torstai 19. helmikuuta 2009

Natural or not?

Mua on jo jonkin aikaa tehny mieli kattavaa neutraalin (natural) sävyistä luomiväripalettia. Tämä löytyy itseasiassa Coastal Scentsiltä, mutta löysin sattumalta saman suoraan valmistajalta Ebaystä. Koko sysdeemille tulisi hintaa postikuluineen about 17€.





Tuossa ois ihania korostusvärejä ja kaikkea mahdollista mustaan asti. Mutta tulisko mulla käytettyä? Näin Ebayssä jo jonkun ranskiksen myyvän kyseistä palettia 25€:lla (!) koska oli huomannut eittei natural ole hänen näköisensä :) Jätän mietintämyssyyn for the moment...

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Orange Sunset

Jännä, kun teki oikein mieli oranssia meikkiä tänään ja nyt olenkin jotenkin ihan varma, että oranssi ei sovi minulle, eikä varsinkaan tuo tummempi huulipuna:



Tai siis en tunne oloani kovin kotoisaksi näissä väreissä. Kuitenkin halusin kokeilla 120 paletin kanssa lookkia pelkillä matta luomiväreillä. Eli vaalein, kirkas keltainen sisänurkkaan aika leveästi, myös alaripsirajaan. Heti siihen kiinni oranssia kapeana osiona ja sen jälkeen persikkaan taittuvaa vaaleanpunaista/oranssia. Ihan ulkonurkkaan mattaa tummanpunaista ja samassa järjestyksessä alarispsirajaan. Rajasin molemmat ripsirajat tummanmetallin ruskealla Essencen Teddy rajauskynällä. Poskipäillä Yves Rocherin poskipuna 52 Abricot doré ja varjostuksiin Essencen Sun Club 01. Kulmissa muuten Yves Rocherin tosi hyvä uusi kulmakynä 01 Blond.



Katsottiin eilen illalla harvinaisen hauska ranskalainen komedia/kauhuelokuva Yön hampaat, kuten voitte kuvitella, kyseessä on vampyyrielokuva. Kerrankin en tuntenut yhtään näyttelijää ja ehkä senkin takia kyseinen elokuva vaikutti jotenkin kivan raikkaalta ja erilaiselta.
Suosittelen :)

maanantai 16. helmikuuta 2009

Skincare

No enpä sitten tosiaan kerenny eilen postailemaan, koska palauduimme hiljalleen vaakatasossa lauantain pokerimaratoonista...
Mä painuin ekana nukkumaan 06.10 sunnuntaiaamuna, taisin jäädä kolmanneksi tällä kertaa, mut enpä ainakaan laittanu lisää rahaa peliin.

Mutta itseasiaan. Ihan aluksi täytyy kertoa, että minulla on ihan sairaan kuiva atooppinen iho ja saan helposti ihottumaa ihan ilman tiettyä syytä. ADerman sivuilla atooppisesta ihosta kerrotaan näin:

"Atooppiselle iholle on tyypillistä kuivat, karheat, punoittavat ja kutisevat läiskät kasvoilla ja vartalolla.
Atooppinen ihottuma on pitkäaikainen, usein perinnöllinen ihosairaus, jonka taustalla on kuiva, helposti tulehtuva ja kutiava ihotyyppi sekä taipumus allergisiin reaktioihin.
Ihottuman vaikeusaste vaihtelee lievästä punoituksesta ja hilseilystä pahasti rikkoutuneeseen ja tulehtuneeseen koko vartalon ihottumaan.
Joskus atopiaan saattaa liittyä myös allerginen nuha tai astma.
Atooppisella ihottumalla on taipumus vaihdella ajan myötä ilman selvää syytä.
Vauvoilla oireina voi olla kuiva ja kutiava iho tai vaikeammissa tapauksissa ns. maitorupi, jolloin se ilmenee poskien punoituksena ja karheutena sekä raajojen kuivana ihottumana.
Leikki-ikäisillä atopiaa esiintyy yleensä taipeissa, jolloin puhutaan taiveihottumasta.
Murrosiässä atopia saattaa pahentua, mutta rauhoittuu monilla aikuisiässä. "
Allergia- ja astmaliiton mukaan noin joka viisi prosenttiä aikuisista kärsii atooppisesta ihosta.

Itse olen aina tykänny melko hajuttomista ja todella kosteuttavista tuotteista. Töissä ollessa käytin kymmeniä purkkeja Helena Rubinsteinin Hyrdo Urgency voidetta kahdessa eri koostumuksessa. Talvella ihanan paksu Balm ja kesällä kevyempi Cream versio (sarjassa on myös kevyin geeliversio, ei riitä mulle). Kaapista löytyy myös sarjan naamio. Aivan loistotuote, kehitetty alunperin palovammautuneen ihon hoitoon.



Toinen Holy Grail sarja on The Body Shopin Aloe Vera. Päivä ja yövoiteet on just sopivan kosteuttavia ja jättävät ihon ihanan raikkaan tuntuiseksi. Toinen supertuote on sarjan kuorinta. Todella tehokas, mutta ei kuivattava, eli voi huoletta käyttää kuivallakin nasulla kerran viikossa.




Sitten itse niihin tuotteisiin joita käytän päivittäin. Näin talvisin ihoni on niin käsittämättömän kuiva, että se ärsyyntyy melkein kaikesta. Siksi vaihdoinkin tavallisen Balean puhdistusvoiteen täysin tuoksuttomaan, säilöntäaineettomaan ja värittömään putsariin. Kasvovetenä tällä hetkellä Alverden bio-ruusukasvovesi. Alkoholiton kosteuttava ihanuus, mutta valitettavasti kullan mielestä tuoksuu mummolle :( (jatkan käyttöä tästäkin huolimatta, vesihän haihtuu iholta tosi nopeasti) Kuorintana at the moment Yves Rocherin ryyni/kasviskuorinta, josta olen kyllä ihan tykänny.



Sitten puhdistuksen jälkeiseen hoitoon. Olen tosi ihastunu uuteen A-Derman Exomega vartalo-kasvovoiteeseen. Sisältää kauraa ja hoitavina ainesosina Omega 6 ja vitamiini B3. Atooppisen ihon suurimpana ongelmanahan on ihon oman rasva- (lipidi) tuotannon puutteellisuus. On muuten niin helppoo tuon yhen töpsän kanssa, kun voi siitä vedellä kasvoille ja koko vartalolle. Kuulostaa varmaan todella antiluksukselta, mutta toimii ainakin mulla :)



Vaihteluna välillä Nivea Soft (vaikken todellakaan pidä sen tuoksusta) Florenan oliiviöljypäivävoide ja Alverden bio herkänihon jojoba-voide. Silmänymärysvoiteena Yves Rocherin rauhoittava Bio Specific geeli. Turhan ohut, mutta uusi on hankinnassa.

Jännä, kun töissä melkein kaikki asiakkaat oli silleen et "Vau et sulla on niin mahtava iho ja mä haluun samanlaisen!" Oon sitten siinä et joo eipä immeiset varmaan voi kuvitellakaan miten se kiristää, ärtyy helposti ja miten sen kanssa saa olla koko ajan varpaillaan. Varmaan illuusio hyvästä ihosta tulee meikkivoiteesta, olen siitä melkein varma. Joka tapauksessa hoidan ihoani joka päivä ja rasvaamisen unohtumisen tuntee kyllä heti. Ehdottomasti hyvä vinkki kaikille olisi kunnon säännöllinen, ihotyypin mukainen puhdistus, vaikka ei meikkaisikaan. Vedenjuonti mielellään se 2 litraa ihan puhdasta vettä päivittäin ja tietenkin hyvät yöunet ja hyvä mieli. Eikä unohdeta rakastuneen ihmisen hehkua ;)

perjantai 13. helmikuuta 2009

Happy Valentine's

Pakko saada pinkkiä näin ystävänpäivänaattona!
Päivänmeikissä siis sitä ihteensä.

Vissiin ollaan perjantaiseen tapaan kaupungille suoriutumassa viiden aikaan ja mun pitäs käyttää ne uudet New Lookin nilkkurit suutarilla. Samperin muovikannat on parin käyttökerran jälkeen ihan tohjona. Pitää muuten myös muistaa ostaa kunnon kasa postimerkkejä, koska Ranskassahan ei hoideta MITÄÄN virallista tai muutakaan asiaa ilman postin vaivaamista. Mulla ois tuossa tuommonen monisivuinen lanketti uuden pôle emploin (työkkäri/työttömyyskorvauksen maksavan instanssin uusi yhdistymä) pyynnöstä täytettynä vaikka ihan hyvin on tiedossa, että mun harvoilla ja lyhyillä määräaikaisilla soppareilla mitään avustuksia saada.

Mietin tuossa toivottua ihonhoitopostausta ja se on tulossa huomenna tai sunnuntaina, jos siis pokerin peluulta kerkeän :)

80 paletti tänään käytössä, koska siinä on valtaisa pinkkiosio:



Ainakin kolmea sävyä käytössä, en edes oikeen ajatellu et missä järjestyksessä :) Kulmaluulla Essencen valkoista helmiäisluomiväriä 50's Fever kokoelmasta.
Mustat aika paksut nestemäiset rajaukset, jotka keikautin kunnolla ulkonurkasta ylöspäin. Tasoitin rajaa tavallisella mustalla rajauskynällä ja lisäsin sitä hieman myös alaripsirajan ulkonurkkaan. Poskilla Essencen 50's Fever Blush ja huulilla Essencen Urban Jungle huulikiilto.



Lämpimät halit kaikille rakkaille, ystäville ja kavereille!
Gros bisous pour tout mes cheries, amis et potes!

torstai 12. helmikuuta 2009

Paradisco

Olipa tänään erityisen ihana lounas, kun kaapista löyty vielä yks purkki Saarioisten hernekeittoo! Ihan laskiaistunnelma päällä, kun luntakin satelee hitaasti ja aurinko paistaa :)

Tänään kolmas MACin Hello Kitty lookki eli paradisco:



Jotenkin tuntuu että nuo fiinimmät efektit ei oikein luonnu noilla 120 paletin luomiväreillä :(



Anygays: normipohjustus, aloitin tumman violetilla Lumenen luomivärillä, jolla tein paksun rajauksen yläripsirajaan ja hieman ulkonurkasta ulospäin siiveksi. Samaa violettia alaripsirajaan ohuella rajaussiveltimellä. Violetin yläpuolelle valkoista sisänurkasta ylöspäin. Vaaleanpunaista luomivakoon ottaen hieman violettia mukaan ulkonurkasta. Isommalla siveltimellä oranssiin taittuvaa pinkkiä kulmakarvan sisänurkasta ulospäin ohentuen ulkonurkkaan päin. Vaaleanpunaisen ja oranssin väliin jäävään pieneen kolmioon hippunen vaaleankeltaista. Poskilla Yves Rocherin 52 Abricot doré ja huulilla vanha tuttu HR Beloved.



Meillä oli eilen jalkapallokatastrofi ja meinasi mennä mykkäkoulun puolelle. Miksi työporukoiden pitää välttämättä järkätä kaikkee turhaa toimintaa työn ulkopuolella??? Siellä se jo nuokkuu kahdeksan tuntia päivästä ja sitten kun minä toivoisin et vois vaikka tehä jotain kivaa yhessä illalla nii ei. Taas on tulossa joku s**t*nan scarting-iltama. Emäntä sitten vaan homehtuu yksin kotona. Turha muuten olettaa, että voitas syödä esim. yhessä. Turha myöskään kokkailla mitään.

Pitäsköhän hankkia elämä?

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Fashion Mews

Hello Kitty-sarja jatkuu Mild osan Fashion Mews lookilla:





Taas pelissä ye old faithful eli 120 palette. Pohjustin ensiksi koko luomen Lumenen Eye Basella ja tein kolmion yläluomen ulkonurkkaan mustalla smokey eyes kynällä. Levitin sisänurkkaan vaalean ruskeaa 1 luomiväriä ja häivytin sen neutraalin sävyiseen korostusväriin hieman luomivaon yläpuolelle. Lisäsin mustan kynän päälle kakkosta eli mustaa mattaa luomiväriä ja häivytin sen pyöreäkärkisellä häivytyssiveltimellä. Rajasin yläripsirajan mustalla rajauskynällä ja alaripsirajan sisäpuolikkaan Wet'n Wildin turkoosilla nestemäisellä linerilla.



Poskipäillä kuultava, oranssiin taittuva poskipuna H&M:n kesäpaletista. Huulilla HR Ritual Rouge Beloved... kulunut melkein pois mesessä lässyttämisen seurauksena :D

Ocean Lounge

Kaikki jotka tyksii Escadan ihanan kevyitä ja hedelmäisiä kausituoksuja, ilahtuu varmaan koska uusin Ocean Lounge on nyt saatavilla:




Tässä virallinen tuoksukuvaus:

Top notes: lychee and plum, pear nectar accord, strawberry meringue accord.
Middle notes: 'violet petal sorbet' scent, mimosa blossom, jasmine.
Base notes: ambery notes, sheer vanilla, teakwood scent.


Miten tämä sitten eroaa aikasemmista versioista? Can't wait to find out..