maanantai 8. marraskuuta 2010

Creme Velvet

Eilen oli aika outo päivä. Kullan äidinpuoleinen täti oli pitkän sairauden jälkeen nukkunut pois perjantaina. Eilen sitten anoppi ja toinen siskonsa tulivat iltapäivällä hakemaan meitä kotoa. Olin aika ihmeissäni kun kuulin, että olimme lähdössä katsomaan edesmennyttä kolmatta sisarta ja valmistelemaan tulevan keskiviikon hautajaisia. Jälkeenpäin ajattelin, että oli kyllä oikein hyvä, että käytiin ja huomasin miten kaikkia asianomaisia helpotti saada hyvästellä poismennyt kaikessa rauhassa ennen hautajaisia. En vaan osannut kuvitella, että täällä on tuollainen tapa, luulin, että se on vain ortodoksien perinnettä.

Harmittaa, kun mulla on tällä viikolla töitä just huomenna ja keskiviikkona, jolloin hautajaiset pidetään. Oisin mielelläni ollut paikalla ja ns. osana perhettä. Torstaina on taas pyhäpäivä ja monet siltailevat perjantain eli luvassa on neljänpäivän viikonloppu.

Jälkeenpäin kävimme vielä yhden anopin serkun luona kahvilla ja sain pitää sylissä aivan ihanaa pupua... Sen nimi oli sopivasti Lapinou :) Ihan vastaava veijari oli kuin tässä kuvassa. Muistinkin koko kotimatkan mitä oli tullut tehtyä, kun olin tukehtua ilman allergialääkkeitä.

Huomiseksi töihin laitoin tämmöset kynnet:



Olin kokeillu tätä jo aikasemmin mutten älynny ottaa sillä kertaa kuvia. Super nätti ja kerrassaan söpsä lakka, sopii just hyvin töihin.



010 Creme Velvet on P2:sen Ready to Wear- kokoelmasta .



english: Pretty and simple manicure for work. This is 010 Creme Velvet from P2's Ready to Wear LE .

5 kommenttia:

Airelle kirjoitti...

minäkin tutustuin tuohon tapaan vasta tämän vuoden alussa, kun parhaan ystävättäreni tytär yllättäen kuoli. menin hänen luokseen muutama päivä ennen hautajaisia häntä tukeakseni ja vaikka kuvittelin hänen ja muutaman ystävän menneen jo aamupäivällä sairaalaan, sain kuulla perille tullessani, että he olivat juuri sinne lähdössä. no, ei auttanut kuin seurata ja vaikka en osannut itse mennä ruumiin viereen, niin ymmärrän, että niille, joille tapa on tuttu, se on lohduttavakin hetki. yritin itse vain olla tukena muille, varsinkin äidille ja olla ajattelematta paikkaa, jossa olimme. ennen ruumiille jätettiin hyvästit kotona, nykyään yleensä sairaalan ruumishuoneella, vähän erilainen kokemus.

Anonyymi kirjoitti...

Osanottoni :( <3
Se on jannaa nahda miten erimaissa on eri tapoja juuri esim hautajaisten suhteen, kuten tuo, etta hautajaiset on viikolla eika viikonloppuna kuten ne ovat Suomessa.

Sanna kirjoitti...

Airelle: Aina sitä vaan oppii uutta :) Onhan se eri asia, kun kyseessä ei ole "oma" omainen vaan joku vähän tuntemattomampi. Me ei onneksi menty ruumishuoneelle vaan kirkon pikkukappeliin, ruumishuoneelle en varmaan olisi itse lähtenyt. Aluksi meinasin jäädä autoon, mutta ihan hyvä loppujen lopuksi, että käytiin :)

RubyWoo: Kiitos! Joo täällä mennään vähän eri aikatauluilla, mutta kuulemma aika paljon oli porukkaa ollut kirkossa keskiviikkona.

Sinivalko kirjoitti...

Osanottoni. Oon viime aikoina kans nähnyt läheltä ranskalaisten (katolilaisten) hautajaistapoja ja yllätyin kans tuosta tavasta mennä katsomaan/hyvästelemään edesmennyttä porukalla. Minusta ihan hyvä tapa, kuolema ainakin konkretisoitui kertaheitolla. Hautajaisetkin eros minusta paljon luterilaisista menoista esim. kirkossa keräsivät jotain "kolehtia" eli kolikoita piti varata mukaan. Kynttilöitä sytyteltiin mm. arkun ympärille ja joku perheestä luki pätkän raamatusta, Hautajaisvieraat kiersi lopuksi arkkua ja tekivät ristinmerkkiä jne. Mähän en oo mihinkään kirkkoon kuulunut vuosiin (mutta silti ranskalaisen perheeni jäsenenä/ystävänä menin muutamiin hautajaisiin kun tietysti pyydettiin) mut jätin ne ristinmerkit sit väliin.

Sanna kirjoitti...

Sinivalko: Kiitos :) Onneksi meillä ei ole ollu perheessä hautajaisia sinä aikana, mitä minä olen täällä asunut. Suomenpäässä kylläkin... Mutta kiva oli kuulla, että näissä hautajaisissa oli kaikki menny tosi hyvin ja kullan isoveli oli pitänyt lopuksi ihanan puheen :) Varmaankin poismenneen ikä ja uskonnollisuus merkitsee hautajaisten kulussa, että menoja on moneen makuun...