukea juttujani. Siskoni on minusta ylpeä olen hänen idolinsa. Isä ehkä harvemmin lukee, mutta on muuten lapsestaan ylpeä. Kummitäti tykkää lukea juttujani ja kuulumisiani Helsingissa. Plus kaikki kaverit ja tutut ja tietenkin muut rakkaat lukijat! Teitä varten minä kirjoitan tätä blogia ja tietenkin omaksi ilokseni! Näin minun olisi pitänyt vastata viimeksi, mutta minkäs teet, kun paska on jo housuissa. Kulta sanoi eilen, että hänen mielestä minun ei olisi koskaan kannattanut vastata kenellekään, joka selvästi haastaa riitaa ja haluaa loukata. Turhaa ajanhukkaa muuten kääntää toiselle kielelle tällaista sairasta loanheittoa!

Minä uskon vahvasti positiivisuuteen ja yritän sitä tuoda esille omassa elämässäni ja blogissani. Kyllä hymyllä päästään paremmin elämässä eteenpäin, kuin toisten turhalla arvostelulla. Edelleen pampamin mielestä minulla ei ollut mitään parannettavaa blogissani, enkä edes osaa meikata eli kannattaisi varmaan vaan lopettaa... Noh, en aio lopettaa. Pyydän tietenkin anteeksi jos "Äitis on varmaan ylpee" kommentilla osuin tietämättäni herkkään kohtaan. Se ei missään nimessä ollut tarkoitukseni. Olisin tietenkin voinut lisätä siihen että "omani on minusta", mutta olisiko se näiden lynkkaajien mielessä muuttanut mitään. Minä en edelleenkään näe "äitis on varmaan ylpee"- kommentissa mitään näin traagisiin kommentteihin aihetta antavaa. Kuten isäni sanoo: tee sen näköistä työjälkeä, että voit ylpeänä sen esitellä omanasi. Ja en todellakaan ole ylpeä siitä jos loukkasin jotain, sitä en tarkoita, vaan blogiani!

Minun olisi varmaan pitänyt vaan niellä kiitollisenä minulle tuntemattoman (anonyymin) ihmisen kirjoittama, omasta mielestäni täysin epäoikeutettu kritiikki?? Siis mitä ihmettä... Totta helkkarissa olin viime kerralla loukkaantunut ja ärtynyt, halusin vastata vähintään samalla mitalla takaisin. En olla ilkeä kuten kommenteissani vihjataan... Mutta niinkuin ystäväni minua neuvoi ennen kommenttini julkaisua, että sitä juuri pahaa puhetta blogissa toivotaankin, riitaa siis. Tätä koko juttuahan ei olisi tullut jos en olisi vastannut "lapsellisesti ja törkeästi haukkuen". Anna toisen olla mitä mieltä on jne... En omasta mielestäni mennyt henkilökohtaisuuksiin ja sillä selevä, jos joku koki sen niin, niin edelleen pyydän anteeksi!
Tokihan pampamilla on joku erityisoikeus sorsia muita ja kaikki muut vaan nyökyttelee mukana.
Kommentit on kuitenkin molemmilta osapuolilta laitettu ja kyllä todellakin profiilissani lukee kovaa kommentointia, sitähän pampam epätoivoisesti tämän aloittaessaan etsi.

Oikein rakentavaa päivänjatkoa kaikille ja tervetuloa positiivisemmissa merkeissa uudelleen!

sunnuntai 23. elokuuta 2009

OC NAil Art

Laitoin pikku tilauksen menemään youtubessa ja kynsiblogeissa mainostettuun OC Nail Art nettikauppaan. Monet kynsibloggaajat tarjoavat (omilla koodeillaan) -20% alen tilauksesta, plus ilmaiset postikulut minne vain maailmassa! Päädyin tällä kertaa perinteisen ranskalaisen manikyyrin levyn:



Toisen kuviollisen tippilevyn ja tätä ehkä vähän jälkikäteen harmittelen. Arvoin ihanien levyjen kanssa niin kauan, et lopuksi otin tämän vähän summassa:



Ja sitten leimauslakkoja metsänvihreä ja metalliset pinkki ja violetti. Firman nettisivut toimivat aika huonosti, siis kuvien suhteen ja värinäytteet jouduin katsomaan toisilta sivuilta. Toivottavasti siis nämä on kuitenkin tulossa:



Ja Konadin oma päällyslakka, joka lupaa olla töhrimättä valmiita kuvioita:



Koko höskä yhteensä jotain 23€. Eli edullisemmaksi tulee kuin esim. sieltä kauneusmessuilta :D

perjantai 21. elokuuta 2009

Rockin' that Purple

Kiva kiva! Perjantai saapui sitten vihdoinkin ja ilmat vaan viilenee. Enään 22 varjossa, eli elämä jatkuu. Kullan slovakialainen työkaveri pyysi meidät syömään Saksan puolelle johonkin "älyttömän kivaan paikkaan". Pyörähdetään ehkä terassilla ennen sitä jos nyt ei ihan satamaan äidy.

Päivänmeikissä pitkästä aikaa (ainakin minun mielestä!) violettia:



Pohjustuksen päälle ( ihan niinku kaikki ei jo tietäis) liikkuvalle luomelle mattaa vaaleanviolettia H&M irtoluomiväreistä. Luomivaosta ylöspäin marjanpunainen pinkki samasta paletista. Häivytin sen valkoiseen korostusväriin kulmaluulla ja tummensin vielä luomivakoa silmän ulkonurkasta tummanvioletilla.



Samaa violettia myös koko alaluomelle. Musta rajaus Essencen kajalilla ylös ja kiinnitin sen samaisella violetilla.



Poskipuna HR Blissfull ja korostuskimallus H&M:n pinkit puuterikuulat poskiluun päällä.
Huulipuna myös HRää 82 Morning Star. En tiiä johtuneeko noista puuterikuulista, mut iho näyttää hehkuvan tänään ihan tosi nätisti. Vai oisko ihan tuon viimeviikon hikoilemisen tulosta...

torstai 20. elokuuta 2009

Dynasty

Eilinen ravintolareissu oli todella onnistunut, vaikka hikoiltiinkin kuin pienet porsaat koko illan :D Ruoka oli erinomaista ja palvelu sellaista, ettei itse tarvinnu edes juotavaa kaataa. Hyvän pihvin kanssa tuli kaikenlaista pikkuhörtöä ja kastiketta, yritinkin aamulla muistella mitä kaikkee oli tullutkaan syötyä. Voisin käydä uudelleenkin (jos sais sen -50%) ja suosittelisin ehdottomasti hyvää ravintolaa Strasbourgista etsivälle.

Konad-harjoitteluja taas tänään, koska meikkaaminen ei onnistu 33 asteen helteessä millään!



Aluslakan päälle Collection 2000-merkin vaalean lila 35 Dynasty ja kuviot Konadin laatalla m57 + erikoislakka Black Pearl.



Tuolla alla olevalla lakallahan ei ole paljon väliä, kun se ei paljonkaan näy. Kulta sano et näistä tulee joku vanha sci-fi leffa mieleen...

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Golden Sands

Tänään on sitten meidän 5-vuotispäivä ja varasin tuossa aikaisemmin pöydän vähän paremmasta ravintolasta. Tämä on ihan Strasbourgin kuuluisan katedraalin vieressä ja äitikin muisti, että kyseessä on Jacques Chiracin suosikkiravintola. Ravintoloihin erikoistunut sivusto la fourhette tarjoaa -50% nettivaraajille eli sinne sitten kahdeksaksi.

Sitä ennen ajattelin ulkoiluttaa New Lookista hamstraamiani täydellisiä kultakenkiä. Nämä edustavatkin juuri sitä kesähääfiilistä, jota en silloin Lontoosta millään löytänyt. 7€!



Päivänmeikissä tietenkin kultaa ja kimallusta:



Pohjustuksen päälle kultaa 120 pro paletista (swatch-kuvassa keskellä). Ohuella kynäsiveltimellä mattaruskeaa ohut viiva hieman luomivaon yläpuolelle. Häivytin sen yläpuolelta vaaleaan kultaan kulmaluulla. Jätin silmän ulkonurkan vapaaksi. Ruskeaa myös kevyesti alaripsirajaan. Yläripsirajassa rajaus Essencen ruskealla kajalilla ja tasoitin sen ohuella siveltimella ja ruskealla luomivärillä.



Aurinkopuuteri Essencen Sun Club 01 huulipuna HR Stellars 81.



Kolmenkymmenen asteen helteet senkun vaan jatkuvat ja tämäkin meikki varmaan sulaa pois sen siliän tien, kunhan pääsen ovesta ulos :D

tiistai 18. elokuuta 2009

Harajuku Lovers



Tutustuin sattumalta Lontoossa jossain isossa tavaralossa Gwen Stefanin Harajuku Lovers hajuvesiin ja ihastuin ikihyviksi G-nimiseen osaan. Sainkin sen sitten kullalta lahjaksi lentokentältä. Tuoksuja on viisi yhteensä ja harmittelenkin etten kokeillut rauhassa kaikkia vaan tykästyin ensimmäisenä käteeni osuneeseen (blondiin) ja se vaan tuntui niin omalta.
Tavaratalossa hinta 30ml oli 16£ ja lentokentällä 13£ eli "oikeaksi hajuvedeksi" todella edullinen.



Love on sensuelli kukkaistuoksu: vaaleanpunaista pionia, valkoista narsissia, ruusua ja myskiä.



Lil' Angel on hedelmäinen kukkaistuoksu: mehukasta vadelmaa, päärynän kukkaa, Hinoki puuta.



G on moderni herkkutuoksu: tuoretta kookosta, jasmiinia, magnoliaa ja seksikästä puuta... Whata? Näitä tuoksukuvauksia on aina yhtä hauska kääntää :D



Baby on puuterinen myskituoksu: bergamottia, tiaree kukkaa, jarmiinin terälehtiä ja valkoista myskiä.



Music on hedelmäinen kukkaistuoksu: klementiiniä, päärynää, jasmiinia, tuoksuhernettä, kuusamaa, vaniljaa ja ihomyskiä.

En valitettavasti osaa sanoa, eikä netistä löytynyt tietoa saako näitä Suomesta??