perjantai 9. toukokuuta 2008

Kaikkee

Tässä onkin ollu aika tapahtumarikas pari päivää. Uusia mukavia tuttavuuksia, todella pahasti auringon polttamat käsivarret ja riitelyä Irkkubaarin omistajan kanssa... Eikä siinä tietenkään vielä kaikki.
Aloitetaan kuitenkin postitiivisesta eli uudesta suomalaisesta ystävästä, joka tosiaan löysi minut facebookista. Pari kertaa ollaan nyt istuskeltu kaupungilla ja puhuttu mukavia. Toisella kertaa eli keskiviikkona oltiin kahvilla pahimpaan aurinkoaikaan eli 12-14. Kotiin palattuani huomasin et käsivarret ja decoltée olivat aika ärpäkän punaiset.
Illaksi oli sitten sovittu Mintun kanssa treffit 3Been terassilla ja kerettiinkin siinä kivasti aloitella ennen kuin Kulta pääsi töistä. Jossain vaiheessa siirryttiin Atelier de grand perille, as usual, isoveljen kutsumana ja taas istuksittiin ja ihmelteltiin.
Jossain vaiheessa Minttu halusi lähteä Guinnessille viereiseen Irish Times irkkubaariin. Olisin jo ovella kääntynyt mielellään takaisin ja menny muualle, koska siellä oli joku matsi menossa ja en todellakaan nauti urheiluhullujen miesten karjunnasta... Noh napattiin sitten ne oluset ja mietittiin Mintun kanssa et otettais vielä ennen lähtöä jotkut drinksut ja Minttu lähti niitä tilaamaan tiskiltä. Istuttiin aika vieressä joten kuulin, kun baarimikko sanoi et "Istu alas". Minttu palaili pöytään ja ihmetteli hyvää palvelua et ihan pöytään tarjoillaan (ranskalaisissa paikoissa kylläkin, mut ei irkuissa). Noh ooteltiin ja ooteltiin ja Minttu sit arveli et ne varmaan unohti ja kävi uudestaan kysymässä ja tuli hetken kuluttua takaisin ja sanoi et hänelle ei enää tarjoilla. Olin aika ihmeissäni, koska olimme neljästään tosiaan ottaneet oluet per nenä. noh lähettiin sitten maksamaan tiskille ja kysyin Mikael Mooren Näköiseltä isomahaiselta baarimikolta et onko joku ilmenny ongelma? Hän vastaa et "kaverisi käyttäytyy kuin lastentarhassa!" Mä sitten kysyn aika ihmeissäni et anteeks mitenkä niin? "Hän häiritsee muita asiakkaita!" Nyt täytyy sanoa tähän väliin et tyyppi ei siis puhu ranskaa vaan puhutaan englanniksi. Mä oon sitten aika ihmeissäni, kun se mies vaikutti tosi hermostuneelta ja suoraan sanottuna vihaiselta. Kulta maksoi ja sanoi sitten et on kyllä viimeinen kerta kun tänne tullaan, kun aivan ihmeellisin perustein ruetaan ihmisiä syrjimään. No sehän häntä raivostutti vielä enemmän ja hän heittikin Kullan pankkikortin Kullan kasvoille ja sanoi: "Tää on mun baari et painukaa helvettiin!!!!"
Mä olin ihan sekaisin ja yritin vielä kysyä et mikä oli ongelma ja en tiiä, saaha jotain järkevää vastausta. Hän käänsi selän ja hävisi jonnekkin. Että näin. Jäi todella paha mieli tuosta kerrasta. Mutta täytyy varmaan olla hänelläkin joku syy tuollaiseen käyttäytymiseen. Pyörittää baaria ulkomailla eikä puhu edes kyseisen maan kieltä. Jos Irish Times on vaan irkuille tarkoittu baari sen voisi laittaa esille baarin ulkopuolelle, ettei kukaan ei-toivottu vaan erehtyis tuomaan likaista rahaa ja vaivaamaan parempia asiakkaita.
Viimeiseen ratikkaan oli vielä tunteroinen ja kävimme siis viilentämässä kiehuvia tunteita Trolley au Bussissa, melkein tätä pahamaineista irkkua vastapäätä. Satuin jotenkin juttusille kauniisti tatuoidun nuoren naisen kanssa ja hän kertoi, että keskustassa on joku tatutointiliike, jossa on austraalialainen omistaja ja ainanakin ennen tekivät perjataisin ilmaisia kukkatatuointeja!! Sinne heti katsastamaan. Onkin jo hmmm. 7 vuotta edellisestä tatuoinnista.
Kotiin paluu olikin sitten oma tarinansa. Jonkun tietyön takia ratikat eivät kulje ainakaan viikkoon 21.30 jälkeen. Mintulla sattui kätevästi olemaan pyörä ja korvaavaan bussiin eivät ota pyöriä... Olin niin puheliaalla ja suostuttelevaisella päällä, että kävin puhumassa kuskin kanssa ja sain lopulta hänet suotumaan ettei jätetä kaveria keskiyöllä keskustaan yksin.
Seuraavana aamuna heräisin joskus kuuden aikaan aivan käsittämättömään kipuun käsivarsissa. Otin parasetamoolia ja ajattelin et kyl se tästä. Ja hevonmunat se vaan paheni ja paheni. Paineen ja puristuksen tunne koko käsivarsissa. Koko päivän kesti juuri siinä ihan viimeisellä kipurajalla roikkuminen. Sattuihan tietenkin pyhäpäivä torstaiksi, syy miksi keskellä viikkoa baarissa, muuten olisin ehdottomasti lähtenyt lääkärille. Noh tänä aamuna vasta olo oli parempi ja kipu on hellittäny.
Ne jonkun aikaa sitten tilatut meikkisiveltimet vissiin olivat tehneet kiekan täällä meillä keskiviikko aamuna, kun kerran elämässäni en ollut kotona aamupäivällä. Niitä olisi sitten saanut postista kysellä tänään, Kullan henkkareitten ja lappusen kanssa. Mukava virkailija etsi pakettiakin hyvän tovin ja totesi sitten et ei kyllä nyt löydy ja kannattaisi käydä katsomassa toisesta lähipostista. Mä sitten et joo en kyllä lähde 30 asteen helteessä palaneine käsineni pyöräilemään muualle kuin lappusessa ilmoitettuun postiin. Hän sitten soittelin kahteenkiin lähipostiin ja kävi ilmi että pakettini oli tosiaankin jossain ihan muualla kuin missä oli ilmoitettu. Huoh. Saan sitten tiistai aamuna tulla uudestaan kyselemään pakettia.

Ihan randomina lisäkkeenä maanantain ruoka:

Sinihomejuustolla täytettyjä herkkusieniä, ilmakuivattukinkku kääreellä
peruskiva salaatti ja pannulla pyöriteltyjä lardoneja (pekoni palasia)
ja kesäkurpitsaa Marokko-mausteilla. Tosi kesäistä ja hyvää!

4 kommenttia:

*~SL kirjoitti...

Hyvän näköistä ruokaa! oho siellä jo 30 asteen helle juu palaa helposti. Helsingissäkin on ollut nyt välillä +20C vaikka on vasta toukokuu :)

Stazzy kirjoitti...

Kindergarden :)
Mä olin muuten jo unohtanut tuon bussiepisodin, mutta niinhän se menikin. Viimeinen olut taisi olla liikaa... :D

manana kirjoitti...

*~sl: Kerrassaan ihana kevät! Täällä ainakin todella sateisen ja kylmän talven jälkeen tekee hyvää :)

stazzy: voi ois menny ihan unohduksiin, oli sen verran erikoinen reissu...

melina kirjoitti...

Varmasti herkullista!