Näytetään tekstit, joissa on tunniste meikit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meikit. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. syyskuuta 2010

Eau Sensuelle

Ihanat ja työntäyteiset kolme päivää ovat nyt takana. Asiakkaita olisi ehkä saanut olla enemmän, mutta kaikki tuntuvat odottavan ensi viikon New York-päiviä ja -20% alennuksia. Uudet huulipunat ja kynsilakat antavat edelleen odottaa itseään, niitäkin kyseltiin moneen kertaan. Ensi viikolla kassa epäilemättä laulaa ihan eri sävelmää, ja minähän olen tiistaina taas Laura Mercierillä. Seuraavan kerran Diorilla vasta 14.09. Ihan ikävä tulee :)

Tein häämeikin toissapäivänä yhdelle nuorelle tytölle tuolla syksyn lookin paletilla. Hän soitti heti aamusta ja pyysi päästä meikkiin, koska Saksassa kosmetologilla tehty meikki oli hänen sanojensa mukaan ollut katastrofi. Jännitin aika paljon ensimmäisen meikkiasiakkaani saapumista, koska en oikein luottanut omaan tuotetuntemukseeni. Varsinkin meikkivoiteita Diorilla on niin montaa laatua, tunnustelin niitä etukäteen ja mietin morsiamelle sopivia sävyjä. Tyttö tupsahti paikanpäälle jo ennen viittä koko perheensä kanssa, siis kaikki mummot ja papat + kaverit. Porukka oli tulossa suoraan hääpuvun sovituksesta. Tyttö näytti minulle kuvaa puvustaan ja sitten kyselin tarkkaan mitä hän odotti meikiltä. Hänellä oli sekaiho ja pyyhin ensin kasvot sekaihon uudella kasvovedellä ja kosteutin sen jälkeen mattapinnan antavalla Hydra Life fluidilla. Meikkivoiteeksi valitsin Foreverin sen hyvän peiton ja kestävyyden takia. Silmämeikin tein uudella Pink Design paletilla. Silmän sisänurkkaan valkoista, keskiluomelle vaaleanpunaista ja tarkka ulkonurkan v-muoto violetilla. Morsian halusi nestemäiset rajaukset ja tein ne Diorlinerilla (ihan paras sivellinpäinen nesterajaus). Alaripsirajaan violettia ja ripsariksi Diorshow Extase, tytöllä oli about upeimmat ripset ikinä jo omasta takaa!! Poskipunaksi valitsin raikkaan pinkin ja poskipäille vielä hieman hehkua Diorskin hohdepuuterista. Annoin tytön itse valita huulikiillon ja hän päätyi todella vaaleaan pinkkiin. Kiva kokemus ja jännitin taas ihan turhaan :)



Syksyn lookin lisäksi uutuuksista lempparikseni nousi Hypnotic Poison Eau Sensuelle edt. En ole koskaan ollut mikään Diorin hajuvesien fani, mutta tämä tuoksu on jotenkin niin täydellinen näin alkusyksyyn. Mukana YlanYlangiä, appelsiinin kukkaa ja paljon vaniljaa:



english: I so enjoyed my first three days at the Dior-counter and I even got to do a bridal make-up. Of course I used the products from the new Dior Smoky look and I turned out perfect. Besides the the look my new favourite is definitely the Hypnotic Poison Eau Sensuelle edt. It's the perfect perfume for the beginning of autumn with YlangYlang, orange flower and lots of vanilla.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Slavic Beauty

Guerlain julkaisee elokuussa aivan ihanan syyskokoelman, jonka inspiraationa on slaavilainen kauneus ja upeat syyssävyt. Kokelmaan kuuluu paljon huulipunia (6) ja uutuutena luomiväri+huulipuna paletti.



Pakkaukset ovat Guerlainille ominaiseen tyyliin todella kauniita, selvästi keräilyyn innostavia.



Kokoelman sävyt ovat kauniin neutraaleja ja tuovat hyvin esille esimerkiksi vihreitä ja sinisiä silmiä.



Luomiväripaletteja on kaksi, luumun- ja ruskean sävyissä. Uutuutena myös nestemäinen kevyt poskipuna.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Summer of Love

Aivan mahtava alkukesän meikkikokoelma tulossa Essenceltä kesäkuussa!
Hippivaikutteinen Summer of Love koostuu ihanan hohtavista ja luonnonläheisistä sävyistä.
Tästä kokoelmasta haluan ainakin yhden luomiväri/rajauksen ja tuon poskipunan:

Luomiväri 1,79€:




Luomiväri+ rajaus 2,29€:




vaahtobronzeri 3,49€ ja poskipuna 2,49€:




Huulikiilto 1,79€:




Kynsilakka 1,79€:



Herttasia nimiä näillä lakoilla:
01 always hippie, 02 woodstock, 03 summer of ‘69 ja psychedelic

perjantai 8. toukokuuta 2009

Tresor d'Afrique

Esittelyssä kaksi kaunista, värikästä ja "minunnäköistä" kesämeikkikokoelmaa:

NARS:



Jotenkin tuo tuotekuva ei vastaa yhtään itse lookkia.. Kokoelmaan kuuluu yksittäinen sininen luomiväri, luomiväri duo, aurinkopuuteri, kaksi huulipunaa, huultenrajauskynä ja kynsilakka.

YSL:



Ihanan kuumaa ja samalla viileää Yves Saint Laurentilta. Kokoelmaan kuuluu luomiväripaletti Tresor d'Afrique ja samanniminen huulipuna/kiiltopaletti, sininen ripsiväri, valokynä ja tietenkin myös pakollinen aurinkopuuteri:



Näitä lookkeja on kyllä pakko kokeilla! Ihan niinku en väärinkäyttäisi sinisiä luomivärejä jo tarpeeksi...

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Nothing but Rebel!

Sain sitten kuitenkin käytyä Saksassa eilen. Olisi kannattanut ottaa kamera mukaan, koska moni asia on muuttunut sen jälkeen kun viimeksi kävin sielläpäin ennen lomaa. Nato-huippukokouksen aikaiset mielenosoitukset ovat tuhonneet monta rakennusta Port de Rhin korttelissa mm. sen apteekin, jonka kuvasin viime kerralla. Melkein kokonaan palaneet ovat myös se tullirakennus, jonka alla viimeks oli se henkkareiden tarkastus. Apteekin viereinen Ibis-hotelli on vielä pystyssä, mutta täysin käyttökelvoton. Yritin etsiä netistä kuvaa nykyisestä tilanteesta, mutta päädyinkin katsomaan videota itse mielenosoituksesta Youtubeen. Ihan paha olo tuli kun katsoin tuota videota, koska olen itse satoja kertoja viiden viime vuoden aikana tuosta samasta paikasta ajanut autolla, bussilla ja kävellyt... Ihan täydeltä sotatilalta tuo minusta näyttää!




Sitten jotain ihan muuta, eli Essenceä eiliseltä reissulta... ylläri pylläri:



DM-kaupassa oli taas esillä kevään erikoisuus eli ns. piilolookki! Nothing but Rebel ihana neon meikkikokoelma joka on saa siis vain heiltä. Woolworthin alekorista uskomaton Basic Concept kynsilakka 106 Türkis Metallic ja Mülleriltä uutta mansikalle ja vadelmalle tuoksuvaa kynsilakanpoistoainetta.

Kokeilin tuossa uutta Seppälästä ostamaani Beautyuk kynsilakkaa 35 Neon Turquoise, joka on muuten p-e-r-f-e-c-t! Tämä uusi tulokas ei valitettavasti osaa poseerata kunnolla kameralle ja siksi etsin googlesta kuvan, joka vastaa paremmin oikeaa sävyä, enemmän metallista vihreää kuin turkoosia:



Huomasin muuten eilen, että MACin sivuille on ilmestynyt uusin A Rose Romance kokoelma ja sormeni syyhyävät päästä kokeilemaan uusia facecharteja....

torstai 23. huhtikuuta 2009

Entretien

Olipa reissu! Löysin vihdoin 13.55 oikean kammarin sokkeloisten henkilöstötilojen perältä. Ei tarvinnutkaan kysyä neuvoa kuin kolmelta myyjätätiltä :)
Haastatteluun oli minua ennen saapuneet kaksi nuubialaista kissaa ja toinen oli jo vastaanottohuoneessa haastateltavana, kun löysin oikean paikan. Molemmilla tyttösiltä meni about 15-20 minsaa ja aika alkoi käydä hieman pitkäksi. Kysyin tummemmalta kisulilta hänen tullessaan haastatteluhuoneesta et miten meni ja hän sanoi et tosi hyvin. No itse haastattelija oli herttainen pieni ja laiha, perus ranskis. Sain kertoa oman urani tähän asti ja sitten hän selitti firman periaatteita pitkään ja hartaasti. Hän kysyi et olinko hakemassa 35 tunnin eli full time paikkaa. Vastasin et joo kyllä. Sitten kävikin ilmi, että paikkoja olikin kaksi ja toinen niistä oli puoliaikainen meikkaajan paikka. 35 tunnin ihmisestä tulisi pömpelin ns. vastaava eli manageri ja joutuisi pitämään jöötä toiselle puolikkaalle. Hän sitten kysyi et olenko jo encardoinut eli johtanut muita ihmisiä ja sanoin totuuden mukaisesti et en ole, mutta olen AMK:lla kyllä käynyt kursseja aiheesta. No hän sitten kyseli mitkä olisivat minun mielestä hyviä ominaisuuksia johtotehtävissä olevalle ja mainostin hyvän kuuntelutaidon ja rehellisyyden perään. Sitten seurasi vielä pitkät pätkät yhtiön erinomaisuuden kehumista ja hyvältähän se kieltämättä kuulosti. Eli esim. joka kuudes kuukausi kaikki managerit kutsutaan Pariisiin preppauskurssille tulevista uutuuksista. Vähän niinku L'oreal Produits de Luxe puoli tekee maahantuojan ominaisuudessa Suomessa. Tai teki kun olin töissä. Ai niitä aikoja...

En usko, että olin mitenkään paras kandidaatti ja ärsyttää niin penteleesti, että olin taas ihan pihalla mistä työpaikasta oli kyse... Miksi ABCI ei voinut kunnolla breefata etukäteen. Varmaan mun oli tarkoitus hakea sitä 19 tunnin meikkaajan paikkaa. Harmi. Oishan se pitäny ite älytä varmistaa etukäteen.

Jännä haastattelu sinänsä, kun ei oikein keritty puhua kunnolla mistään, enkä päässyt näyttämään kaikkea osaamaani. Et jos tuon perusteella osaavat valita parhaan ihmisen paikkaan niin jiihaa. En muuten uskaltanu lopussa kysyä edes palkasta, et saattaa vaikuttaa hieman unprofessionalilta. Muuten, kun olin poistumassa tavaratalosta ne kaksi tummaa piikkikoroilla kiikkuvaa kaunotarta olivat palaamassa takaisin, eli liekkö jo saaneet myöntävän vastauksen....

Laitetaan nyt kuitenkin positiiisen vastauksen toivossa hieman mainosta:



Kiva kokoelma, muistuttaa kovasti Essencen samannimistä viimevuodelta.



Positiivista tai negatiivista vastausta luvassa ABCI:n kautta ja itse pömpeli/myyntipiste kuulemma avataan kesäkuun alussa ja mainoskampanjakin sitä varten on jo valmis. Varmaan vastausta luvassa aika piakkoin jos kerran koulutustakin olisi tarkoitus järjestään ennen kesäkuuta.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Dior Summer 2009

Diorin ihanan iso ja pinkki kesäkokoelma! Tästä löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Minua viekottelee tuo pinkki luomiväripaletti ja kaikki huulikiillot :P



Kaksi 5-värin luomiväripalettia toinen Limited edition:



Kaksi poskipunapalettia, molemmat LE



Hohto- ja aurinkopuuterit molemmat LE:



Kolme Dior Addict High Shinea yksi LE:


Kaksi Dior Addict Ultra Gloss Reflectiä, joista toinen LE. Kaksi DiorKissiä toinen LE:


Kaksi Limited Edition kynsilakkaa:



Kokoelmaan kuuluu myös hopeinen rajauskynä, kaksi taskupeilin näköistä huulikiiltopalettia, sekä yksi SPF 10 varustettu Dior Addict Lip Glow.
(Photo credit:www.iswii.net)

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Kuin uusi!

Muistanette varmaan ihanaisen Essencen 50's Fever poskipunan? Juuri se söpö keväinen vaaleanpunainen... jossa oli matta ja kimalteinen puoli. Noh se oli jostenkin mystisesti menny matkalla rikki ja kerinnyt jo sotkea hyvän matkaa meikkipussiani.
Olin jo heittämässä sitä pois, kun muistin Youtubessa näkemäni pigmenttien pressaus videot ja ajattelin huvikseni kokeilla tämän korjaamista!



Tähän ei siis tarvita muuta kuin joku jauhemainen meikkituote: luomiväri, poskari tai pigmentti. Alkoholia, mielellään 90° mutta itse käytin kotoa löytynyttä 70° joka toimi ihan mainiosti. Kysymyshän on vaan haihtumisnopeudesta.



Jauhoin palasina olevan poskipunan hienoksi jauhoksi, pohjana huipputärkeä tvsarjojen ilmestymisaikataulu :D



Pesin rasian puhtaaksi pölyistä, laitoin hieman alkoholia pohjalle ja aloin sekoittaa jauhetta siihen pienissä osissa.



Paksuus on sellainen jämäkähkö taikina eli ei liian märkä ja koostumus saisi olla melko tasainen.
Etsi kotoa rasiaan sopiva esine jolla saat nesteen painettua massasta. Sen päälle kietaistaan joku vanhan kankaanpala ja kiedotaan tiukalle. Itse pressasin poskipunan noin 20 minsan kuivattelun jälkeen. Nestettä tuli vielä aika paljon ja käytin kaksi eri kankaanpalaa.



Mitä hienompi kangas sitä kivempi painopinta, tässä siis tulos ihan perusteepparilla :)



Ja siivouksen jälkeen voila! Käytössä muuten entistä ehompi ei tarvii niiden kahden eri puolen kanssa pelata ja tuotetta tulee siveltimeen tasaisemmin.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

H&M Spring Treats

Kevään kosmetiikka uutuudet ovat saapuneet Hennesin nettisivuille!
Kaikkea pientä ihanaa ja tarpeellista :)



1. Aurinkopuuteri 4,90€
2. Huulikiilto 2,90€ kaksi sävyä
3. Luomiväripaletti 3,90€
4. Tropical Treat vartaloemulsio 2,90€ kookos-lime
5. Island Punch vartaloemulsio 2,90€ mango-greippi
6. Tropival Fruits vartaloemulsio 2,90€ guava-ananas
7. Glitter rajauskynä 2,90€ viisi sävyä
8. Meikkipussi 2,90€
9. Glitter kynsilakka 4,90€ neljä sävyä

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Blue eyed babe

Tatja pyysi postausta eri väristen silmien korostamisesta luomivärillä ja keskityn tässä osassa pyynnöstä, sinisiin silmiin. Tämä postaus kertoi yleisesti värien käytöstä meikissä ja nyt siis keskitytään enemmän tietyn värisiin silmiin.

Kaikista paras kaveri siniselle on sen vastaväri eli oranssi. Se saa minkäsävyiset siniset silmät tahansa säteilemään. Toinen hyvä pari on kulta ja yleensä kaikki ruskeaan ja beessiin taittuvat nudet. Eli vastaväreillä saadaan silmien oma väri esiin, oli se sitten mikä tahansa.



Oranssin, kullan ja beigen eri sävyjä.



Sinisen käyttämistä sinisen kanssa pidetään monesti "kiellettynä", mutta kunnolla toteutettuna se voi olla todella toimiva silmiä suurentava kikka:



Kaiken värisille silmille sopivia, klassista mustaa, harmaata ja ovelien kanssasisarten salainen ase, hopeinen rajauskynä:



Hehkuvaa pinkkiä ja violettia:



Oliko tästä apua? Jäikö jotain epäselväksi? Omia kokemuksia?

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Friday Shopping

Suoraan Saksasta ihania Essencen ym. kevätuutuuksia! Jelly Baby kokoelmasta vain yksi kynsilakka 02 bubblegum, huulikiillot olivat liian läpikuultavia joten jätin ne rauhaan. Jostain syystä myös 15.03 julkaistava Pure Beauty kokoelma oli jo esillä ja ihastuin "ihonväriseen" 03 adorable huulikiiltoon ja hieman punertavaan metalliseen 04 innocent kynsilakkaan. Pysyvästä kokoelmasta turkoosi kajal 11 cool breeze kesää odotellessa.



Woolworth-kaupasta saa todella edullista Infinity Woman sarjaa jonka huulikiillot ovat ihan älyttömän hyvälaatuisia. Ei turhia hileitä vaan oikeeta kunnon kiiltoa ja runsaasti pigmenttejä. P2-merkin Pastel Dreams huulikiilto 040 Crazy Love. Siis hermona huulikiiltoja tältä reissulta :P P2-merkin pysyvästä kokoelmasta metsänvihreä kajal 030 crazy brasil.



P2-merkiltä oli myös ilmestynyt uusi kevät kokoelma, jossa oli keskitytty pohjustustuotteisiin ja pariin huulikiitoon. Ajattelin kokeilla uutta kuituja sisältävää Beauty Insider XXL Lash Basea ja jätin muut P2 pohjustustuotteet, koska näin, että ne jäävät pysyvään kokoelmaan ja DM-kaupan bio-merkki Alverde tarjosi testerin perusteella paljon parempaa luomivärin pohjustusevästä. Hintaa huimat 2,45€ eli huippulöytö.
Olin muuten turhaan innoissani Müllerin ilmoituksesta jossa lupailtiin Maybellinen uutta mineral meikkivoidetta 8.40€ kivaan hintaan, mutta kappas ne olikin kaikki menneet ja tyhjän hyllyn masentamana pääsyin Essencen soft & natural meikkivoiteeseen. En yleensä sorru alle 4 eri sävyä tarjoaviin meikkivoiteisiin, mutta ajattelin et hei 3,25€ ei enään budjettia kaada eli what the hec' antaa mennä. Meikkivoide on hieman turhan tumma, mutta se tekee ihosta 100% tasaisen ja luonnollisen hohtavan. Kesäksi siis, paha kun ei sisällä spf:ää, mutta kaikkee ei voi vissiin saada, ei tuolla hinnalla ainakaan :)



Olipa muuten kiva ylläri perjantaina, kun uuden Glamourin mukana tuli 2005 lokakuun Beyonce-kannesta tulostettu nahkapussi, johon mahtuu vaikka kännykkä tai mp-soitin. Kolme vuotta tilanneena en ole vielä saanut mitään kylkiäisiä, kylläpä lämmitti mieltä :/