perjantai 9. huhtikuuta 2010

Perjantai!

Piiiiiitkästä aikaa saan ihan tänne asti laitettua päivänmeikkiä. Kyllä se vaan on niin paljon kivempaa laittautua perjantaita varten Paskalistan raikuessa taustalla. Toivottavasti naapureistakin oli yhtä virkistävä kokemus xD. Soitin tuossa aamusta sinne kemppariin johon olen menossa ensi perjantaina keikalle. Mä ihan oikeasti inhoan vieraille ihmisille soittamista ja mietin valmiiksi etukäteen suurinpiirtein sanottavani valmiiksi. Piti siis soittaa Marionnaudin johtajattarelle viikkoa ennen keikkaa ja ilmoittautua. Puhelimeen vastasi mies jonka esittäytymisestä ei saanut oikeesti sanaakaan selvää ja minä sitten, että päivää soittelisin tällaisissa asioissa, että voisinko saada johtajatteren langanpäähän ja miekkonen sanoi, että hän on :) No saatiin hyvin asiat sovittua ja hän kuulosti kuulevan asiasta ensimmäistä kertaa... Työnvälitystoimisto ei siis ole ollut kempparin kanssa yhteyksissä.

Minä oisin tästä lähdössä mielelläni kartsallepäin, mutta ystävämme putkimestari Yves on tulossa taas kerran neljän pintaan korjaamaan tämän toimiston patterin vuotoa. Joka huoneessa on siis ollut jo putkiremppaa uuden lämmitysken asennuksen jälkeen. Eläköön ranskalainen ammattitaito!

Aika perinteistä, mutta niin kotoista vaaleanpunaista ja violettia:



Pohjustus Alverdellä ja koko liikkuvalle luomelle vaaleanpunainen ykkönen 120 paletista. Ulkonurkkaan ja luomivakoon violettia jonka häivytin mattavalkoiseen korostusväriin kulmaluulla.



Vaaleanpunaista silmän alasisänurkkaan ja violettia ulkonurkkaan.



Nestemäinen rajaus Essencen Summer of Love kaksipäisellä härpäkkeellä.



Poskipuna Essecen Cute as Hell ja huulipuna 33.



english: It's been ages since I've showed a fotd here. This is classic and easy, but I love pink and purple together, so this is one of my go-to looks. I started with my Alverde e/s base and patted a light pink e/s from the 120 palette over the lid up to crease. On the outer corner a dark purple blending above the crease into a matte white e/s on the brow-bone. The liquid liner is Essence's liner/eyeshadow apparatus from the Summer of Love Collection. Blush is from Cute as Hell LE and lipstick 33 from regular range, Essence that is :)

Ei kommentteja: