Näytetään tekstit, joissa on tunniste catrice. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste catrice. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Pientä shoppailua/remontointia

Niin siitä Shu Uemuran puhdistuksesta piti kertoa... Sain siis kokeiltavaksi herkän ihon öljyn ja nyt olen sitä käyttänyt jo about viikonpäivät ja ihan kaikki meikithän se surutta poistaa. Ei jätä silmiin mitään kalvoa joka joskus saattaa öljypohjaisista meikinpoistoaineista jäädä. Puhdistaa ihon ja meikin perusteellisesti, muttei missään nimessä kuivata ihoa. Näitä on olemassa kuutta eri laatua: normaalille, kuivalle, herkälle, aikuiselle, rasvoittuvalle iholle ja vielä ihoa kirkastava/vaalentava öljy. Ja kahdessa eri koossa 150ml (kestää about 4 kk käytössä) tai 400ml (noin vuodeksi). Näitä käytetään kuivalle iholle kuivilla käsillä ja sitten hieronta ja lämpimällä vedellä emulsiointi ja huuhtelu. Shu Uemuralta löytyy erikseen kolme kasvovettä kosteuttava, ikääntymisen merkkejä ennaltaehkäisevä ja korjaava kasvovesi.

Meillä on ihan täyskaaos kotona ja tekemistä riittäisi yötä myöten. Valmista ei mitenkään tule ennen ens keskiviikkoa, kun pitää laittaa sähköt kuntoon ennen maalausta/tapetointia. Uudet ikkunatkin pitää laittaa ja vielä mitä kaikkee! Tapetit olkkariin on tilattu ja vierashuone antaa vielä odottaa, kun ei löydetty just sopivaa. Olisin ihan vaan etsiny sellaista jotain helmenhohtoista vaaleeta, mutta kun ei.
Olohuoneeseen otettiin kahdelle vastakkaiselle seinälle tämmöstä:



Maanantaina kerkesin piipahtaa Saksassa ja uudet Essencet odottivatkin jo hyllyssä!



Catricenkin uusia lakkoja oli Müllerissä ja kynsienhoitoon P2:selta kovettajaa, päällyslakkaa ja kuivatussuihketta.



Essenceltä kolme uutta lakkaa, luoliväri ja sivellin. Ja kyllä, nuo Iron Mermaid ja Where's the Party ovat melkein samansävyisiä :)

EDIT 17.03:



Unohtui tämä tämä kuva eilen! Peukussa Hello Holo (essence), etusormessa You belong to Me (essence), keskisormessa Iron Mermaid (catrice), nimetomässä Dirty Berry (catrice) ja pikkurillissä Where is the party (essence).

Ups I forgot this yesterday! On my thump - Hello Holo (essence), index- You belong to Me (essence), middle - Iron Mermaid (catrice), ring- Dirty Berry (catrice) and little - Where is the party (essence).

english: Last week we finally ordered wallpaper for our living room. The renovation of our house isn't advancing as hoped though and it certainly will not be ready for next wednesday. Fortunately this monday I had the time to check out the new Essence products. I got two Catrice polishes too and some nailcare stuff from P2. I did a manicure with the Diamond Perfecteur and Hello Holo Glitter top coat and I'll try to post that tomorrow.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Sold Out For Ever

Mulla piti olla se Nars-viikko vielä tässä meneillään, mutta kas kummaa...

Tiistaina menin töihin ja meitä olikin kolme tyttöä + hieno standi promoamassa merkkiä. Toinen tytöistä oli harjoittelija ja toinen tuli Pariisista asti tänne koko viikoksi. Budjetti tälle keikalle oli vissiin vähän ylimitoitettu, koska heti tiistaiaamuna alkoi painostus, että tänään on sitten myytävä 2000€ edestä merkin tavaraa. Sehän ei ollut mitenkään mahdollista, koska Sephora oli tyhjä melkein koko päivän ja vain harvat ihmiset suostuivat edes meikattaviksi, saati ostivat mitään. Ja keskiviikko aamuna sitten sain ukaasin, että jos tulos ei kohene huomattavasti iltaan mennessä he ottavat jonkun muun minun tilalle. "Pariisissa aina työnvälityksen ihmiset myyvät aina ihan hirveenä!!" niinhän siellä Pariisissa tosiaankin...
Minä sitten meikkailin siinä kaikki käsiini saamani ihmiset ja sain about 10 tuotetta myytyä ja jäin vielä yliaikaan myymään viimeisen huulipunan puheripulista kärsivälle rouvalle. Ennen lähtöään se Pariisin tyttönen sanoi, että "joo huomiseen Sanna, tule töihin vasta 11.30" Ja kun olin jo liikkeestä ulkona, kun kuuntelin viestin vastaajasta jossa työnvälityksen ihminen kertoi, että kyseisen merkin vastaava oli päättänyt lopettaa minun sopimuksen... Kiva homma, nimittäin jätin sivellinpussini ja työkengät liikkeeseen, koska jäin ihan siihen luuloon, että minua tarvittaisiin vielä loppuviikosta. Ja eilen sitten sain työnvälityksen ihmisen puhelimeen ja sanoin suoraan oman mielipiteeni "pieleen" menneestä keikasta. Ihan oikeesti! Yksikin tyttö olisi halunnut ostaa luomiväri duon... Meillä ei ollut sitä vaikka testeri napottikin hyllyssä. Noh, sitten hän olisi halunnut poskipunan, kappas sitäkään ei ollut saatavilla!! Pikkusen ärsytti ja suorastaan nolotti, kun mulle oli vaahdottu siitä miten merkki luottaa meihin ja miten tätä keikkaa on odotettu ja suunniteltu jo KOLMEN kuukauden ajan!! Ei tullut pieneen mieleen tarkastaa tuotegrilli ja varmistaa, että kaikkea on saatavilla! Idiootit, miten muuten varaudutaan tuommoseen promokeikkaan!

Merkin vastaava oli laverrellut työvälitykseen, että olisin muka saanut vähemmän tuotteita myytyä kuin se harjoittelijatyttö, vaikka se ei mitenkään ollut mahdollista. Pariisin ihminen oli antanut meille molemmille paperilaput joihin piti merkitä kaikki myymämme tuotteet ja illalla lähtiessäni tiesin kyllä tasan missä kukakin oli myynneissään :D Noh, mutta nyt pitää vielä erikseen lähteä viemään tämän kyseisen merkin pinssiä takaisin sinne Sephoralle. Pikkusen vaan ketuttaa, koska olisin hyvin voinut sen sinne jättää jo keskiviikko iltana kotiin lähtiessäni jos se pariisin pimu olisi vaan kehdannut sanoa mulle päin naamaa, että aurevoire eikä tarvii tulla enää huomenna!!!!!!

Varasinpa sitten oikein ravintolasta pöydän meille täksi illaksi, ettei tarvii ihan vaan noiden törppöjen ja sen kirotun pinssin takia lähtee kaupunkiin asti :)

Kynsillä jo aikoja sitten ostettu Catricen Sold Out For Ever:



Mainitsin tuossa edellisessä postauksessa tämän yhdeksi viime vuoden lempparilakakseni. Siis, että kyllä tätä on tullut jo käytettyä useamman kerran, en vaan ole saanut blogiin asti kuvattua.



Kerrassaan aivan ihana vaalea, puuterinen, veden vihreä jossa on todella huomaamatonta vihertävää glitteria. Tämä ihanuus sopii ihan kaiken kanssa!



english: I bought this polish last year and I mentioned in my last post as one of my favourites. So evidently I've already worn this many times, I just haven't blogged about this yet :)
240 Sold Out For Ever from Catrice is a pale dusty light green with a metallic green sheen and I think it's just about perfect!

perjantai 29. lokakuuta 2010

Spruced Up

Ihanaa, kun maanantaina on Toussaint eli pyhäpäivä. Luvassa pitkä viikonloppu, kotona pyöriskelemistä ja ainakin kaikenlaisia pieniä sisustushommia. Ostaa tirskautin nimittäin keskiviikkona Ikeasta tämmösen ja siihen saa sitten rueta meikkejä pistämään järjestykseen :)

Kynsillä uutta Catricea:



Kiva tumma petroolin sävy, just nappivalinta näin perjantaille jos vaikka tästä kaupungille pyörähtäisin. Mulla taitaa näitä samanlaisia lakkoja olla parit (Essenceltä), mutta tämä on ainakin laadun puolesta paras niistä. Kahdella kerroksella super peittävyys ja kuivuukin reippaasti vielä. Mukana Essencen pikakuivattava päällyslakka.



Sävy C01 Spruced Up on uusimmasta Expect the Unexpected-kokoelmasta.



english: So next Monday is Toussaint and we're looking at a three day weekend :) I'm gonna spend some of my time decorating the house and I'm also going to put this thing together and re-arrange all my make-up in it. I think it'll make my life a lot easier...
Today's mani is with C01 Spruced Up from Catrice's new
Expect the Unexpected LE. I already have similar colours (from Essence) but I think quality-wise this is way better. With to coats you get amazing coverage and it doesn't take forever to dry. Clear top coat from Essence.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Clay-ton, My Hero

Tänään on taas rentoa pyjamapäivää vietetty täälläpäin ja ollaan syöty hyvin (valkosipulikanaa) ja nuokuttu koneilla. Ostin tuossa junaliput maanantaiksi Pariisiin ja sain puhelun toisesta työnvälityksestä ensiviikon lopulle. Valitettavasti 15-16.10 on jo varattu Givenchylle ja sainkin sen keikan sopparit tänään. Laitoin kopsut menemään työkkäriin, koska hekin olisivat halunneet paikallaoloani maanataina jonkun koulutusinfon merkeissä. Olipa kätevää, kun tuo sattui just samalle päivälle Givenchy-koulutuksen kanssa ja perjantaillekin yrittivät jotain treffiä järkätä ja sekin jouduin perumaan :D Laitoin noottia vielä lisäksi, etten todellakaan etsi töitä prêt a porter, vaan edelleenkin parfumeria-puolelta. Hehän sen ihan hyvin kyllä tietävät, mutta haluavat rangaista pitkäaikaistyöttömiä muidenkin alojen tyhjänpäiväisillä koulutuksilla...

Kynsillä uutta Catricea:



Tätä lakkaa onkin näkynyt jo useammassa kynsiblogissa ja ihastuin tähän sävyyn jo etukäteen.



Kuten jo edellä mainitsin, monissa Catricen uusissa lakoissa on sävyyn sopivaa helmiäistä mukana ja se näkyykin ehkä paremmin pullossa kuin kynsillä. Mutta tämä 230 on just ihanan vaalea, hiekkainen sävy, ei ollenkaan tunkkainen tai likainen. Sopii töihin kuin töihin ja tyyliin kuin tyyliin.



english: Here's the first of my new Catrice polishes. I've seen quite a few reviews of this in nail blogs and I kinda fell for it before actually having gotten my hands on it. It's such a pretty sand-toned grey with golden shimmer, not at all dirty or heavy.

torstai 7. lokakuuta 2010

New polishes

Viikonlopun aikana pengottiin kymmeniä kauppoja läpi ja vieraat lähtivät pursuavien matkalaukkujen kanssa kotimatkalle. Sain niin paljon ihania tuliaisia, mm. H&M Homelta, että minun osalta shoppailu jäi vähäiseksi ;) Löysin kuitenkin parit kivat jutut ja niistä paras on ehdottomasti Essencen uudet kynsilakankuivatustipat!



Essencen poistolakka 22 What do you Think? H&M:n No Mambo Jambo ja ne Essencen tipat. Käyttö on helppoa; tippa kynnelle kun lakka on levitetty ja 60 sekunnissa lakka on kuiva!! Aine on öljyistä ja ylijäämät voi hieroa kynsinauhoihin.


Ja olipa kiva ylläri, kun läheiseen Mülleriin oli tullu kaikki Catricen uudet lakat (kylläkin väliaikaiseen tuotegrilliin). Kaikissa näissä on lakan sävyyn sopivaa helmiäistä mukana.
160 Sweets for my Sweets, 240 Sold Out For Ever ja 230 Clay-Ton, My Hero.

english: I did very little shopping while my quests were here (I got such a load of nice things from them, like stuff from H&M Home :) But I did get some nail polishes. I'm so in love with the new Essence express dry drops! The literally dry out our fresh nailpolish in seconds and they leave a nice oily finish that you can rub into your cuticles. What a great invention! I also got some polishes from Catrice ( I've been hunting that light minty green for some time now :)

torstai 17. kesäkuuta 2010

Be my Millionaire

Huomenna taas töihin sitten ja laitoin kynnet siihen kuntoon, että kehtaa Yves Saint Laurentia edustaa. Sain nettipankkitunnukset jo tänään postissa ja ne jopa toimivat, uskomattoman nopeaa toimintaa!

Kynsillä tyylikästä hopeaa Catricelta:



Tämä on kolmas uusi lakka Catricen Ultimate Nail Lacquer-sarjasta ja täytyy sanoa, että kaikki kolme ovat olleet yhtä hyviä, niin laadultaan kuin väreiltäänkin.



Mä ajattelin pullon perusteella et joo tämmönen perus kiva hopea, mutta oikeesti tämä on todella peittävä ja upeasti metallinhehkuinen lakka, olematta mitenkään ällö. Oikea rusketuksen korostaja (ei siis mulla, kun mähän en rusketu :)



english: All the new polishes I've gotten from the Ultimate Nail Lacquer-line from Catrice have been superb. This latest one is no exception! This metallic, lustrous silver is 300 Be my Millionaire. I think it would work really nicely with some tanning action (not on me though, I don't get bronzed :)

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Golden Roses

Jei! tänään tuli sitten postissa kovin odotettu palkkasekki. Rahaposti on vaan aina yhtä jännää! Huomenna on tapaaminen pankissa uuden tilin avaamiseksi ja ajattelin odottaa, että saan sen tilin auki ja laittaa sekin sitten sinne. Mitä sitä sinne vanhalle kortittomalle tilille rahaa työntää, kun sitä ei sieltä sitten saa ulos millään. Pitääkin muuten huomenna muistaa kysyä, että mitenkä sitten näiden sekkien kanssa toimitaan jos saan tilin nettipankkiin? Siis onko tarkoitus, että ne lähettää mulle töistä sekin ja mä avaan ja allekirjoitan sen ja sitten lähetän uudestaan menemään pankkiin? Että oisko mitenkään mahdollista hoitaa homma vähän yksinkertaisemmin? Eihän se tietenkään pankin käsissä ole jos työnantaja haluaa maksaa sekillä, mutta kun tällä uudella pankilla ei ole edes konttoria missään täällä lähellä. Elämä ja kevät sanon minä. Selvästi liian hyvään olen Osuuspankin asiakkaana tottunut.

Mutta sitten sitä eilen luvattua leimailua:



Tätä ruusukuvioo Konadin laatasta m54 on tullu käytettyä aika usein, mutta se on jotenkin niin kivan monikäyttöinen, kun se toimii ihan miten päin vaan.



Ja näyttää hyvältä miten päin vain, että saa vaan leimailla menemään :)



Aluslakka P2:sen Calcium Gel sen päällä kaksi kerrosta Catricen 150 Big Spender Wanted! (yksikin olisi toiminut) kuviot Konadin laatasta m54 China Glazen 2030-lakalla. Päällyslakka Essencen Quick Dry.



english: Some stamping fun for today! I added some roses from Konad's m54 plate to my yesterday's mani with China Glaze's 2030. I love this rose design because it works no matter how you place it, you can stamp a way and not worry about the placement. I used P2's Calcium Gel as base, two coats of Catrice's 150 Big Spender Wanted! and Essence's Quick Dry top coat.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Big Spender Wanted!

Hellettä riittääkin sitten taas vaihteeksi... Tänään on niin kaunis ilta tulossa, että taidetaan tilata pitsat ja syödä ne ulkona takapihalla. Aamusta oli joku epämääräinen koulutustiedotussysteemi työkkärissä ja minä ajattelin ovelasti mennä tällä kertaa autolla. Mappyn mukaan sinne pääsee meiltä kolmessatoista minuutissa... Ehem no paikanpäällä ei ollu mitään toivoa löytää parkkipaikkaa ja aikani pyörittyä ympyrää iskin auton parkkiin Elsasin juomatehtaan työntekijäparkkiin aika kauas työkkäristä. Olin siis 10 minsaa myöhässä ja kiva poika tiskiltä sano et joo et voi enää mennä sisään, kun ovat jo aloittaneet, mutta täytäpä tämä lomake ja se on sillä selevä. Laittaavat sitten kutsun seuraavaan infotilaisuuteen. Että olipa taas niin turha reissu ettei mitään järkeä. Pitäis vaan aina muistaa lähtee tuntia ennen tai sitten vaan mennä sillä tunnin kestävällä linkulla. Semmonen tunarointi tälle päivälle.



Kynsillä taas uutta ihanaa Catricelta. Tämä upeus on 150 Big Spender Wanted!



Ihana vadelmanpunainen lakka kultaisella hohteella.



Oikein kiva hieman tummempi kesälakka, eikä niitä ainaisia pastelleja. Tämän kanssa kävis varmasti mainiosti kultaiset leimailut, pitääpä huomenna kokeilla.



english: The heat here is unsupportable and I'm afraid it's going to stay like this for a while...
I wanted to show another great polish from Catrice and this is called 150 Big Spender Wanted! I love the way this polish looks and feels summery without being light or pastel.
It's just the prettiest raspberry red with golden shimmer

maanantai 7. kesäkuuta 2010

I Sea You!

Höh, Glamourin edellinen numero jäi jostain syystä viime kuussa tulematta ja olin jo uusimassa tilausta, kun uusin numero tulikin viime perjantaina. Viime kuun lehden kerkesin jo ostaa irtona. Samalla tuli Ebaystä tilaamani hopeinen rannekoru, voit tätä Glamourin määrää ;) Kahdessa Ranskan Glamourin viime numerossa on ollut artikkeleita bloggaajista ja ne tuntuvatkin olevan kuuma puheenaihe täälläpäin. Kesäkuun numerossa esiteltiin isojen tyttöjen muotiblogeja ja nyt oli juttua superbloggaajia eli niitä jotka pääsevät esim. muotinäytöksissä eturiveihin, ihan uutta tietoa ainakin mulle :D



Laitoin kynnet uuteen uskoon ihanalla Catricen I Sea You! lakalla. Aivan kerrassaan upea väri ja hyvällä siveltimellä oli ilo maalata. Ei ollenkaan liioteltu tuo Ultimate Nail Laquer nimi.



Tämä on siis aika tummahko täysin hileetön petroolinsininen.



Lakka peittää tosi kivasti ja välillä tuntui, että sivellin olisi liiankin iso esim. pikkurillin kynttä maalatessa.



english: Here is the new Glamour magazine for July. The readers of the French Glamour have been getting to enjoy lots of articles about bloggers and blogging lately. Last month it was Big Fashion and this month its famous bloggers. How interesting to get to discover new great blogs and also get to see some behind the scenes stuff! Posing on the magazine my new silver bracelet from Ebay. As you can imagine I couldn't wait to try out my new Catrice polishes and here's the first one, a gorgeous dusty teal called 250 I Sea You!

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Lauantain reissu

Käväistiin tänään Offenburgissa ihastelemassa kesän alkua ja siellä olikin jotkut teknofestarit meneillään... Ihanassa vanhanaikaisessa kaupungissa hirvee saksalainen teknojytä pahimmassa lauantairuuhkassa. Mummot vaan jammaili mukana, harmi kun ei sattunu kamera mukaan... Eikä muuten aurinkorasvakaan, käsivarsia kutkaakin nyt oikein makeasti :D
Ihana ottaa tuolleen oma auto alle ja lähteä tuolleen ex tempore käymään jossain, ilmatoinnin puute vain kävi vähän tukalaksi :) Ensi kerralla voisi vaihteluksi katsastaa vaikka Stutgartin.

Mülleristä etsin Catricen uusia lakkoja, joista tietenkin juuri se jota eniten halusin, Sold Out Forever (nomen est omen) oli loppuumyyty...



Essenceltä halusin tuon nail art collector's casen ja kakkos paketin noita kynsitimantteja ja vara kappale Catricen erinomaisesta Maximum Resist ripsarista. Catriceahan ei saa tuosta meidän lähimmästä Saksan kaupungista Kehlistä jostain kumman syystä :(



Sitten näitä Catricen uusia lakkoja. Otin kolme lakkaa kokeiluun ja seuraavalla kerralla se Sold Out Forever on saatava! Catricen tuleva kesän meikkikokoelmakin on niin uskomattoman ihana, että toivottavasti se kans on ensi reissulla saatavana. Nämä lakat ovat siis 150 Big Spender Wanted! 300 Me My Millionaire ja 250 I sea You!



Ja Hennesiltä kätevä kännykkäpussi ja kesälakka Cha Cha. Mites teijän lauantai?

english: I did a bit of shopping today at Offenburg. I wanted to get some of the new Catrice polishes and unfortunately the one I absolutely wanted (Sold Out Forever) was sold out...
So instead I got some nail art stuff from Essence, a spare mascara from Catrice and three polishes from the new range. These are 150 Big Spender Wanted! 300 Me My Millionaire and 250 I sea You! I also got a pouch for my mobile from H&M and a summer polish called Cha Cha.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Petroolia

Ensimmäinen adventti on jo ovella! 21 päivää joululomaan ja yksi aamu ennen ensimmäistä luukkua... Tänään pitää jo saada jotain koristeita esille ja polttaa kynttilöitä oikein kunnolla.

Mulla onkin jo mahtava idea seuraavaan manikyyriin ja sitä odotellessa tämä Offenburgin löytö esittelyssä:



Ei ehkä ihan lempivärini tämä Catricen C02 Royal Petrol, mutta näin pimeään syksyyn ihan oiva lakka. Tämä on selvästi niitä lakkoja joiden kanssa en osaisi yhdistää mitään leimaa tai toista väriä. Ehkä valkoisella lumihuitaleita tai ihan vaan itsekseen?

english: A Sunday manicure with Catrice's C02 Royal Petrol from the Royal Nights Limited Edition. This is not my favourite colour, but it kinda suits the dark autumn nights. This is one of those polishes which doesn't match well with stamping or with other colours. Maybe with some white snowflakes if something, or it just looks best alone?

maanantai 8. kesäkuuta 2009

I think I love you Stampy...

Nonni nyt on kynnet uudessa uskossa! Ajattelin kokeilla ekaksi valkoista settiä 01 Be Creative! kynsillä jo olevan Catricen violetin lakan päälle.



Eka kokeilu meni metsään, kun tuntui, että valkoinen lakka ei jotenkin mene tarpeeksi kuvion koloihin ja olin jo saamassa hermaria, kun keksin että metallilevyn päällä oleva suojamuovi oli vielä kiinni.. Olin irroittanut vain pienen "peel of" tarran. Höhlä!



No siitähän se riemu sitten urkeni ja kynsistä tuli oikein kivat. En kohdistanut kuvioo samaan asentoon kaikkiin kynsiin, koska tämä oli vain ensimmäinen (yli-innokas) kokeilu.



Jiihaa lisää tätä! Päällyslakkana P2 Nail Studion Super Fixing Top Coat.



Haluaisitteko nähdä videon tästä toimituksesta vai esittelenkö vain tuloksia?