sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Uskomatonta

Eilen lähdin iloisena töihin ja oli kaikinpuolin kiva päivä. Neljän aikaan managerini oli pyysi minut toimistoon vuosikatsaukseen. Hän täräytti heti alkuunsa, että haluaa päättää tähän minun koeaikani. Syynä tähän päätökseen oli jouluaaton työaikasekaannus. Muistaakseni selitin tilanteen jo silloin, mutta kertaan nyt kuitenkin. Meillä on työajat kuukauden ajalle henkilöstötiloissa ilmoitustaululla ja ne on siellä kaikkien nähtävissä. Listojen mukaan minut oli merkattu vapaalle 23, 24 sekä lauantaille 27. Managerini kuitenkin soitti kahdentoista aikaan jouluaattona ja kyseli tiukkaan sävyyn miksi en ollu tullu töihin. Sanoin, että listojen mukaan olisin seuraavan kerran töissä 29 maanantaina. Hän sanoi, että joo hän oli tehnyt virheen listojen kanssa ja mun olisi pitänyt olla töissä, koska kyseisen viikon vapaapäiväni oli jo ollut tiistaina 23. Sanoin, että tulen tietenkin heti paikalla töihin. Paikanpäällä hän kysyin minulta, että mitä olin ajatellut kun en ollu tarkistanu työaikojani uudelleen, koska ei kuulemma ole normaalia olla enempää kuin yksi lepopäivä viikossa sunnuntain lisäksi. Sanoin totuudenmukaisesti, että en tiedä mitä olin ajatellut. Tietenkin omalta kohdaltani luotin listoihin ja että varmaan olisi tullut puheeksi moinen lomien määrä jos hän olisi ollut töissä 22 päivä. Noh hän vaikutti hermostuneelta ja päästi minut töihin. Lauantaina olisi siis taas ollut töitä, mutta, koska vatsatauti iski olin lääkärin määräämällä sairaslomalla toiseen päivään asti. Joka tapauksessa hän halusi päättää koeaikani välittömästi ja kysyi haluanko jatkaa vielä loppuun asti eli 7teen vai haluanko lopettaa heti. Sanoin, että tietenkin jatkan loppuun asti ja sopimuksessani lukee, että sairaslomapäivät lisäävät koeaikaa vastaavalla määrällä. Jos laskutaitoni ei petä niin työt loppuisivat 11.01. Harmittaa niin uskomattomasti. Joulu meni ihan perseelleen eikä saatu Suomen lentolipuista kuin alle puolet korvatuksi. Olen irtisanoutunut työkkäristä, henkilöstövuokrausfirmasta, jonka listoille olin vasta äsken päässyt. Tykkään kauheasti työstäni ja työkavereista, enkä voi edes kuvitella istuvani uudelleen päivät pitkät koneella. Asiakkaat ovat olleet ihania ja alle kuukaudessa olen jo saanut kaksi suomalaista asiakasta!

Selitin, että tietenkin olen pahoillani sekaannuksesta ja olen kuitenkin yrittänyt parhaani ja ollut niin tehokkaana kuin vain mahdollista. Yritän vielä keskustella asiasta ilman kauheeta itkukohtausta huomenna jos hän on töissä. Muuten tulen tekemään työni ensiluokkaisesti seuraavan viikon ajan ja yrittämään jos mahdollista, vielä enemmän.

9 kommenttia:

Jaanaba kirjoitti...

No voi harmi.
Toivottavasti asia selviää puhumalla.

Muista kertoa, miten paljon tykkäät työstäsi ja haluat jatkaa.
Tsemppiä.

Stazzy kirjoitti...

Voi kauhee! paljon haleja! Toivottavasti vielä selviää.

*~SL kirjoitti...

Tuo on tosi ikävää ja jo törkeää!:o siis että muka sinun syysi kun itse teki virheen.. Todella ankaraa ja tiukkaa :(
minun mielestä sinun kyllä kuuluisi saada jatkaa ja se on sen managerin syy, koska hän teki virheen, ei kai sitä noin vaan voi toista potkasta pois kun itse tekee virheen.. Tuskin pystyit mistään olettamaan/tietämään ettei ole kuin yksi vapaapäivä ja etenkin kun se toinen teki virheen etkä sinä.
Varmasti ihan kauhea tilanne, onneksi sinulla on siellä mies ja ystäviä jotka tukevat ettei tarvitse ihan yksin olla ongelmien kanssa.

Minuakin kiinnostaisi ulkomailla työskentely ja olen aina kuvitellut Suomen töissä olevan tiukkaa! mutta ei se olekkaan noin, jopa toisten virheistä erotetaan.

Sonja, Grenada kirjoitti...

No voihan per... pylly! Toivottavasti asia selviäisi. Onkohan suomalaisuutesi syy moiseen ankaruuteen?

Susa kirjoitti...

Voi harmi :(

Ehka syyna on sekin etta kun joulukiireet on ohi, he tarkoituksella vahentavat henkilokuntaa, ja tuo managerin selitys oli tavallaan "tekosyy"?

Anonyymi kirjoitti...

Älä anna periksi työasiassa, managerisi toiminta haiskahtaa epäilyttävältä. Vie asia ylemmälle taholle äläkä suostu laittomasti irtisanottavaksi. Ryhdy myös heti etsimään uutta työtä varmuuden vuoksi. Voimia!

M'man kirjoitti...

Voi ei....hoh, epista!

Hmh. Oikeasti, lumpsahti sydamen pohjassa kun luin tekstiasi eteenpain.

Yritan nyt viela kovasti, ja kokeile jos saisit puhuttua henkiloon vahan jarkea tia ainakin kuuntelemaan. Han ei tunnu nyt ymmartavan kuin vian oman puolensa asiassa.

Oikeasti, otan osaa. Toivon, etta asia jotenkin jarjestyy. Kovasti tsemppia ajatuksia lahetan sulle! :)

M'man kirjoitti...

ps. Tu penses que 'la crise' en est pour qqchose? Ils ne donnent pas de suite aux 'périodes d'essaies' car la situation ( la crise) a changé des choses depuis qqs mois. En tout cas mon mari qui travaille dans la métallurgie en souffre... falloir que je me mette à rechercher un boulot - fini les journées à la maison avec les enfants. ;) La bulle a été percée ;)

Pourtant je pensais que l'industrie du bien être ( et de la beauté) allait bien et n'était pas touché par cette soit disant crise...

Affaire à suivre :)

manana kirjoitti...

jaanaba: niinhän sitä luulis, valitettavasti ei ollu enään keskusteltavissa :( Kiitos!

Stazzy: Kiitos, halit takas!

*~SL: Näin sitä työelämässä käyttäydytään. Toisilla on valta muiden yli :( Koeaikana saa laittaa syyttäkin pois jonkun. Kiitos, kyllä tosiaan kulta on tukena :) Isoissa firmoissa ollaan varmasti vielä tiukempia kuin pienissä ja porukkaa vaihtuu tiuhaan tahtiin.

Sonja: Ei valitettavasti selvinny :( En usko, että ulkomaalaisuuteni oli syynä, tällä kertaa, koska kerran minut sinne ottivat alussa.

Susa: Voi olla ihan mahdollista, oli vaan todella harmi, etteivät voineet sitä reilusti sanoa etukäteen, etteivät lupailisivat turhia. Toisaalta CDI:n (toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen) saaminen on tosiaan kiven alla täällä.

Anonyymi: Joo managerini sanoi eilen, että oli keskustellut pomon kanssa ja pomo oli sanonut, että sanoja ei voi enään ottaa takaisin. Liekkö sitten oikeesti puhutu, ken ties. Olisin itse puhunut pomon kanssa eilen, mutta hän ei ollut enään paikalla, kun lähdin töistä...


M'man: Arvaa vaan miten mulla, kun sain kutsun taas eilen alakertaan puhutteluun! En osaa sanoa olisiko hän vaihtanut mielipidettään eilen, siltä ainakin kuulosti. Ehkä se oli vaan siksi etten syyttäisi häntä tilanteesta. C'est bizarre comme meme! Je sais que le mois derniere il y a eu 64000 nouveau chomeurs alors c'est bien possible. Mais pk pas proposer un petit CDD pour la season alors! Mais on a parfaitement reussi les chiffres a noel et je pense que dans cette sense l'industrie de luxe et beaute est bien en forme, avec les touristes et tout :)
Et maintenant il y a la nouveau Pole Emploi ou on peut s'incrire! Merci pour ton soutien :)