tiistai 15. huhtikuuta 2008

Sukulointia

Lauantaina oli pakko lähteä Hennesille katsastamaan Marimekkoa. Mukaan tarttui violetti-turkoosi laukku ja paitakin jos vain olis ollu vähemmän telttamainen. Tiimalasivartalolle ei vyötärölinjattomat yläosat oikein sovi. Harmitti ihan kauheesti, koska kangas oli ihanan kevyt ja kuviokin oikein mieleinen :( Onneksi sain laukun kuitenkin!



Mulla on selvästi ongelmia kronologisuuden kanssa; koska aikasemmin käytiin nimittäin Saksassa. Kehlissä oli meneillään jotkut pienimuotoiset kirpputori-markkinat ja pyörittiin siinä sitten vähäsen. Ostettiin hammasharjat ja syökästiin Kochlöffenillä. Mukaan tarttui tietenkin edullista kosmetiikkaa:



Aika ärtsy Essencen pinkki kynsilakka 1,25€ ja P2-merkin viimeinen kausimeikki paletti 2,50€.

Saksasta palailtiin aika aikaisin ja päätettiin vielä tarkastaa isoveljen kantapaikka keskustassa ja kuinka ollakkaan siellähän se tökötti oluen parissa. Istuttiin sitten ja vähitellen paikalle ilmesty koko lössi eli isoveljen exä, tämän veli joka on sen tietyn korealaistaustaisen naisen poikaystävä (josta kerroin joskus), isoveljen uusi tummaverinen tyttökaveri ja pari epämäämääräistä tyyppiä. Kaikki nämä ihmiset siis ovat yhtä porukkaa.
Istuttiin kylmällä terassilla taas ihan piikkiin asti, vaikka taas aamulla oli suht. aikainen herätys. Puhuttiin ja puhuttiin ja kaikilla oli parempi käsitys mitä toisten pitäisi elämällään tehdä. Siis hauskalla tavalla:D Vaikka lopussa isoveljelle tuli riitaa exänsä kanssa, kun tämä halusi lähteä jonkun isoveljen teatterikaiman matkaan. Kauheeta kattoo vierestä, en ikinä haluaisi olla samassa tilanteessa. Hyvä siis tietenkin, jos voidaan olla eronkin jälkeen ystäviä, mutta sillon ei oikein paree haikalla enää toisen perään.

Sunnuntaina oltiin koko päivä kullan sukulaisilla. Ensin mummolassa isänpuolella ja sitten vielä illalla äitin puolen jonkun tätin luona.



Mummo tarjosi aivan mahtavan lounaan. Alkupalaksi oli tarjolla Coquille St. Jaques eli kala-äyriäisjuttua oikeista simpukan kuorista tarjoiltuna. Se on muuten yks mun ihan lemppari Ranskassa. Oranssi kastike jossa on lohta, katkarapuja, simpukoita, kampasimpukoita ja koko komeus on kuorrutettu juustoraasteella.
Pääruoaksi oli pääsiäsityylisesti kartsanpaistia, uunissa valmistettuja papu-porkkanajuttua ja kukkakaali-parsajuttua :P ja perunoita tietysti. Aivan mahtavaa. Kuvassa ollaan jo päästy jälkiruokaan asti.

Jouduttiin syömään vielä toiseen kertaan äitin puoleisten sukulaisten luona. Kylläkin kevyempään iltapala tyyliin. Kylmä leikkelelautanen, perunasalaattia, munia, patonkia, tomaattisipulisalattia ja säilöttyä parsaa. Oli aika raskas hengitellä heillä, kun oli villakoira ja isäntä ja poika tupakoivat sisällä. Isäntä myös kutsui minua Missiksi ja tökki kyynärpäillä rintoja... Kaikkee sitä saa kestää. Muistutan kuulemma ranskalaisen onnenpyörän luukunkäätäjä bimboa, entistä miss Ruotsia Victoria Silvstedtia!!! Jospa nyt ei kuitenkaan. Eukko on mua 8 vuotta vanhempi ja kuppikoossa ainakin vikipedian mukaan jää vielä minun taakse...



Muuten kivaa oli, kun anoppi antoi harvinaislaatuisesti MINUN AJAA. Tää oli siis eka ja ehkä viimeinen kerta.
Oltiin muuten aika rikki illalla jotain 00.30 kun palattiin vihdoin kylmään kotiin. Olipa viikonloppu siis kaikenkaikkiaan tapahtumarikas :D

Huomenna suutautilääkärille paluu tikkien poiston tiimoilta. Onneksi on tosi hyvin parantunu, ettei tarvii tämän jälkeen koska palailla sinnekkään!

Ei kommentteja: