tiistai 25. elokuuta 2009

Chocolate Shake

Tämä kyseinen väri ei kyllä ole kovinkaan sitä ominta minua, mutta tavallaan kuitenkin tykkään... Kyseessä on siis Essencen Creamylicious kokoelmasta kynsilakka 04 Chocolate Shake ja onhan tää tavallaan aika style:



Pullossa näkyy pientä pinkkiin taittuvaa metallisuutta, mutta kynnellä se häviää. Levittyi kuin unelma, kuivui tosi nopeasti eli katsotaan vielä miten kestää. Ehkä leimailen vielä huomenna tuohon päälle jotain.

Kävimme kullan kanssa yhdessä esittäytymässä silmälääkärille tuossa aikaisemmin. Vastaanottovirkailija oli aika ovela veikko ja yritti arvailla kansallisuuttani sosiaaliturvanumerostani... Kyseli sitten lähtiessämme miten kullan suomenopinnot edityvät, ehem. Epämääräistä kansallisuutta edustanut erittäin herttainen lääkäritäti antoi mulle yhden päivän piilolinssit kokeiltavaksi! Jännä oli lähteä vastaanotolta ilman laseja ja naureskelinkin kotimatkan itekseni... Toivottavasti ovat käytössä hyvät ja saan jatkossa reseptin näille.

Pieni tiedotus muuten, Strasbourgin Emmaus ei olekaan auki tiistaisin, eikä muuten perjantaisinkaan :( Käväistiin sen sijaan siis parissa aasialaisessa marketissa ja kahmin aidot oikeat sushitarpeet kotiinvietäväksi!

9 kommenttia:

Mai kirjoitti...

Suklaajätskikynnet! :)

Sanna kirjoitti...

Sagu: No just :P

Anonyymi kirjoitti...

En ole ikinä ennen vieraillut blogissasi, mutta nyt eksyin tänne Pahaa puhetta -blogin kautta. Pahaa puhetta -blogia olen seuraillut pidemmän aikaa, ja monesti ajatellut, että "auts, taas joku joutui ilkeästi ruodittavaksi". Lukiessani pampamin kirjoituksia sinusta ajattelin ensin, että taas joku saa aikamoista krittiikkiä niskaansa, ja siksi päätinkin tulla itse katsomaan minkälainen blogisi on ja onko pampamin väitteillä mitään perää. Ja nyt joudun valitettavasti toteamaan, että onhan niillä.

En halua pahoittaa mieltäsi, mutta nyt on pakko sanoa, että meikkauksesi eivät ainakaan minun silmääni näytä hyvältä. Kärjistetysti voisin sanoa, että ensimmäinen mielikuva on pikkulapsi, joka on salaa käynyt äitinsä meikkipussilla ja vedellyt värejä naamaansa. Tykkään, että meikissä on väriä, mutta jos vaikutelma on kuin värityskirjasta, jossa ei ole pysytty viivojen sisälle, niin silloin on menty vähän metsään. Meikkisi ei ole "aidon" näköinen, esim. kulmakarvoistasi huomaa heti, että ne ovat piirretyt. Liian tasareunainen ja -värinen pitkä "suora" viiva, joka ei muistuta oikeaa kulmakarvaa... Myös luomivärit olivat useassa kuvassa suttuisen näköiset. Olen kassalla töissä ja kuviasi katsellessa tuli samanlainen "myötähäpeän" tunne kuin välillä asiakkaiden meikkejä katsellessa, kun joutuu pakostakin ajattelemaan, että "onkohan tuo katsonut peiliin meikatessaan ollenkaan, tuo ei voi ajatella, että tuollainen meikki näyttää oikeasti hyvältä...?!"

Kiitos ja anteeksi; tiedän, että tämä ei ollut sellainen kommentti, jonka haluaisit saada, mutta valitettavasti näin minä tämän asian näen.

Sanna kirjoitti...

Anonyymi: Miksi taas anonyyminä? Kukaan anonyymi eikä kukaan muukaan blogini kommentoija pysty pahoittamaan mieltäni enään , vaikka se vissiin tarkoitus olisikin... Onpa kiva kuulla myötähäpeästäsi, pitäisiköhän nyt pyytää sinultakin anteeksi huonouttani ja blogini olemassa oloa? Älä toiki tule toista kertaa. Varmaan tämänkin kommentin tarkoituksena on saada minut lopettamaan, vai miksi tunnet tarvetta purkautua tästä asiasta? Kerropa vielä mites ne kauniit kulmat loihditaan, kun kerran tiiät paremmin?

Anonyymi kirjoitti...

Kommentoin anonyyminä, koska en omista omaa blogia. Tietenkin voisin keksiä itselleni nimimerkin, mutta olisiko sillä sitten loppujen lopuksi kauheasti väliä? Eikö ole loppupeleissä ihan sama, onko kommentoija anonyymi vai esim. "Maija".

En ole maskeeraaja/meikkaaja/mikään muukaan kauneuden alan ammattilainen, mutta minusta kauniisiin kulmiin tarvitaan ainakin hiusten väriin sointuva kulmakynä. Lisäksi väritys ei saa olla liian suorareunainen ja selkeästi piirretyn näköinen, vaan tarkoitus olisi saada "häivytetty" väri, joka muistuttaa oikeaa kulmakarvaa. Jos piirretty kulma näyttää juurikin kynällä piirretyltä "viivalta", se ei mielestäni ole nätti. Epäaitoa vaiutelmaa luo myös liian pitkäksi piirretty viiva.

En todellakaan odota sinulta mitään anteeksipyyntöä! :D Enkä myöskään yritä saada sinua lopettamaan blogiasi näiden kommenttien avulla. :D Tottakai pidät juuri sellaista blogia kuin itse haluat. Kommenttini tarkoitus oli vain todeta, että tulin tänne blogiisi, koska halusin tulla katsomaan onko pampamin kirjoituksissa mitään perää, ja olihan niissä. Toisin sanoen ymmärrän pampamin pointin ja olen ainakin osittain samaa mieltä hänen kanssaan. Koska hyökkäsit niin kovin pampampia vastaan, halusin omalta osaltani kirjoittaa "puoltavan kommentin". Ehkä voisit oppia näistä ja alkaa kiinnittää huomiota juuri esim. kulmien piirtämiseen. :)

Sanna kirjoitti...

Anonyymi: Eli siis tulit tänne minua ohjastamaan kaikessa ystävyydessä :) Kulmakarvakyniä valmistetaan usein kolmessä sävyssä: vaaleille, tummille ja mustaa. Käytän vaaleinta saatavilla olevaa. En oikein "kässää" tuota suora-ilmaisua? Miten ajattelit, että kulman reuna voisi olla epäsuora... Pääasia minusta on, että suoraan katsottaessa kulmat ovat sopusuhtaiset, yhtämittaiset ja kulmien "muotoilusääntöjen" mukaiset http://blogs.salon.com/0003935/images/2004/09/13/EyebrowShaping.jpg
Kyseessä taitaa kuitenkin olla makuasia, koska täällä on kerran nähty kommentti, jossa olin jonkun kulmakarvaidoli... pampamhan ei omassa arvostelussaan keskittynyt kulmiini vaan ihan muualle, kuten sinäkin edellisessä kommentissasi. Taitaa vaan olla minulla helekatin paljon opeteltavaa...

Anonyymi kirjoitti...

Itsehän sä pyysit ohjeistusta, että miten ne kauniit kulmat oikein piirretään! :D Suoralla (ok, ehkä vähän hämärästi määritelty) tarkoitin sitä, että piirretyn kulman ääriviivat ovat kovat ja terävät, joka ainakin minun mielestäni saa kulmat pahiten näyttämään piirretyiltä. Häivyttäminen ja kulmakynän pehmeä käyttö ratkaisee tämän ongelman. Vaaleallakin kulmakynällä saa yllättävän tummaa jälkeä aikaiseksi, kun painaa tarpeeksi eikä pehmennä/häivytä väriä. Tumma kulmien väri ei mielestäni sovi vaaleatukkaiselle, siihen kun vielä lisää värikkään silmämeikin, niin kasvot näyttää värityskirjalta. Hiusten ja kulmien samansävyinen väri tasapainottaa värikkäitäkin silmämeikkejä.

Niin, pampam keskittyi tummaan rajaukseen vaaleissa kasvoissa, ja pointtinsa siinäkin. Kokeile joskus - ihan vain vaikka vaihtelun vuoksi - ohuempaa ja vain ripsien matkalle vedettyä rajausta. Ehkä se auttaisi? :)

Sanna kirjoitti...

Anonyymi: Tämä listahan vaan tulee jatkumaan, eikö? Kulmat huonot, silmämeikin häivytys olematon, värit tunkkaiset, huulet liian nudet ja kulmat piirretyt. Miten jos annettaisiin jo olla. Huomasitko muuten eilisessä päivänmeikissä, ei rajauksia olleskaan! Kiitos kuitenkin näistä hyvistä vinkeistä ja täydellisen onnistuneita kulmakarvoja sinulle :)

Anonyymi kirjoitti...

Juu, annetaan vaan olla! :)