sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Dark Nails

Nyt on ollu niin raskas päivä, että jaksoin vaivoin lakata kynnet ja loppuillan aion viettää jonkun kivan elokuvan merkeissä vaakatasossa. Ollaan saatu makkarin katto maalattua ja pesin kaksi seinää tapetin jäämistä huomista maalausta varten. Kulta asensi keittiöön uuden lampun ja järjesteltiin turhat nurkissä pyörivät kamat (tietotekniikkalootia suurimmaksi osaksi) uuteen kemianlaitokselta perittyyn kaappiin. Ihana tunne, kun asiat etenee ja tavarat löytävät omat paikkansa. Ranskalaisissa vanhoissa asunnoissa on harvoin kiinteitä kaappeja, edes keittiöissä, siitä siis johtuu tähän astinen kaaos käyttämättömissä huoneissa. Ai niin ja istutin anopilta saamani Elsasin alueelle perinteiset pelargooniat ikkunalaatikoihin. Niitä pitääkin ostaa lisää, että olisi kaikille kadunpuoleisille ikkunoille. Kestäävät muuten tosi hyvin kuumuutta, lupasivat nimittäin 30° ensi viikolle...

Kuitenkin nyt siihen uuteen kynsilakkaan, tässäpä kaunis Basic Conceptin 106 Turkis Metallic:



Jei, kerrankin kamera toistaa värin kunnolla!

lauantai 16. toukokuuta 2009

Les nouveaux meubles

Tässäpä niitä eilen haalittuja ilmaisia sisustuselementtejä, ihan ehtaa Emmauslaatua... Pölyisiä ovat ja haiskahtaavat vanhalle röökille, mutta pienellä tuunauksella tulee aivan ihanat!

Tästä tulee keittiön astiakaappi kunhan vetäisen sen valkoiseksi, tuohon keskiosaan pitää saaha hyllyt, ne on hävinny jossain vaiheessa:



Tv-taso tästä vissiin tulee, valkoinen myös. Saadaan kaikki konsolit ja muut härdellit piiloon ovien taa:



Ja sitten tämä herttaisuus! Kauhee sotku tuossa takana... Tämä on sen anteliaan kaverin tätin entinen kauneuspöytä, jossa on kivasti laatikkotilaa ja jopa valot :D Harmi vaan, kun tuohon eteen ei pääse istumaan:



En viitsiny kuvata viimeistä kaappia, kun siitä irtos ovet siirrettäessä , mutta sen takaa löytyi tällainen historiallinen leima:



31. elokuuta 1960 ja oisko jonkun nimmarit. Onko sitten valmistus- vai tarkistuspäivämäärä.

Meillä ois tuolla yläkerran asunnossa vielä huonekaupalla saman aikakauden huonekaluja, kunhan vaan anoppi sais ittensä koottua ja päätettyä millon saadaan käydä hakemassa omamme pois. Anopin enon kamoja siis ja syy miksi asiassa junnataan on, että pari kaukaista sukulaista saaattaa maybe haluta jotain. Eli koko kämpän siivous+tyhjennys on edelleen jäissä.

Nyt vaan iski kauhee into päästä hiomaan ja maalaamaan ja saada tavarat järjestykseen!

perjantai 15. toukokuuta 2009

Coastal Scents vol. 4,5

Heräsin sitten tänä aamuna ihan ihmisten aikoihin, tarkoituksena käydä auttamassa yhtä kaveria muutossa ja samalla haalia itselle kaikenlaisia kivoja kaulusteita. Sitten tyyppi ilmoittikin, että kullan isoveli oli ollu siellä yötä ja neljän raavaan miehen voimin saavat kyllä kamat tänne ilman minuakin. Noh olenpa sitte yrittäny viihdyttää itseäni katsomalla kaksi ihan kivaa (tyttöjen)elokuvaa Bride Warsin ja Junon. Niiden välissä maalasin makkarin patterin huonolla maalilla. Nyt kulta on pelaamassa jalista työporukalla ja aikoovat mennä vielä tapasbaariin sen jälkeen. Pitäs sitten keksiä sinkkutekemistä jonnekkin ens viikolle asti.. Tein tuskissani tilauksen Coastal Scentsille, uusin ja muokkasin sen, joka viimeksi ei ollu menny läpi. Tänään oli vielä -16% koodilla PEACE, että sinne meni:



1. Italian Badger Blender
2. Italian Badger Doe Foot Stippler
3. Chisel Angle Fluff Shadow Brush
4. Synthetic Deluxe Crease Brush
5. Pink Round Crease Eye Brush
6. Sable Contour Brush

Valikoimissa oli kaksi uutta kiinnostavaa sivellintä 4 & 6 ja valitsin muutenkin suurimmaksi osaksi häivytykseen tarkoitettuja tällä kertaa.

torstai 14. toukokuuta 2009

Space Girl

Jei, Cannesin elokuvajuhlien kunniaksi leffapalatsi UGC tarjoaa koko viikon kaikki leffat 3€ ja ollaan tänä iltana menossa katsomaan varmaankin se Coco avant Chanel. Se nyt sattuu jostain syystä ainoa ranskalainen elokuva, eli se esitetään alkuperäiskielellä. En millään viiti mennä katsomaan muita esim. Enkeleitä ja Demoneita, kun se on valitettavasti ranskaksi dubattu... En jaksanu lukea kirjaakaan ranskaksi.



120 pro palette ja neljä luomiväriä. Pohjustin liikkuvan luomen mustalla Essencen Smokey Eyes kynällä ja taputtelin sen päälle turkoosia luomiväriä. Luomivakoon hopeanharmaata ja ulkonurkan korostukseen mattamustaa. Valkoinen helmiäisluomiväri kulmaluulle ja häivytin harmaan siihen.



Jotenkin epäsiisti tuo kuva, taitaa ripsari vedellä viimeisiään. Yläripsirajaan musta nestemäinen rajaus ja alaripsirajaan ja sisäluomelle violetti P2-merkin kajal. Ripsari Essencen Volume Up. Poskipuna Sweet Tempation ja huulikiilto P2 More than Illusion kokoelman 010 Burnt Red.



Oli muuten aika jännä se The Wrestler, en tiedä kenelle sitä osais suositella. Ihan katsomisen arvoinen jos ei satu olemaan liian herkkä tai verikammoinen...

Follow my blog with bloglovin´

Into The Ocean

Kaikki on jo varmaan ihan kyllästyneitä mun Essence innostukseen, mutta oikeesti on syytäkin, koska tänä kesänä kyseinen merkki tarjoaa meikkiherkkua useamman ihanan meikkikokoelman muodossa. Tässä esittelyssä loppukesän heinä-elokuun lookki Into The Ocean:



Viisi luomiväriä 1,79€ kpl





Kolme glitterieyelineriä 2,29€ kpl



Kolme huulikiiltoa 1,69€ kpl



Kolme kynsilakkaa 1,79€ kpl



Ja bonuksena kimalteleva ja kosteuttava vartalogeeli 1,99€. Mulla tulee jotenkin enemmänkin avaruus mieleen näistä väreistä kuin meri... Ainakin noita glitterilinereitä on pakko katsastaa.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Hating them shoes

Olipa kiva päivä... joo ja ei. Käytin kultaa aamusta masulääkärissä ja sitten syötiin lounasta joutsenvauvoja katsellen kanaalin varrella. Kulta jatkoi siitä sitten töihin ja minä keksin pistäytyä Saksan puolella, kun olin jo niinku puolessa matkassa. No ensimmäisestä intialaisesta kenkäkaupasta sitten bongasin toooosi hyväntuntuiset mustat perusballeriinat kympillä. Olisin ottanut mielelläni yhet toiset nätimmät satiiniset rusettiballeriinat, mut niitä ei tietenkään enää ollu mustana minun kokoa. Käppäsin sitten keskustassa peruskierroksen ja huomasin melko äkkiä, että kengät eivät olleetkaan niin mukavat kuin miltä aluksi vaikutti...

Kotiin tultua olinkin jo sitten verillä useammista kohdista jaloista, eli kiitos, nyt yritän muistaa etten enää koskaan osta mitään, millään hinnalla kyseisestä putiikista.



Muistinkin sitten kotiin päästyäni nämä vanhemmat epäonniset nilkkurit, jotka ostin joskus syksyllä. Näitäkään en ole voinu käyttää, koska kannat pyörivät oudosti eli näillä saa aika kivasti kaaduttua, ihan huomaamattaan:



Että kiitti vaan taas Bawa Mode :(

tiistai 12. toukokuuta 2009

Spring Coulours II

Niin jännittävää kuin kylppärin pesu onkin (sillä siisti-ohjelman hyvillä vinkeillä) on meikkaaminen sittenkin kivampaa x)

Halusin kokeilla kevätvärimeikkiä uudelleen vielä useammalla sävyllä:



Käytin 120 pro palettia again ja nyt tosiaan seitsemän luomiväriä käytössä. Pohjustus kuten aina Alverde (lopetan varmaan tästä lähtien tuon hokemisen...) Aloitin luomen sisänurkasta vaaleanpunaisella jolla tein pienen kolmion (1). Sen jälkeen hippunen vaaleanvihreää (5) ja luomivaon yläpuolelle siipale hieman tummenpaa pinkkiä (2) sen alapuolelle viiva turkoosia (4) ja rajaus violetilla + kostealla rajaussiveltimellä yläripsirajaan (7). Korostussävynä kulmaluulla hieman keltaiseen taittuva valkoinen (3). Alaripsirajaan rajaukseksi kuutosta.



Ripsari Diorshow Blackout huolellisesti taivutettuihin ripsiin.



Meikkivoide aina täydellinen L'oreal Infaillible 15. Poskipuna Essencen Sweet Temptation ja huulikiilto Nothing but Rebel 04.