torstai 29. huhtikuuta 2010

Omituiset tavat-haaste

Tämän kivan haasteen sain *~SL:ltä!

» Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä. »

1. Jumitan rutiineihin liian helposti. Esimerkiksi ruuan suhteen, onko aina pakko laittaa niitä paria juttua jonka osaa hyvin ja joista jo valmiiksi tykkää? Miksen osaa kokeilla reippaasti jotain uutta ja samaa pätee tietenkin myös ulkona syömistä. Ainoa poikkeus on ehkä juomat, baarissa jostain syystä uskallan aina kokeilla jotain uutta...

2. Tykkään järjestelemisestä ja nautin siitä kun kaikki tavarat ja asiat ovat omilla paikoillaan. Tykkään myös tehdä listoja ja laskeskella kaikkea turhaa. Tässä syy miksi juuri esim. kynsilakkojen keräily on niin mukavaa, niitähän voi järjestellä värien, merkkien, koon, numeroiden ja nimien mukaan :P

3. Yritän aina viimeiseen asti välttää tiettyjä sosiaalisia tilanteita esim. jonnekin soittamista. Se vaan on minulle ollut aina vaikeaa ja outoa kyllä tämä "pelko" on helpottunut täällä Ranskassa asuessa. Nykyään ei ole enää yhtä vaikeaa soitella tuntemattomille ihmisille vaikkapa työasioissa, vaikka voisi kuvitella asian olevan päinvastoin. Ehkä siinä voi ottaa toisella kielellä toimiessa jonkun muun roolin tai ainakin jotenkin olla ulkopuolisena. Vaikea selittää, olisi kiva kuulla jos jollain muullakin on samanlaisia kokemuksia :)

4. Jostain syystä pidän eniten englatilaisesta huumorista. Ranskalainen on joskus ok, esim aina ihana Gad Elmaleh, mutta menee minulta muuten monesti täysin ohi. Suomalainenkin humori on ihan ok, mutta parasta on kuitenkin englantilainen tyyliin Black Adder, Men Behaving Badly, Keeping up Appearances tai Little Britain. Muuten osaa kyllä nauraa myös itselleni ja itsekseni.

5. Pelästyin pahanpäiväisesti tuossa yhtenä päivänä, kun huomasin puhuvani yksin ja vieläpä ranskaksi, wtf?

haastan osaltani kaikki jotka haluavat tämän tehdä :)

Ja vielä tähän kuvailoksi tämänpäivän tuunatut kynnet:



Pohja siis Essencen 02 Lilac Forever, kuviot Konadin laatasta m36 Black Pearl erikoislakalla ja päällyslakka Konadin myös.



english: I got this strange habits-tag from *~SL.
1. I get into routines far too easily, I always make and order the same food that I know and like. I'd like to be more open and try out new things.
2. I love to see order around me and I also love sorting out thing and making lists. One of the reasons I love polishes, I can range them by colour, name, number or brand :P
3. I usually try to avoid certain social situations like calling somewhere. Strangely it's gotten easier here in France, somehow I feel more like an outsider in those situations when I speak French and so it's easier :)
4. I think British humour is the best in the world, better than Finnish or French. I love so many britcoms like Black Adder, Men Behaving Badly, Keeping up Appearances and Little Britain.
5. I caught myself talking to myself the other day, in French...

13 kommenttia:

Nena kirjoitti...

Siis kuin suoraa mun tekstiä toi 3 :D
täälä kans vetkutetaan soittoa esim.läkäriin viime tippaan,mutta työjutut pystyn vetään helposti.Itellä ainakin on ihan tietoinen "työrooli" jolloin pystyn hoitaan asian kuin asian puhelimessa tai kasvotusten.
Kait se on helpompi sulkee oma persoona pois tommosista tilanteista,sillon ei ainakaan mahdollinen arvostelu koske suoraan itseeni vaan työhön/työrooliin.
Ensimmäistä kertaa kommentoin vaikka pidempään olenki jo seurannut kynsilakkakokoelmasi suurenemista :D

Ansu kirjoitti...

Haha tuo viimenen :D

Sanna kirjoitti...

Nena: Siis just niin, sehän se on, työrooli! Muutenkin kun pitää asiakkaidenkin kanssa vetää hieman reippaammin kuin mitä normaalissa elämässä ja sehän luo omalta osaltaan turvaa ja suojaa. Sitä tunnetta/drivea pitää vaan oppia käyttämään tavallisessakin elämässä :D

Ansu: Eikö olekin karmivaa...

Lacquer Ware for Tips and Toes kirjoitti...

Britcoms are my FAV also. Great sense of humour. Love the stamping and color choices.

Stazzy kirjoitti...

Mainio lista :)

On muuten ikävä (teitä). Vappupiknikin aika olisi, mutta mitenkäs täältä...

badbomben kirjoitti...

hahaa, tunnistan itseni! Erityisesti järjestelyssä ja brittihuumorin palvonnassa. Hyacinth Bucket <3

Sanna kirjoitti...

Lacquer Ware for Tips and Toes: Now that I come to think of it I've never heard someone say that they didn't like British humour... oh wait my father maybe :D

Stazzy: No mutta ihan samat fiilingit täällä, nyt ois kohta 30 mittarissa, että puutarha kutsuu!

badbomben: Klassikko, yhtä hyvä vielä viidennellä uusinta kerralla :D

Mylanqolia kirjoitti...

This is such a cute nail design! Hey, this is wicked, I also love the Brit humour (Little Britain rules!) beside Brit music and Brit crime drama tv series. :-)But I'd love to travel to Suomi one day. The nature must be amazing there. One day... ;-)

Sanna kirjoitti...

Mylanqolia: Thanks! It's crazy how two man can make such a diverse set of amazing characters, it's magical! Your so welcome to Suomi anytime, maybe in the summertime if you want to really enjoy the nature :D

Sinivalko kirjoitti...

Mä tykkään kans brittihuumorista! Joku vuos sitten ostin Suomesta Anttilasta just Men Behaving Badly - dvd boxin ja toin tänne Ranskaan. Mun ranskalaiselle miehelle ei sitten yhtään pudonnut se huumori :D Kuulema kaikki jaksot oli liian samanlaisia ja miestä vaan ärsytti, kun se on vielä "päälle naurettu" :) Kiva kun muistutit tosta sarjasta voisin oikeestaan kattoo sen taas uudestaan. :) Toinen brittisarja jonka ostin Anttilasta oli Rimakauhua ja rakkautta ja sekin on ihan lemppari, vaikkei niin komediaa olekaan.

Sanna kirjoitti...

Sinivalko: Ah, Men Behaving Badly <3 Ei munkaan avokki osaa yhtään arvostaa, just sanoo samaa, että kaikki ovat samanlaisia ja päälle naurettuja. Niinhän ovat kyllä kaikki amerikkalaisetkin... Rimakauhua onkin noista enemmän draamapainotteista ihan paras kans, sehän taitaa pyöriä nyt nelosella tällä hetkellä taas.. Ja Little Britain USA on ykkösellä tai kakkosella menossa ensimmäistä kertaa :)

Sinivalko kirjoitti...

Kiitti tiedosta. Pitääpä koittaa ehtiä kattomaan brittisarjoja telkkarista. :)

Sanna kirjoitti...

Sinivalko: Itseasiassa ykkösellä USA versio ja SUBilla se perinteinen :)