tiistai 5. elokuuta 2008

ZEN

Oikeesti mulla meni viikko stressatessa sitä Lush haastattelua. Se oli siis eilen ja ainakin minusta se meni todella hyvin! Meitä oli viis paikalla ja kaks haastattelijaa. He esittelivät ensin itsensä ja Lush-yrityksen ja sitten saimme esitellä itsemme vuorotellen. Missään vaiheessa ei ollu hiostuksen makua, eikä arvostelua, vaikka kaikilla oli ihan erillaiset taustat. Sitten pelattiin esittelypeliä tuotteilla, eli kaikki saivat valita omat tuotteensa ja opiskella tarvittavat tiedot Lush Timesista. Haastattelijat leikkivät asiakkaita ja jostain syystä olin ainoa joka ei saanut tuotettaan myytyä!
Lopuksi pelattiin vielä Space Ship-peliä, jossa osanottajat edustavat viittä ammattia: poliisi, palomies, mekaanikko, lääkäri ja myyjä. Maailma tuhoutuu kahden tunnin kuluttua ja osanottajien pitäisi päästä sopuun siitä, ketkä pääsetvät pelastusaluksen mukana jonnekkin turvaan. Anyways aika pöljä peli.
Kuitenkin kaikilla oli kivaa ja kaikki ainakin minun mielestäni kaikki saivat asiansa sanottua. Lopuksi haastattelijat sanoivat, että saatteleevat kaikki ulos yksitellen, mutta oikeesti kaksi tyttöä lähtettiin kotia ja me kolme jäljelle jäänyttä kutsuttiin yksitellen juttelemaan. Pikkusen iski paniikki siinä vaiheessa. Haastattelu oli jo tässä vaiheessa kestänyt 3 tuntia!!! Noh jäin sitten viimeiseksi ja haastattelijat kysyivät ekaksi tästä blogistani, koska laitoin sen cveeni loppuun harrastuksiin. Olivat todella kiinnostuneita ja juteltiin vielä puolisen tuntia. Aloin olla aika lopussa ja toivottavasti en häpissyt ihan mitä sattuu...

Joka tapauksessa lupasivat soittaa viikonlopulla. Olin muuten meistä viidestä ainoa jolla kauneudenhoitoalan koulutus. Muuten oli porukkaa ihan kaikilta aloilta ja kaksi juuri lukion lopettanutta. Kaksi viimeistä minun lisäkseni olivat kirjamyyjä ja iltapäiväkerhon pitäjä.

Työt siis alkaisivat 8 tai 9 syyskuuta ja sitä ennen on kaksi koulutusta toinen Pariisissa ja toinen Luxemburissa.

En muuten eilen edes ottanu kuvaa oranssista meikistä! Höh, kai se oli ihan ok, koska juttelimme lopuksi myös meikeistä.

So yesterday I had my interview with Lush. I think it went really well, maybe the most interactive and relaxed interview I've ever had!! We were five girls with completely different backgrounds. There were two interviewers: the manager Karine and her assistant Laure. They started the interview by explaining the plan and by introducing the company Lush and themselves. Then we all introduced ourselves and finally we played some games and it was really nice. At the end I arrived with the three "survivors" and I can't wait for the end of the week for the news!

2 kommenttia:

-SL kirjoitti...

Toivottavasti pääset!:)

Sanna kirjoitti...

*~sl: kiitos!