perjantai 8. lokakuuta 2010

Clay-ton, My Hero

Tänään on taas rentoa pyjamapäivää vietetty täälläpäin ja ollaan syöty hyvin (valkosipulikanaa) ja nuokuttu koneilla. Ostin tuossa junaliput maanantaiksi Pariisiin ja sain puhelun toisesta työnvälityksestä ensiviikon lopulle. Valitettavasti 15-16.10 on jo varattu Givenchylle ja sainkin sen keikan sopparit tänään. Laitoin kopsut menemään työkkäriin, koska hekin olisivat halunneet paikallaoloani maanataina jonkun koulutusinfon merkeissä. Olipa kätevää, kun tuo sattui just samalle päivälle Givenchy-koulutuksen kanssa ja perjantaillekin yrittivät jotain treffiä järkätä ja sekin jouduin perumaan :D Laitoin noottia vielä lisäksi, etten todellakaan etsi töitä prêt a porter, vaan edelleenkin parfumeria-puolelta. Hehän sen ihan hyvin kyllä tietävät, mutta haluavat rangaista pitkäaikaistyöttömiä muidenkin alojen tyhjänpäiväisillä koulutuksilla...

Kynsillä uutta Catricea:



Tätä lakkaa onkin näkynyt jo useammassa kynsiblogissa ja ihastuin tähän sävyyn jo etukäteen.



Kuten jo edellä mainitsin, monissa Catricen uusissa lakoissa on sävyyn sopivaa helmiäistä mukana ja se näkyykin ehkä paremmin pullossa kuin kynsillä. Mutta tämä 230 on just ihanan vaalea, hiekkainen sävy, ei ollenkaan tunkkainen tai likainen. Sopii töihin kuin töihin ja tyyliin kuin tyyliin.



english: Here's the first of my new Catrice polishes. I've seen quite a few reviews of this in nail blogs and I kinda fell for it before actually having gotten my hands on it. It's such a pretty sand-toned grey with golden shimmer, not at all dirty or heavy.

torstai 7. lokakuuta 2010

New polishes

Viikonlopun aikana pengottiin kymmeniä kauppoja läpi ja vieraat lähtivät pursuavien matkalaukkujen kanssa kotimatkalle. Sain niin paljon ihania tuliaisia, mm. H&M Homelta, että minun osalta shoppailu jäi vähäiseksi ;) Löysin kuitenkin parit kivat jutut ja niistä paras on ehdottomasti Essencen uudet kynsilakankuivatustipat!



Essencen poistolakka 22 What do you Think? H&M:n No Mambo Jambo ja ne Essencen tipat. Käyttö on helppoa; tippa kynnelle kun lakka on levitetty ja 60 sekunnissa lakka on kuiva!! Aine on öljyistä ja ylijäämät voi hieroa kynsinauhoihin.


Ja olipa kiva ylläri, kun läheiseen Mülleriin oli tullu kaikki Catricen uudet lakat (kylläkin väliaikaiseen tuotegrilliin). Kaikissa näissä on lakan sävyyn sopivaa helmiäistä mukana.
160 Sweets for my Sweets, 240 Sold Out For Ever ja 230 Clay-Ton, My Hero.

english: I did very little shopping while my quests were here (I got such a load of nice things from them, like stuff from H&M Home :) But I did get some nail polishes. I'm so in love with the new Essence express dry drops! The literally dry out our fresh nailpolish in seconds and they leave a nice oily finish that you can rub into your cuticles. What a great invention! I also got some polishes from Catrice ( I've been hunting that light minty green for some time now :)

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Paluu arkeen

Vieraat laitettiin Frankfurtin linkkuun eilen aamulla ja tuntuu, että talo jäi kyllä aika tyhjäksi... Onneksi kerettiin viettää ihanat viisi päivää yhdessä ja sää helli meitä. Torstaina käytiin Emmauksella ja sieltä shopattiin kaikkee kivaa pientä. Perjantaina käytiin taas Offenburgissa ja kulta jäi kotiin potemaan flunssaa. Saksasta kotiuduttiin vasta aika myöhään illalla ja sen jälkeen syötiin raclettia ja istuttiin iltaa. Lauantaina hippailtiin kaupungilla ja minä jouduin vuorostani flunssan kouriin. Sunnuntaina lähdettiin aamusta viinitielle. Aloitettiin reissu Marlenheimistä ja käännyttiin kotia kohti Chatenoisista. Eli ajaltiin about puolet reitistä, noin 100 km. Käytiin Mutzigissä syömässä ja ostettiin Heiligensteinistä paikallista Klevener-valkoviiniä. Kahviteltiin useampaan otteeseen pikkukylissä ja oltiin takaisin kotona seitsemän aikaan, racletoitiin siinä vielä jämillä toistamiseen :) Aivan uskomaton reitti, suosittelen ihan kaikille Elsasin alueen matkaajille! Maanantaina lähdettiin taas Saksanpuolelle ja tällä kertaa läheiseen Kehliin. Sielläkin meni koko päivä ja illalla kävimme syömässä Passeport Gourmandin suosittelemaan l'Etrie-ravintolassa Reichstettissa. Anoppi ja kullan isoveli olivat mukana ja söimme oikein todella hyvin.



Ai niin ja lauantaina ennen kaupungille lähtöä huomasin, että yläkerrassa tassuteltiin (siellähän ei ole kohta kolmeen vuoteen asunut ketään) ja joku nainen kantoi tavaraa yläkerran kämpästä omaan autoonsa. Mehän sovittiin alakerran emännän kanssa joskus aikoja sitten, että oltaisiin kiinnostuneita edesmenneen anopin sedän huonekaluista. Onneksi yläkerran ennennäkemätön omistajapariskunta oli oikein mukava ja saatiin käydä hakemassa parit pöydät sieltä tänne alas. Siis jos ei oltais ite työnnytty tuonne yläkertaan niin kukaan ei olisi meille mitään ilmoittanut ja olisi nuokin kalusteet menneet kaatopaikalle tai Emmaukselle. Joskus kannattaa näköjään vähän työntää nenänsä "muidenkin" asioihin. Koska sedällä ei ole omia lapsia, anoppi olisi lähin perijä ja siksi hänen olisi kuulunut olla paikalla, kun kämppää tyhjennettiin... Liekkö pariskunta ajatellut, että kalusteet kuuluivat asuntokauppaan?



Tämmönen kiva klaffipöytä....



Ja tällainen aika ramiska olohuoneen pikkupöytä saatiin pelastettua :)

english: My guests left yesterday and our house seems really empty again. But the last five days were so much fun and we got to do so many great things together. We visited Offenburg and Kehl (as usual :)) and did some shopping and eat well. I'd warmly recommend the Wine Road to all tourists visiting Alsace, it's amazing!
Also last Saturday, my BF inherited these two tables from he's late great-uncle so we did some decorating :)

torstai 30. syyskuuta 2010

Funky

Koti on valmis vieraita vastaanottamaan ja sateesta huolimatta alkaa meillä olla aika jännät tunnelmat :) Kulta sai tämän ja huomisen sairaslomaa, reppana on ihan kippeenä. Toivottavasti ei meihin muihin sitten tartuta, jaksoi kuitenkin vielä leipasta kriikunatortun vieraille.
Ihan uutena aluevaltauksena tein muuten eilen illalla hilloa noista kriikunoista :D

Minä lähdenkin tästä kohta seikkailemaan Ranskan rallin tukkimaan keskustaan ja juna-asemalle hakemaan äitiä ja kummitätiä! Tästä alkaa sitten viiden päivän me naiset-putki!

Kynsillä vanhaa P2:sta:



P2:sen sivuilta ei enää löytyny tätä lakkaa, mutta tämä tuntuu taas niin ajankohtaiselta, koska useammalta luksusmerkiltä on tänä syksynä julkaistu hopeahipleistä mustaa.



Kyseessä on 012 Funky. Ihana peittävä ja kestävä musta.



english: Today is a special day! My mum and godmother are coming to visit and I'm about to go get them from the railway station. I'm afraid there might be some traffic because the Rally of France is starting here in Strasbourg today.
I think we are going to have a hectic five days ahead of us so I decided to dig up my old favourite polish from P2. I wanted something that goes with everything and lasts more than a day. This colour is unfortunately no longer available... It's really sad because this is one of my favourite blacks and totally in style this autumn.

maanantai 27. syyskuuta 2010

New Mint and a Key

Perjantaina olinkin ensimmäistä kertaa Too Faced edustajana entisessä työpaikassani keskustan Sephorassa. Heti aamusta tapasin sen ihmisen joka silloin kaksi vuotta sitten palkkasi minut ja erottikin sitten. Hän oli oikein muikeena ja toivotti tervetulleeksi ja kyseli tämän hetkisistä työkuvioistani, olinkin tosi kiva sanoa, et joo kiitos kivasti menee :) Kaikki entiset työkaverini muistivat vielä minut ja vaihdeltiin päivänmittaan kuulumia joka suuntaan. Itse työ oli puuduttavaa, koska asiakkaita oli naurettavan vähän. Vieressä touhusi Aixista tulleita meikkikoulun tyttöjä Givenchyn meikkitiskillä ja hekin valittelivat porukan vähyyttä. Sain päivän aikana myytyä peräti kolme tuotetta :D Ja olin tuosta suorituksesta vielä ylpeä, koska jos en olisi ollut paikanpäällä tulos olisi ollut merkille tasan plus miinus nolla. Mahtaneeko tästä nyt tulla uusiutuva työrupeama, epäilen...

Vietin kivan ruokiksen läheisessä Bistro Romanissa ja otin tosi hyvän Cesar-salaatin ja sitten poikkesin vielä viereiseen Claire'siin ja löysin näin kivan kynsilakan:



En nyt osaa sanoa onko tämä se kuuluisa Dream Catcher, koska en millään löydä nimeä pullosta... Kuitenkin aivan ihana vaalea minttu. Pullossa näkyy hieman hopeista helmiäistä.



Tänään tuli postissa taas yks näitä mun Ebay hurahduksia, nimittäin tällänen avain riipus... Ehkä hieman havaittavissa Kingdom Hearts innostusta ilmassa ;D



english: Last Friday was my first Too Faced-day at the local Sephora and it was not the busiest. I actually had a total of three customers that actually bought something from me :) And yet I was pretty happy with that, because if I hadn't been there the result of the day would have been a big 0. Also last Friday I found this light mint polish from Claire's. I can't figure out weather if it is the famous Dream Catcher or not because there's no name on the bottle. The polish has a light silver pearl to it.
Today I got my newest Ebay purchase and I can totally see a slight Kingdom Hearts inspiration here :)

torstai 23. syyskuuta 2010

Thirsty!

Kolmen päivän Dior-iltapäiväputki on nyt takana ja huomenna olis vielä se Too Faced-keikka ennenkuin voin rueta odottelemaan vieraita. Tänään on tasan viikko siihen kun äippä ja kummitäti tulevat! Taas iskee jännä olo, kun ei ole mitään keikkoja sovittuna ensi viikolle ja seuraava on vasta ensi kuussa... Toivottavasti jotain, vaikka pientäkin, ilmaantuis ennen kuun vaihdetta.

Tänään mulla oli koko päivän suu messingillä, nimittäin sain aamusta ostettua meille lentoliput jouluksi ja vielä ihan naurettavan halvalla :)

Kynsillä verenpunaista:



Tämäkin lakka on Essencen Twilight-kokoelmasta ja sen nimi on 02 Thirsty! Tätä oli oikein ilo levittää, koska koostumus on superohutta, mutta silti peittävää.



Värikin on oikein kaunis, ainoa toivomisenvara jää kestoon, koska sain jo töissä monen kynnenpään ärvöttämään päällyslakasta huolimatta.



english: Today I have for you another polish from Essence's Twilight LE. This blood red is called 02 Thirsty! I love the colour and the application was really pleasant, the only problem is the poor endurance... I wore this to work today and it chipped from several nails even though I had used a top coat. I'm pretty excited about tomorrow, because it's going to be my very first time working for Too Faced Cosmetics at Sephora :)

maanantai 20. syyskuuta 2010

Sooo Cool

Perjantaina oltiin vähän ulkona ja terassilla, varmaan viimeisiä kertoja, koska oli jo melko arktinen meininki... Kävin sitä ennen kartsalla ja sain ihan peräti farkut ostettua New Lookista. Yhtään ainoaa kivaa paitaa/mekkoa tai mitään ei löytyny. Varsinkin Dior-päiville ois kiva pukeutua vähän paremmin. Sain taas torstaina puhelun toisesta työnvälityksestä ja keikkaa pukkaa taas Givenchylle. Sen takia jää kyllä valitettavasti Pariisin blogimiitti väliin tältä kertaa... Tällä kertaa työkeikka on Colmarin Sephorassa ja siihen kuuluu taas koulutus Pariisissa :) Jospa sieltä sitten jotain päällepantavaakin löytyis!

Päivänmeikki perjantailta:



Pohjustus Alverdella ja sen päälle koko liikkuvalle luomelle mustaa Smokey eyes kynää Essenceltä. Sen päälle tumman violettia (3) uudesta Essencen 06 Sooo Cool luomivärinelikosta. Kulmaluulle valkoista (1) samasta paletista ja luomivakoon nelosta ja sen tummennukseen mustaa Essencen Werewolf or Vampire luomiväri-duosta. Alaripsirajaan myös mustaa kynää ja sen päälle violettia luomiväriä.



Meikkivoide Diorskin Nude, poskipuna HR Blissful ja ripsiväri P2:sen Beauty Insider.



Huulikiilto Infinity Womanin nro. 8 Rose Sugar.



english: To brake the long line of nail posts, here's my fotd from Friday. I used Alverde's e/s base up to brows and Essence's Smokey eyes jumbo pencil all over the lid up to crease. I patted a dark purple from Essence's 06 Sooo Cool e/s quattro (being discontinued, so hurry if you want to grab any of these palettes). I applied the purple up to crease and blended it with number 3 pink into the white (1) on the browbone. I darkened the crease with the shimmery black from Essence's Werewolf or Vampire e/s-duo. Smokey eyes pencil also on the lower lashline with the purple e/s on top. Foundation Diorskin Nude, blush HR Blissful, Mascara P2's Beauty Insider and the gloss Infinity Woman's nro. 8 Rose Sugar.