perjantai 4. joulukuuta 2009

Finally Friday

Sain vihdoin tänään soitettua omalääkärille sikainfluenssarokotusasiasta ja hän ihmetteli etten ollut jo saanut rokotuskuponkia postissa. Kaikkien riskiryhmiin kuuluvien olisi jo pitänyt saada postissa kuponki, mutta kaikkien näiden 65 miljoonan asukkaan tietojen selvittelystä saattaa tulla hieman ylimääräistä hommaa tehokkaammallekin laitokselle.
Omalääkärini käski soittaa sosiaaliturvaan (vastaa kelaa) ja kyselemään sieltä. Hän lupasi myös kirjoittaa astmatodistuksen jos sellaista tarvittaisiin. Soitin sitten sinne sosiaaliturvaan ja hyvin tympääntynyt huonoa ranskaa puhuva neito käski tulla paikanpäälle kyselemään henkkareiden kanssa. Mä sitten lähdin heti sinnepäin ja puolentoista tunnin ajon ja parkkipaikan etsimisen jälkeen pääsin paikanpäälle. Muistui kyllä mieleen miten päätin enään koskaa olla lähtemättä keskustaan autolla... Keskustan parkkipaikat olivat yhtä myöten täynnä ja kultahampaiset romaanit osoittivat mulle lopulta vapaan paikan rahan toivossa. Pääsin suoraan erikoistiskille ja tyttö kysyi, et oisko tarvetta vaan yhdelle rokotteelle ja otin sitten samalla kullalle. Ei siis tavinnut selitellä mitään erikoissyitä, vihjasin kyllä, että ollaan lähdossä lomalle pari viikon päästä. Sain kätevästi pistokseen oikeuttavat laput kouraan 15 minuutissa. Jatkoin keskustasta tännepäin ja näin rokotuskeskuksen kyltin tienvarressa ja ajattelin käydä tarkistamassa aukioloajat, mutta sitten kun huomasin et aukihan se on, hoitaa homman saman tien. Pääsin erikoislappusella kaikkien jonojen ohi ja piikki oli saatu jo ennekuin kerkesin edes pelätä pistosta :) Hyvä näin.

Päivänmeikki oli tällainen:



Pohjustus ja käytin Lancomen Star Yeux palettia ja kaikkia sen luomivärejä. Aloitin vaalean violetilla (1) silmänsisänurkasta, pinkki (2) keskiluomelle ja tummanvioletti (3) ulkonurkkaan muttei luomivakoa ylemmäs. Metallinen vihreään taittuva harmaa (4) luomivakoon ja häivytin sen vaaleaan korostussävyyn kulmaluulla. Musta rajaus yläripsirajaan ja harmaa luomiväri alas.



Poskipuna HR Blissfull ja huulipuna HR Ritual Stellars 88.



english: I got my h1n1 vaccination today and I'm already starting to feel quite beaten... But at least I rocked my FOTD!
I used Alverde's e/s base and started with the lightest purple (1) from Lancome's Star Yeux palette in the inner corner of the eye. In the middle of the lid I added a hot pink (2) and a dark purple (3) in the outer corner under the crease. A greenish grey (4) in the crease and I blended it with a pale white on the browbone. Black eyeliner above the lashline and the grey under the eyes. Blush from Helena Rubinstein in Blissfull and lipstick Ritual Stellars 88.

5 kommenttia:

-SL kirjoitti...

ihanat meikit
joo riskiryhmään kuuluvein kannattaa se ehdottomasti ottaa. Luulen että minulla oli se jo, se oli kauheaa kun keuhkoihin sattui :/ tuli heti mieleen että saattaisi olla kohtalokas niille joilla on astma, diabetes, keuhkovika tms.

Mai kirjoitti...

Hyvä että sait piikin! Olen kuullut miten äkäinen tuo tauti voi olla astmaatikoille, eikä se ole todellakaan kivaa.

Kaunis meikki tässä. Tykkään tuosta poskipunasta, ihanan raikas. :)

Tein tänään ekan tilaukseni ikinä Coastal Scentsille, iiik! Aurinkopuuterisivellin ja puuterisivellin tarttui mukaan, hintaa postareineen euroissa kympin pintaan. Itku noita hintoja, mä en yhtään ihmettele miksi säkin olet tilaillut sieltä niin paljon...

brita kirjoitti...

tosi kiva silmämeikki! oon monesti pyrkinyt tuollaiseen, mutta päädyn joko mustan silmän näköiseen juttuun tai sitten supertummaan iltameikkiin. joku häivytysdilemma :p

Ansu kirjoitti...

Mulla kyllä sattuu niin paljon normaalissakin flunssassa että varmaan kuolisin ilman rokotetta!

Sanna kirjoitti...

*~SL: On kyllä vähän varmempi olo nyt rokotettuna, vaikka lääkäri sanoikin että on tehokas vasta noin 15 päivän päästä :)

Sagu: En ole kauheen innokas sairastamaan muutenkaan, siis mitään tauteja :D Kiitos! Tuo HR:n poskipuna toimii kyllä aina! CS on vielä niin kivat valokoimat ja siveltimiäkin on eri hinnoilla ihan edullisesta kalliimpaan. Mulla ainakin on kaikki kestäny todella hyvin, eikä ole mitään valittamista :)

brita: Kiitos! Tällä kertaa laitoin violettia ihan pikkupisteen ulkonurkkaan enkä luomivakoon ja se antoi kivasti silmälle muotoa, eikä tullu liian tumma. Jossain meikkijutussa just sanottiin et mitä tummempi luomiväri sitä pienempi sivellin, ettei mene liian tummaksi. Vähän varmaan niinku autossa pitää laittaa pienempi vaihe mutkassa, ettei aja penkkaan :D

Ansu: Elä muuta, niinku äiti sano, et jos tarjotaan niin pitää kaikki ottaa. Minulle ei kyllä mitään tarjottu, ite sai käyä pyytämässä!!