sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Purple Bow

Sorruin perjantaina Saksassa yksiin ihaniin satiiniballeriinoihin joita olin jo kokeillut, hypistellyt ja ihastellut useampaan kertaan. Entinen 12€ hinta oli laskenut viiteen ja niin no, siis sorruin. Enäänhän ei edes ole mikään balleriinakeli, mutta sitten vaikka ensi kevääksi ja kesäksi. Miksi sitten puhun sortumisesta... koska kyseisen intialaisen basaarin kengistä on ollut tuskaa jo useampaan otteeseen. Ne vaan aina ottaa niin ihania kenkiä valikoimiinsa ja niin hyvillä hinnoilla, et vaikka tiedän ettei laatu ole mistään kotoisin, tämä on jo kolmas parini kyseisestä kaupasta.



Essencen Made with Love kokoelman kynsilakkoja on hehkutettu niin paljon kaikissa saksalaiseen kosmetiikkaan erikoistuneissa blogeissa, että kaappasin mukaan vielä viimeisen 03 Love of my Life kultalakan. Muiden kokeiluissa tämä on toiminut jopa Konad-laattojen kanssa, tämä sopivuus pitääkin ehdottomasti itse vahvistaa! P2-merkin hot pink lakka onkin jo kynsillä ja viimeinen huippulöytö oli Alverden musta geelirajaus. Ainakin innenundaussen on hehkuttanut tätä ensimmäistä markettirajausta moneen kertaan.



Zara Homeen oli muuten tullu myyntiin muumiastioita lastenpuolelle. Ei siis mitään aitoja Arabioita vaan ihan jotain muovisia halpoja, mutta muumijuttuja kuitenkin :) Muumit alkavat olla todella kansainvälisesti tunnettuja, koska Lontoon Top Shopissakin oli astioita ja kirjoja!

english: A bit of shopping from last week. A pair of satin ballerins, two nail polishes and a great drugstore find, Alverde's gel liner in black. I also found some Moomin plates and other tableware at Zara Home.

3 kommenttia:

-SL kirjoitti...

ihanat kengät!

imlacking kirjoitti...

Söpöt noi ballerinat. Mä löysin viime kesänä muutamat ballerinat ja noi mitkä mulla on käytössä, on ihan liian isot. Ei ne tipu jalasta muttei tunnu mitenkään kauheen hyviltäkään. Jotenkin mitkään ballerinat mitä olen kokeillut, ei passaa mun jaloille. Mulla on oikeastaan aika pieni jalka, mutta kun olen ballerinoja kokeillut (esim. kokoja 37-38 niin ne ei oo sopinut jalkaan ja sitten 39 on jo ihan liian iso).

Sanna kirjoitti...

*~SL: Kiitos :)

i'm lacking: Joo mulla ihan sama! Mikään koko ei ole just sopiva ja aina alussa tulee hirveet rakot. Nuo on 40 ja hieman kireät, ehkä siitä löystyvät käytössä, katotaan :) Nykyään näkyy myös paljon niitä balleriinoja, joissa kärki on liian pieni eli varpaiden välit näkyy ikävästi... Tai sitten mulla on vaan jättivarpaat :P